Käyttäjän Kurki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 4,011 - 4,020 (kaikkiaan 5,916)
  • Kurki Kurki

    AJ: Tilastokeskuksen taulukko 1,7 sivulla 45, jossa metaani- ja oksiduulipäästöiksi ilmoitetaan +2,5 milj.ekv-tn/v. Se arvo on mukana Lulucf-nielulaskelmassa.

    Kurki Kurki

    Samoin kävin ajelemassa Kuusamossa ja 5. tiellä Kajaanin suunnasta ennen Kuusamoa näkyi 10..20 km matkalla paljon tuulen kaatamia puita ja laajempiakin 1 ha alueita nurin. Kylmäluoman matkailukeskus on juuri tuolla alueella, jossa on pahimmat tuhot ovat olleet. Pois tulin Posion ja Ranuan kautta , mutta siellä ei näkynyt tuhoja. Vasta Puolangan pohjoispuolella seuraavan kerran tuhoja näkyi.

    Kuusamosta Posion kautta Rovaniemelle riittää ajajalle hyvien metsien katselemista. Ehkä Suomen puustoisin tien varsi.

    Minultakin meni myrkyssä muutamia kymmeniä puita nurin. Tuuli 20m/s ei juurikaan täälllä kaada puita. Nyt se taisi käydä 30 m/s useamman kerran 5 minuutin aikana, minkä kesti. Syöksyvirtaus on sitten eri juttu.

     

    Kurki Kurki

    Nyt ollaan innosta puhisten ja mistään välittämättä ennallistamassa ojitettuja soita, joihin on ehtinyt kasvaa vähän metsääkin, ojia tukkimalla. Jotain 10 000 ha vuosivauhtia. Jos laskee keskiarvoksi luonnon soille metaanipäästöiksi n. 5 ekv-tn/ha (ks linkki sivu 7 alla), niin kymmenen vuoden päästä näiltä ennallistetuilta soilta 100 000 ha tulisi valtavat päästöt.

    Niiden metaanipäästö olisi 2*5*0,1= +1,0 milj.ekv-tn/v + puuston kuoleminen ja niiden hiilipäästö. Kerroin 2 tarkoittaa päästöjä 20 vuoden periodilla.

    Kansalaisaloitteen paikka ” Soiden ennallistamiset lopetettava. Aiheuttavat valtavat kasvihuonekaasupäästöt”.

    linkki: https://www.slideshare.net/LukeFinland/3-paavo-ojanen-metsnkasvatuskelvottomien-soiden-kasvihuonekaasupstt

     

    Kurki Kurki

    Kyllä Tilastokeskus laskee ojitetuilta turvepohjaisilta metsämailta metaani- ja oksiduulipäästöjä n. +2,5 milj.ekv-t/v.

    Ojanen niitä laskee +2,3 milj.ekv-tn/v

    Linkki taulukko 1,7 sivu 45. https://www.stat.fi/static/media/uploads/yymp_kahup_1990-2020_2021_23462_net.pdf

    Kurki Kurki

    Kurki:Ojitus lakkauttaa suurimman osan luonnon soiden metaanipäästöistä. On jotenkin käsittämätöntä, että sitttten jääneet luonnon metaani- ja oksiduulipäästöista raportoidaan, mutta ei valtavien luonnon päästöjen poistumista huomioida mitenkään.

    AJ:Ei semmoista voi raportoida mitä ei ole mitattu: emme tiedä soiden päästöjä ajalta ennen ojitusta.

    Kysyisinn AJ:ltä eikö nuo raportoidut metaani- ja oksiduulipäästöt + 2,5 milj.ekv-tn/v ole luonnon päästöjä ojitetuilta 5 milj. hehtaarilta, joita on jäänyt, kun luonnon suot on ojitettu? Ojitus poistaa luonnon soiden metaani- ja oksidulipäästöjä, mutta ei kaikkia?

    Eikö ne pitäisin poistaa laskelmista?

    Kurki Kurki

    Meidän pitää varautua siihen, että EU-ilmastopaketissa vaadittu metsien hiilinielu menee ehkä EU:n yhteiseen pottiin, ja vasta sen yli jäävä osa lasketaan Suomen hyväksi.

    Nyt en ymmärrä. EUhan on asettanut maille minimi metsänielutason, joka rajoittaa vain hakkuita. Tuo Suomen nielu saavutetaan jo 17,7/1,3= 13,6 milj.m3 runkopuuhakkuusäästöllä.

    Vai oliko tämä vaatimus metsien hiilinielu miinus muut maankäyttösektorit eli Lulucf-hiilinielu?

    Jos näin niin maataloussektorin päästöthän viimeisten tietojen mukaan tipahtaa 6-pykälää, joten nuo muut päästösektorit voivat olla jonain vuonna pitempiaikaisesten puutuotteiden (kun hakataan enemmän ks. vuosi 2018) luokkaa eli Lulucf-nielu olisi lähellä metsien nielua, sillä kivennäismaiden karikenielu on lähes sama kuin turvemaiden päästöt.

    Linkin sivu 45: https://www.stat.fi/static/media/uploads/yymp_kahup_1990-2020_2021_23462_net.pdf

    Kurki Kurki

    Suomen metsien nykyistä kasvua 110 milj.m3/v voidaan vielä nostaa reilusti.

    Kunhan uudistamisalat aina laitetaan parempaan kasvukuntoon (ojitus, muokkaus ja jalostetut taimet) ja hirvikanta sille tasolle, että mäntyä ja koivuakin voi viljellä. Tämä takaa vuosittaisen kasvun lisäyksen 1,0 milj.m3, jota se on ollut viimeisten 50 vuoden aikana. Kasvu 50 vuotta sitten oli n. 60 milj.m3/v.

    Lannoittamalla saadaan lisäkasvua n. 2 m3/v ja lannoittamalla 100 000 ha vuosittain saadaan jo 5 vuoden kuluttua 1,0 milj.m3/v lisäkasvua Suomen metsiin.

    Suomen metsien kasvu voisi olla sama 10 vuoden päästä kuin Ruotsin 130 milj.m3/v ja poistuma 100 milj.m3, joka mahdollistaa uudet sellutehtaat.

    Hakkuusäästö 30 milj. antaisi metsien hiilinieluksi 1,3*30= – 39 milj.CO2-tn/v, joka tekisi kasvivuonekaasutaseen positiiviseksi, sillä päästöjen vähentäminen nykyisesta 42 milj.ekv-tn/v 10 vuodessa on pikku juttu.

    Tosin metsien hiilinielulaskennalle runkopuuhakkuusäästöstä hiilikertoimella 1,3 on olemassa toinekin vaihtoehto, jossa otetaan huomioon myös maaperän hiilinielu. En tiedä mikä tilanne on muissa EUn metsäisissä maissa eli voiko siellä vielä nostaa metsien kasvua, mutta Suomessa se on vielä mahdollista ja se mahdollistaa myös maaperän hiilinielun ottamisen mukaan laskelmiin periaatteella 40/60.

    Silloin jo vuotuinen hakkuusäästö 20 milj.m3 antaisi Suomen metsien hiilinieluksi 50 milj.CO2-tn.

     

     

     

    Kurki Kurki

    Linkki: http://www.maaseutumedia.fi/biopolttoainetta-turpeesta/

    Turpeesta kestävästi valmistettu turvepolttoaine kattaisi jopa puolet liikennepolttoaineen tarpeesta, jos turpeen status on uusiutuva.

    EU komissio hyväksyi 2000-luvun alussa turpeen uusiutuvaksi vuotuisen kasvun osalta, mutta Lipposen hallituksen suuri valiokunta ratkaisi arvalla, että turve on uusiutumaton. Kun turpeen status määritellään uusiutuvaksi, biopolttoaineiden valmistus turpeesta olisi kannattavaa.

    Nyt kun turvekansalaisaloite tulee eduskuntaan käsiteltäväksi, toivottavasti meillä on silloin hallitus ilman vihreitä, joka hyväksyy turpeen uusiutuvaksi ja siitä voidaan alkaa valmistaa liikennepolttoaineita.

    Vapon mukaan FT-synteesillä turpeesta tehty polttoaine, bensiini ja diesel, voisi olla kannattavaa, kun raakaöljytynnyri (159 litraa) maksaa 60-70 Yhdysvaltain dollaria.

    Polttoaineiden 55% uusiutuvan osan tavoitetta ei saavuteta, ellei turvetta oteta käyttöön, sillä puuta ei riitä kaikkeen.

    Polttomoottoreilla ajetaan vielä 100 vuotta.

    Kurki Kurki

    Outo on Yleltä kun eivät saa 600 000 metsänomistajan porukasta haastatteluun ihmistä.

    Ollikainen sen olla pitää, jota haastatellaan.

    Oli kovasti huolissaan maatalouden turvepeltojen päästöistä ilmeisesti vielä nuo vanhat väärin lasketut päästöt pyöri mielessä.

    Turvepellot Suomessa vähenee vuosittain 20% luokkaa. Muuttuvat siis kivennäispelloiksi, kun turve häviää hiilidioksidina ilmaan.

    Ei Ollikainen puhunut mitään kivihiilen poltosta, jota tuprutellaan  hiilidioksidia myös vielä vuoteen 2029 asti, mutta turvepelloille, jotka katoavat merkityksettömiksi päätölähteeksi vuoteen 2029 mennessä pitäisi tehdä heti jotain.

    Ehkäpä siksi, että ehtisi vielä tehdä niille jotain, sillä 10 vuoden päästä turvepeltoja ei ole.

    Kurki Kurki

    Suomen maankäyttösektorin nettonielu esimerkiksi vuosina 2016-2018 oli vertailun vuoksi keskimäärin -13,6 Mt CO2 ekv.

    Tilastokeskuksen taulukossa 1,7 sivulla 45 on laskettu Suomen metsien hiilinieluja menneiltä vuosilta.

    Esim 2018 sen tilastokeskus on laskenut olevan -15,3 milj.CO2-tn. Tuossa on mukana ”Ojitettujen turvepohjaisten metsämaiden CH4 ja N2O-päästöt” +2,5 milj.tn.

    Vuodelle 2020 hiilinielu näkyy olevan -32,7 milj.tn eli sama kuin mitä itse edellä olen laskenut. Kivennäismaiden karikenielu ja turvemaiden CO2-, CH4-ja N20-päästöt näyttävät kumoavat toisensa.

    Nyt kun Lulucf maankäyttösektorin laskenta menee uusiksi Suomen pitää vaatia myös ojitettujen turvemaiden luonnon metaanipäästöjen poistuminen 5 miljoonalta ojitushehtaarilta. Ojitus lakkauttaa suurimman osan luonnon soiden metaanipäästöistä. On jotenkin käsittämätöntä, että sitttten jääneet luonnon metaani- ja oksiduulipäästöista raportoidaan, mutta ei valtavien luonnon päästöjen poistumista huomioida mitenkään.

    Tai sitten metsien hiilinielun laskemista periaatteella 40/60, jolloin jo runkopuun hakkuusäästöllä 20 milj.m3 Suomen metsien hiilinielu kattaisi kaikki päästöt.

    Lisäksi joudutaan laskemaan tuota taulukon viljelysmaan 7,8 milj.tn päästöarviota 6 miljoonalla tonnilla. Se on laskettu pahasti pieleen viimeisten tietojen mukaan.

     

     

Esillä 10 vastausta, 4,011 - 4,020 (kaikkiaan 5,916)