Käyttäjän Kurki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,611 - 3,620 (kaikkiaan 5,906)
  • Kurki Kurki

    Kurki on todellakin sitä mieltä, että suomalaisen työntekijän elintasoa olisi syytä laskea.

    Kurki on sitä mieltä, että Suomessa on oltava kilpailijamaiden palkkataso ja edut samat kilpailijamaihin nähden-10%, että vientiteollisuus pysyisi Suomessa ja työllistäisi.

    UPM ei tarvitse Suomea, mutta Suomi tarvitsee UPM:ää.

    Kurki Kurki

    Siellä osa firman tuloksesta kuuluu automaattisesti työntekijöille,

    Tuo on hyvä ratkaisu eli palkkabonutsta tulee korkeasuhdanteen aikana ja matalasuhdanteessa yritys säilyy hengissä ja tuottaa normaalisti voittoa.

    Suomessahan tilannekuva on aivan toinen. Korkeasuhdanteessa lakkoilemalla yritetään ulosmita yritysten voitto palkkoihin ja sitten matalasuhdanteessa, kun metsälosteiden hinnat romahtaa puoleen, mutta palkkakutannuksia ei saa alas ja yritykset menevät tappiolle, ne joutuvat lopettamaan.

     

     

    Kurki Kurki

    Kyllä ammattiliittoja tarvitaan. Kuten Puukikin toteaa ”Ammattiliitoilla on oma paikkana,varsinkin ollut aiemmin”.

    Tuosta olen samaa mieltä, mutta ay-liikkeen toiminnan on oltava vastuuta ottavaa.

    Eihän siinä ole mitään järkeä, että tappiota tekevässä tehtaassa lakkoillaan lisää palkkaa, kun tappioiden syy on liian korkeat palkkakustannukset 3-vuorotyössä kilpailijoihin nähden eikä yritetäkään pelastaa omia työpaikkoja. Toivottavasti Keitele saa oikeusteitse  korvaukset AKT:ltä aiheuttamista vahingoista yritykselle sen viennin estämisestä.

    Tällaiset ay-kartellit pitää lopettaa Suomesta eihän niitä ole Saksassa eikä Ruotsissakaan.

    Kurki Kurki

    Nykyisin ei saa enää tehdä työehtosopimuksia, joilla työntekijä ei elä. Se on merkittävä heikennys työnantajille, mutta nyt on selvästi pyrkimys palata pikkuhiljaa entiseen.

    Suomella ei voi olla omaa palkkapolitiikaa, kun ollaan yhteisvaluutassa eikä vioida devalvoida palkkatasoa alemmas. Keitele ei ole metsäteollisuusintegraatti, joka voi hyväksyä sahauksessa pitemmänkin ajan tappioita muiden toimintojen tuottaessa voittoa.

    Keiteleen työntekijöiden palkat, edut ja joustot tulee katsoa Saksan  sahatyöntekijoiden työehtosopimuksista ja vähentää niitä 10%:lla etäisyydesta päämarkkinoihin  ja ay-liikkeen aiheuttamien saartokustannusten vuoksi.

    Miten sitten eletään, kun työt loppuu palkkakustannusten korkeuden vuoksi ja ollaan vielä lakossa niiden korottamisen puolesta?

    Säynätsalon vaneritehdas tuotti voittoa vain yhtenä vuonna viimeisten 10 vuoden aikana.

    LAKOSSA 27.1.–16.2. Jyväskylän UPM Plywoodilla: ”Isä, miksei työnantaja suostu maksamaan riittävästi palkkaa?” – Tekijä

    Kurki Kurki

    Demoratia on jo kadonnut monesta maasta ja lisää näkyy naapuri sitä haluavan. On omaa novitsok demokratiaansa levittämäässä keinoja kaihtamatta.

    Kurki Kurki

    Oisko maaseudulla ruokintapaikat vähentyneet.

    Hämähäkit, joka on hömötiaisen ruokaa, eivät ainakaan täällä ole uhanalaisia ja liekö missään, kun syksyllä huurre pakkasaamuna loihtii ne näkyviin.

    Niitä on joka paikka täynnä.

    Kurki Kurki

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007741686.html

    Sienten ja selkärangattomien monimuotoisuus toteutuu avohakkuulle kaadettavilla järeämmillä haavoilla. Haapa tietenkin sopii sekametsiin ja kuusen kaveriksi, mutta pelkästään männyn kanssa voi aiheuttaa mäntyihin versoruostetta, joka kuivattaa kasvaimia ja latvakasvaimia.

    Hömötiaisesta, joka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, Ylellä omituinen uutinen. Metsätalous syyllinen.

    Raimo Virkkala:     Hömötiainen ei löydä talousmetsästä talvella syötävää – muutaman naulan painoiseen lintuun mahtuu vain vähän rasvavarastoja

    Tässä Wikin kertomus hömötiaisen ravinnosta. Ainoa paikka, josta hömötiainen tietenkin löytää talviravintoa, on talojen pihapiirin lintulaudat ja sitten on syksyllä tehdyt omat kätköt. Onko kätköt jääneet tekemättä, kun kanta on rajussa laskussa. Ruuastahan kesällä eikä syksyllä ole puutetta eikä piilopaikoistakaan. Parhaiten sitä löytyy reheviltä avohakkuualoilta, mutta Raimo Virkkala, dosentti ja johtava tutkija Suomen ympäristökeskuksessa, on tullut päätelmään, että hömötiainen ei löydä ravintoa talvella talousmetsistä.

    Hömötiainen syö kesällä pääasiassa hyönteisiä ja niiden toukkia sekä hämähäkkejä. Syksymmällä se syö myös siemeniä ja marjoja. Syksyllä se varastoi ahkerasti ruokaa keräämällä pelloilta kauranjyviä ja rikkakasvien siemeniä sekä havupuiden siemeniä ja hyönteisiä. Se varastoi saaliinsa puun kaarnan ja kuorella kasvavan jäkälän alle ja rakoihin. Talvella hömötiaiset tutkivat näitä tyypillisiä varastopaikkoja, ja löytävät omia ja toisten lajikumppanien kätköjä. Talvisin laji vierailee mieluusti lintulaudoilla ja syö ihraa,

     

    Kurki Kurki

    Jos Venäjälle nyt annetaan myönnytyksiä siksi ettei sotaa syntyisi ja Ukraina siirtyy Venäjän etupiiriin, seuraavaksi Venäjä keskittää Suomen rajoille 100 0000 miestä ja uhkaa aseetonta EUta sodalla ja vaatii Suomea Venäjän etupiiriin. Näin se menee.

    Suomen on haettava Nato-jäsenyyttä mahdollisimman pian.

    Kurki Kurki

    Suomen metsien monimuotoisuus on huipputasoa, sillä kaikista lajeista 3/4 on elinvoimaisia ja elinvoimasimpia ovat talousmetsien lahopuusta riippuvat lajit, joista n. 84% on elinvoimaisia.

    Tässä hyvä esimerkki siitä, miten puhe Suomen metsien tilasta pitäisi aloittaa.

    Kurki Kurki

    Jos Ukraina olisi EU:jäsen se saisi elvytyspaketista yli 70mrd€, pienempi Puola saa 64mrd€.

    Onko tiedossa paljonko Venäjä saisi?

    <i>Ostryopsis nobilis</i> kasvaa luonnonvaraisena Kiinassa, jossa sitä käytetään lääkekasvina. Lajia kasvaa harvalukuisena Lounais-Sichuanissa ja Luoteis-Yunnanissa 1500–3000 metrin korkeudella merenpinnasta. Kasvi muodostaa tiheikköjä aurinkoisille vuorenrinteille. Kasvia voi pitää pioneerilajina, sillä se kykenee helposti leviämään alueille, jotka ovat tilapäisesti tuhoutuneet esim. metsäpalossa.

Esillä 10 vastausta, 3,611 - 3,620 (kaikkiaan 5,906)