Käyttäjän MaalaisSeppo kirjoittamat vastaukset
-
Suomen hiilinieluvaatimushan johtuu valitusta vertailujaksosta, jolloin Suomen hakkuut olivat normaalia reilusti pienemmät. Ko ajanjaksolla ei ollut mitään tietoa, että ko ajan hakkuusäästöt vaikuttavat myöhemmin johonkin. Muistuttaa takautuvaa lainsäädäntöä. Eli teko A tuomitaan teon jälkeen voimaan tulleen lain perusteella (vrt Risto Ryti).
Jos tämä olisi tiedetty vertailuajankohtana, olisi kannattanut Valtion piikkiin hakata puustoa maahan. Tulee hintoihinsa, kun maksetaan ikuisuuteen asti hiilikorvauksia. Maahankaadolla niistä olisi vältytty.
Käsittääkseni ko ajankohdan vähäiset hakkuut olivat positiivinen ilmastoteko, josta pitäisi mieluummin palkita kuin rangaista.
MaalaisSeppo 12.6.2019, 12:18Vihreät pysynevät ruodussa Suomessa. Heidän taktiikkaa tulee olemaan vaikuttaminen EU:n kautta. Ajavat kaksilla rattailla. Tällöin vaaditaan Suomen hallitukselta jämäkkyyttä. Suomen kannan tulee näkyä myös hallituspuolueiden EU edustajien kannoissa. Tässä Kepu on portin vartijana.
MaalaisSeppo 8.6.2019, 10:09Pelkkä aktiivihiili suodattaa vain raskaampia hiilivetyjä ja otsonia. Mm häkä ja typen oksidit tulevat läpi. Impregnoimalla voidaan parantaa mm typen oksidien suodatusta.
Ilman viipymäaika suodattimessa on niin pieni, ettei oleellista kaasujen suodatusta tapahdu. Sama juttu useimmissa huoneilman puhdistimissa.
MaalaisSeppo 7.6.2019, 09:36Vanhoja peltoheittoja metsitin, kun sitä tuettiin. Omatoimisuutta tarvittiin ja paljon. Nyt kasvu on hurjaa.
Voi olla, että ko pellot ovat tilastoissa edelleen peltoina. Ehkä tällaisia on enemmänkin. Kasvutilastot voisivat kaunistua, jos metsittyneet pellot tilastoitaisiin oikein.
MaalaisSeppo 6.6.2019, 17:44Komppaan edellistä. Koko ajan tuijotetaan hakkuumääriä. Metsien kasvuhan on jo 60 v lisääntynyt milj m3/a. Jatketaan kasvun lisäystä, niin hakkuitakin voidaan lisätä.
Ellei hakkuita lisätä, niin jonakin päivänä luonnonpoistuma hoitaa homman.
MaalaisSeppo 6.6.2019, 17:08Kemin osalta infran parantamisesta on jo periaatteessa sovittu. Muiden sellutehtaiden infraparannuksista ei valtio voi kieltäytyä. Olisi erikoista, jos vain MetsäGroupin hankkeisiin satsattaisiin. Voisi pian valituksia lähteä EU:hun. Valtio on kätensä sitonut. Mikkonen voi tietysti kerätä poliittisia irtopisteitä.
MaalaisSeppo 6.6.2019, 16:13Mikkosen kannanotoilla ei ole vaikutusta sellutehtaiden määrään nykyisen lainsäädännön mukaan. Markkinavoimat tekevät päätökset.
Lakeja voidaan tietysti muuttaa, mutta uusi hallitus ei siihen pysty. Voi olla, että Vihreiden hallituskausi jää taas lyhyeksi. Jos näin käy, voi edessä olla epäluotettavuudesta johtuva pitkä korpivaelluskausi.
MaalaisSeppo 6.6.2019, 13:35Annelilta hyvä ehdotus. Seniorit sotetaksilla palstalle. Omavastuu verovähennyksiin. Tulee halvemmaksi kuin oma auto.
MaalaisSeppo 4.6.2019, 21:57Lindman on Heinäluoman kaveri. Ei huolinut ministerin salkkua, kun Heinäluoma ei pääse komissaariksi.
MaalaisSeppo 4.6.2019, 14:14Kyllä verokilpailusta hyötyvät eniten asiakkaat.
Kurjella hyvä lista. Lisäisin siihen akkuklusterin. Valtio voisi sitä avittaa vapauttamalla pääomaa muualta. Esim Sitran satanen. Akkujen aineethan löytyvät Suomesta. Harvinaista herkkua.