Käyttäjän Kurki kirjoittamat vastaukset
-
AJ: Ne on kyllä eri ihmiset jotka äänestävät persuja ja vihreitä, joten en osta tuota teoriaa. Keskisarja saa meuhkata mutta ei saa laajaa kannatusta.
Keskisarja sanoi näin Ylen aamussa Suomen ilmastostrategiasta.
”Aivan yhdentekevä paperi”, Keskisarja sanoi. ”Hirttäytyminen vuosilukuun 2035, vaikka esimerkiksi sahat ovat sanoneet, että hakkuiden lopettaminen on katastrofi ja sirkkelit seisahtuvat, kymmenet tuhannet vientiteollisuuden työntekijät jäävät työttömäksi. Perussuomalaiset ei hyväksy noita lukumystiikoita”, Keskisarja jatkoi.
Juuri näinhän pitää tehdäkin, siirtää edellisen hallituksen säätämä tavoitevuosi muiden EU-maiden mukaiseksi.
Kyllä tuolla ääniä ropisee.Purra: Meidän metsäpolitiikkamme ja metsiemme käyttö on hyvää. Me emme maksa EU:lle miljardeja siitä, että jonkin laskelman mukaan hiilinielumme ovat pienentyneet.
Oikea vastaus Ollikaisen tulevasta 7 miljardin laskusta.
Löyhästi suojeltujen metsien kasvu voisi olla mukana hiilinielulaskelmissa. Niitä hoidetaan ja ne kasvavat. Tiukasti suojellut tietenkin jätettävä pois laskelmista kuten luonnontilassa olevat suotkin. Kuten MaalaisSeppo sanoo.
Perussuomalaiset nostamaan kannatustaan uudella teemalla.
Hallituspuolue perussuomalaiset ei tue EU-komission esitystä siitä, että EU-maiden pitäisi vähentää 90 prosenttia ilmastopäästöistään vuoteen 2040 mennessä. Puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja kertoi asiasta Ylen Ykkösaamussa torstaina.
Paimen ei kaipaa lumisuojaa. Akulle kannattaa tehdä vesivanerista yksinkertainen päältä avattava ”arkku”.
Paimenia on saatavana muovinen arkkuakku samassa paketissa.
Minä lopetin aidan. Tosin sitä ei enää tarvinnut, kun taimet varttuivat. Vaikka oli lähellä 5 km, oli aika työläs. Tosin aidan sisässä oli 10 ha taimikoita. Niiden Trico käsittely olisi ollut vielä kovempi työ. Eikä tuo aitaus ollut edes pahalla hirvialueella. Ei tullut hirvivahinkoja.
Kuvittelen suotutkijoiden olevan sitä mieltä että ojitus lisää, paitsi kiintoainetta, myös valumavesien tummumista, eli kasvattaa vastaanottavan vesistön humuskuormaa verrattuna luonnolliseen kuormaan.
Näin varmaan ennen oli aluksi, kun kiintoaineen liikkumista ei huomioitu.
Nytkin varmasti alkuvuosina voi ojitusalueen vesi olla vähän ruskeampaa eli humusta ja kiintoainetta on liikkeellä enemmän, mutta kun ojitusalue on vanhempi ja ojat sammaloituneet, niin humustakin tulee sitten saman verran kuin luonnon soilta. Vaihteluakin voi olla, mutta eikö juuri humuksesta tutkijat ole samaa mieltä, että TOC-päästöt ovat lähes samat molemmissa 10 000..15 000 kg/km2/v linkin mukaan alla. Rantakarilla juuri samat.
Ja sitten vielä, että suomaiden olivat ne luonnon soita tai ojitettuja, pintavesi on aina ruskeaa eikä haittaa mitään, senhän todistaa Hukkajoki.
Lisäksi humusta tulee kaikesta vihreästä, joka kuolee ja ruskettuu syksyllä. Puiden lehdet tuottavat varmasti suurimman osan humuksesta Suomessakin. Englannin kielellä kun hakee tietoja humuksesta, siellä puhutaan vain lehtipuiden lehdistä.
Odottelen Metsuri motokuskin ja Huskun vastauksia.
Minä olen tulkinnut Kurjen tutkimuksia niin että ojitusalueiden ravinnepäästöt (N, P) eivät ole merkittäviä. Olisin taipuvainen uskomaan tämän, tällä hetkellä ainakin.
Minulla ei ole omia tutkimuksia kuin nuo vesinäytteet. Tietoni tulee virallisita lähteistä ja perustuvat alan tutkimuksiin. Minun käsitykset AJ voi sieltä tarkistaa. Ovatko luonnon soiden ja ojitettujen soiden humuspäästöt samaa luokkaa, mihin Suoseuran julkaisussa tutkijat ovat päätyneet. Minulla on niille vesinäytteet. jotka ovat suurin piirtein saman ruskeita ja todistavat Suoseurassa olevien tutkijoiden tiedot.
Kiintoaineet ja veteen liuenneet humusaineet sen sijaan ovat merkittäviä, ja niiden suitsimiseksi pitää tehdä kaikki kustannustehokkaasti mahdollinen.
Tästä olen samaa mieltä, että turvemaiden vanhojen ojien perkausten yhteydessä tehdään parannuksia kiintoaineiden kulkeutumisen estämiseksi. Mutta pitää muistaa, että soisten valuma- alueieden vesi on aina ruskeaa kuten Hukkajoella ja se on hyvä väri muillekin vesille, jonka voidaan katsoa olevan normiväri pintavesille Suomessa.
Katsoin tuon yle:n jutun. Siinä tutkija kertoi kyllä hyvinkin selväsanaisesti kuinka ojitukset pilaavat vesistöjä. Jotenkin on ihan eri tulos kun kurjen tutkimukset. Ketähän uskoisi?
Ei minulla ole omia tutkimuksia kuin vesinäytteet.
Tietoni tulee Valtioneuvostolta ja Ympäristöhallinnolta:
– Valtioneuvoston tutkimustoimintaa tuottaa tietoa valtioneuvoston päätöksentekoon—https://tietokayttoon.fi/julkaisut/raportti?pubid=URN:ISBN:978-952-287-826-7
– Ympäristöhallinnon verkkopalvelu —- https://www.ymparisto.fi/fi/ympariston-tila/vesi/rehevoittava-kuormitus
Eikö nämä tutkimukset käy Metsuri motokuskille?
Pitääkö minun uskoa, että tuon Manmittausinsinöörin luulot ovat Metsuri motokuskin tietoa.
Hesarin juttu meni ohi. Olisin kommentoinut.
Ikäänkuin Suomessa ei näitä arvottomia soita olisi jo riittävästi 4 milj.ha ja tässä tapauksessa sitä metsäkatoa juuri olisi syntynyt, jos ei olisi varmistettu ojituksilla metsäksi. Kuinka paljon Suomen metsämaita ja vesistöjä on muuttunut suoksi viimeisten 2000 vuoden aikana. Suomen lähes kaikki suot ovat syntyneet viimeisten 2000 vuoden aikana. Sen voi laskea tiedoista keskisyvyys 1,45 m ja pinnan nousu 1..2 mm/v
Suot leviävät kuin lentävä keuhkotauti.
Noin se on. Eliitin Kurki ja vk kertoi aikaisemmin että ojat on ravinnesieppareita. Tutkijat ei sitä taida vielä tietää.
Tottakai tutkijat tietää saman kuin minäkin, kun kyse on samoista luvuista, joita käytän. Nyt vain on saatu tyhmä kansa uskomaan ja muutama täälläkin, kun Luke sanoo , että päästöt 7300 tn/v (N) ja 440 tn/v (F) ovat merkittäviä ilman että niitä suhteutetaan mihinkään.
Onko toivoa hellepäivistä vielä jäljellä.
Ei yhtään hellepäivää täällä heinkäkuun puoliväliin mennessä.
Juhannuksen ajan keskilämpötila 7 astetta. Päivällä 14 ja yöllä 0 astetta. Onneksi hallavaurioilta (marjat ja kuusen vuosikasvu) kuitenkin säästyttiin. On tämä kesä kuitenkin harvinaisen rehevä sateiden vuoksi.
Vehreys suorastaan pursuaa.
Mistähän husku on saanut päähänsä, että luonnon soilta tuleva vesi olisi kirkasta. Varmasti sieltä luontoväen ”luuloihin perustuvista tavoitteista ja ohjelmista”.
Kävin muutama viikko sitten ottamassa sieltä luonnon suolta vesinäytteen ja sen voi käydä katsomassa linkistä. Ihan on yhtä ruskeaa kuin ojitusalueilla.
Linkki: https://www.metsalehti.fi/lukijoiden-kuvat/luonnon-suon-humuspaasto/
Geopoliittinen epävarmuus vaikuttaa Suomen talouteen, mutta myös huoltovarmuuteen ja energiaomavaraisuuden tarpeeseen. Hallituksen 23.4.2025 pitämässä kehysriihen tiedotustilaisuudessa linjattiin, että turve ei ole enää vain osa päästökeskustelua, se on strateginen voimavara, jonka asema Suomen energiapaletissa on tunnustettu entistä vahvemmin.
Vasta hallitus linjasi turpeesta näin.
Liekö saatu tänä kesänä nostettua turvetta yhtään? On ollut koleaa ja märkää. Oulujärven eteläpuolen ja Siikajoen varren viljapellot paikoin pilalla sateiden vuoksi.
Linkki: https://www.labopen.fi/lab-pro/uusi-geopoliittinen-todellisuus-vaikuttaa-energiasiirtymaan/