Käyttäjän MaalaisSeppo kirjoittamat vastaukset
-
Tyvileikolta. 3m tyvileikolta n 25.
MaalaisSeppo 29.11.2018, 11:42Kyllä mun päätehakkuuta odottavaan koivikkoon on syntynyt tiheä kuusialukasvusto. Ei vieläkin harvempi kasvatusasento olisi sitä estänyt. Koivujen tyveltä aion kuuset poistaa.
Onneksi on valmis kuusikko alla. Mielenkiinnolla odotan, mitä tapahtuu, kun koivut poistetaan. Tutkailin juuri yhtä hankintapalstani kaadettua kuusta. Vapautettiin 20 v sitten, kun oli tyveltä 5 cm. Nyt 35 cm.
MaalaisSeppo 27.11.2018, 21:02Kansallisen tuen lopettaminen luonnollisesti supistaisi maatalouttamme reilusti. Silloin supistuisi reilusti myös EU:n Suomelle maksama maataloustuki. Maksuosuutemme EU:n kassaan tuskin supistuisi vastaavasti. Olisikohan hyvä diili?
MaalaisSeppo 26.11.2018, 15:26Valtion tuet ovat eräs melko heikko ohjauväline, joilla ohjataan erilaisia toimintoja Valtion haluamaan (usein järkevään) suuntaan. Toinen, vahvempi ohjauskeino on verotus. Ensi kerätään kohderyhmältä veroja ja sitten siitä osa palautetaan tukina niille, jotka täyttävät ehdot eli toimivat, kuten halutaan. Minusta parempi näin, kuin pelkkä verotusinstrumentti.
MaalaisSeppo 26.11.2018, 13:11Jätkä on saanut tulonsa suurelta osin samasta kaukalosta (Valtio) kuin ituniskat. Ehkä kokee jääneensä mopen osaan ja on siitä katkera kaukalokavereilleen.
MaalaisSeppo 25.11.2018, 22:15Asiakkaat elättävät molemmat.
MaalaisSeppo 25.11.2018, 14:01Metsäpolitiikkakeskustelu on tässä vaiheessa turvallista, mutta hedelmätöntä. Seuraavalla hallituskaudella ei tule tapahtumaan mitään merkittävää.
Metsälaki on hiljattain uusittu (vihreiden vapauden tuulien merkeisså ä). Sitä ei muuteta. Ehkä hieman näperrellään Metsähallituksen tuloutuksen kanssa sekä viilataan Metso- ja Kemera-ohjelmia.
MaalaisSeppo 23.11.2018, 21:50Hiilinielun pieneneminen oli myös esillä. Siinä on ehkä jotain totuutta vähäisessä määrin siteeksi, mutta väite hiilivaraston pienemisestä on täyttä potaskaa. Lehden toimittajat vain toistavat sokeasti Ilmastopaneelin lanseeraamaa vaihtoehtoista totuutta.
MaalaisSeppo 23.11.2018, 17:27Lueskelin uusinta Suomen Kuvalehteä. Olen ollut sen tilaaja 35 v. Olen pitänyt sitä todenmukaisen journalismin lehtenä. Taitaa asiakkuuteni päättyä tähän, kun toistavat kritiikittömästi Ilmastopaneelin valheellista tietoa metsiemme hiilivaraston pienenemisestä.
MaalaisSeppo 21.11.2018, 10:02Eihän korkofriikillä kai voi olla järeitä metsiä.