Käyttäjän Kurki kirjoittamat vastaukset
-
AJ: Pienten säästöpuuryhmien tai muiden pienten kohteiden polttaminen ylläpitää palaneesta puusta riippuvaisia lajeja. Toisin kuin kulotus josta ei ole siinä mielessä vastaavaa hyötyä.
Suomessa palaa metsää vuosittain hyvin vähän. Tornator kulottaa jonkin verran. Täällä Metsähallitus kulotti joskus 1950-luvulla. Miten on mahdollista, että Tornatorin satunnaisessa kulotuksessa löytyy vaikka kuinka paljon paloalueiden lajeja ja uhanalaisiakin ja löytyi sellainen harvinaisuuskin kuin balkaninlatikka (Aradus montandoni), jota tavataan vain Suomen lisäksi muutamia yksilöitä Romaniassa.
Voitaneen sanoa, että tasolla, mitä metsäpaloja (jotka heti yritetään sammuttaa) ja kulotuksia tapahtuu Suomessa, on riittävää, että kaikki ne kuloalueille ilmaantuvat lajit pysyvät hengissä? Niille on varmasti olemassa toissijainen elinympäristö ja tulevat esiin ja runsastuvat sitten paloalueilla. Nykyiset uhanalaiset olisivat uhanalaisia, vaikka metsää palaisi kuin Venäjällä.
https://laji.fi/taxon/MX.230252
Kainuussa olisi sellutehtaalle puuta. Metsien kasvu on melkein 2-kertainen poistumaan nähden.
https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/545784/AMO_Kainuu_2020_0420.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Timppa: Minusta luontokato on aivan käsittämätön käsite, kun puhutaan metsistä.
Luonto itse on järjestänyt Suomessa vertaansa vailla olevan metsäkadon viimeisten 2000 vuoden aikana.
Turvepohjaisten maiden pinta-ala Suomessa on n.10 milj.ha ja turpeen keskisyvyys 1,3 m. Jos niiden paksuudesta otetaisiin 2 m pois, niin voidaan kysyä, montako suota Torronsuon lisäksi Suomessa oli 2000 vuotta sitten.
Kivennäismaista metsämaata on hävinnyt miljoonia hehtaareja Suomesta 2000 vuoden aikana.
Ja luonto syyllinen.
Kun tuonne Luontopaneeliin ei voi kommentoida, niin kommentoidaan tänne sitten.
Lajikatoa Suomen metsissä ei ole, sillä noin 90% arvioiduista lajeista on elinvoimaisia (LC) tai silmällä pidettäviä (NT). Se on hyvä luku eikä sitä parempaan päästä millään lisäsuojelulla. Suomen luonto on este. Uhanalaista lajeista 2567 kpl 95 % on jo luonnon hoidossa n. 1..2% pienellä alalla metsien pinta-alasta lehdoissa, perinneympäristöissä, kallioilla, kivikoilla, soilla, rannoilla, harjuilla, paahdeympäristöisä ja tunturipaljakoilla, jotka nytkin ovat metsänkäsittelyjen ulkopuolella. Miksi luonto ei hoida niiden lajien runsastumista kuntoon? Huomioiden vielä se, että uhanalaista lajeista huomattava osa on erilaisen ilmaston lajeja kuin Suomen, jotka meillä ovat siksi vähälukuisia ja uhanalaisia, kun taas siellä toisenlaisessa ilmastossa ovat elivoimaisia. Uhanalaisista lajeista 700 on aukeiden alojen lajeja (esim. harjusinisiipi/paahderinteet), jotka ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, kun luonto yleensä kasvattaa aukeat umpeen metsää.
Metsäkatoa voidaan estää lisäämällä metsäpinta-alaa kuivattamalla soita ja rämeitä Pohjois-Suomessa, jossa niitä vielä on liikaa. Hyvä tapa on kaivaa matalan suopohjan kivennäismaa kauttaaltaan pintaan niin, että turvemaa jää pohjanvedenpinnan alapuolelle. Hiilipäästöjä ei tule ja metaanipäästöt lakkaavat ja saadaan hyvin kasvavia hiiltäsitovia metsämaita tilalle. Samoin voi tehdä matalaturvepohjaisille pelloille siellä, missä kivennäismaa ei ole alunamaata. Turvepelloista 300 000 ha suuren osan hiilipäästöt voidaan näin lakkauttaa tai vähentää murto-osaan nykyisestä.
Metsäkatoa tulee ennallistamisista, jonka seurauksena kasvihuonekaasu metaanin päästöt rasittavat taas ilmastoa.
Pohjansirkku puolestaan on toipumassa vuosikymmeniä kestäneestä lajikannan taantumasta. Suomessa lajin kanta on Birdlifen mukaan jopa kolminkertaistunut kahdessa vuodessa.
Joko on selvinnyt mikä aiheutti pohjansirkun kannan romahduksen vuosikymmeniksi.
Onko ensisijainen elinympäristö rämeet lisääntyneet?
Entä onko uhanalaisuuden syy ”Metsien uudistamis- ja hoitotoimet” vähentyneet kahdessa viime vuodessa?
Vähän epäilyttävä lähde hömötiaisen arvioinnista.
Ruotsissa se on silmällä pidettävä. Ei uhanalainen.
https://artfakta.se/naturvard/search/species?q=Poecile%20montanus&n=true
Rukopiikki: ”Miksi ihmeessä Venäjä ja Kiina sotisivat keskenään?”
Venäjä on valloittanut Kiinalta alueita.
https://fr.wikipedia.org/wiki/Fichier:MANCHURIA-U.S.S.R_BOUNDARY_Ct002999.jpg
Toinen hyvä esimerkki Suomen luonnon vastavoimasta monimuotoisuutta vastaan on tunturipaljakat.
Tunturipaljakoilla (ks Punainen kirja 2019 sivu 82 eteenpäin) lajien uhanalaisuus on suurinta n. 40 % lajeista, kun kaikista Suomen tarkastatetuista lajeista n. 10 % on uhanalaisia ja n.90 % elinvoimaisia ja silmälläpdettäviä.
Tunturipaljakoiden uhanalaisuuden pääsyy on luonto itse. Ankarat luonnon olosuhteet pitävät lajien populaatiot vähälukuisina aina ja ikuisesti. Tunturipaljakoiden uhanalaisuus johtuu ensisijaisesti satunnaistekijöistä eli luonnosta itsestään, joka vaikuttaa pieniin lajipopulaatioihin tuhoisammin. Lajit saattavat kadota välillä ja runsastua sitten jostain syytä niin, että yleensä havaitaan. Toisena tärkeimpänä uhkatekijänä on ilmastonmuutos ja kolmantena kuluminen, johon porolaidunnuskin kuuluu. Se saattaa nyt olla suurempi syy kuin villi porojen aikaan, mutta varmasti niitäkin laidunsi 10 000 päisinä joukkoina Suomen Lapissa aikoinaan.
Lapin luonnossa ennen vaelsi tunturipeura, josta nykyinen poro on kesytetty. Norjassa on vieläkin näitä villiporoja 35 000. Kyllä Lapin luontoa on siis aina rasittanut porot eli luonto itse.
Visakallon Linkistä:
Kun katsotaan metsissä eläviä lajeja, lähes joka kymmenes eliö on uhanalainen. Metsien luontokato etenee.
Noin 90% Suomen arvioiduista lajeista on elinvoimaisia tai silmälläpidettäviä.
Parempaan Suomi ei pysty, sillä Suomen luonto estää.
Tässä yksi hyvä esimerkki linkistä: https://www.ymparisto.fi/download/noname/%7b594D7464-63D4-47F1-A849-329F8AF69F1B%7d/146987
Suomen luonto tuhoaa avoimet alueet metsittämällä ne, joilla elää 700 uhanalaista lajia kaikista 2667 uhanalisesta lajista.
Avoimien alueiden sulkeutuminen on 700 lajin uhanalaisuuden tai häviämisen ensisijainen syy. Niittyjä, harjurinteitä aukeita soita ja muita avoimia elinympäristöjä heikentävät mm. laidunnuksen ja niiton väheneminen, ojitukset, rehevöityminen, metsäpalojen vähäisyys ja ilmastonmuutoksen aiheuttama lämpeneminen ja kuivuminen. Umpeenkasvun vaikutus on merkittävin niityillä, kedoilla, rannoilla ja metsissä eläviin lajeihin.
Perinneympäristöjen eli niittyjen ja laidunten lajeista tilanne on kehittynyt alueiden umpeenkasvun vuoksi huonompaan suuntaan 59 lajilla. Vastaavasti 38 lajin tilanne on parantunut. Joukossa on eteläisiä perhosia ja kovakuoriaisia, jotka ovat lämpimien kesien ansiosta voineet palata vanhoille elinalueilleen tai onnistuneet levittäytymään uusille alueille.
