Käyttäjän MaalaisSeppo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,541 - 2,550 (kaikkiaan 3,550)
  • MaalaisSeppo

    Eilen klo 18 uutisissa jk sai taas ilmaista mainosta. Taustatukea Helsingin proffalta. YLE on tunnetusti puolensa valinnut, mutta että proffatkin hurahtavat.

    Mielenkiitoista seurata, miten profilla on erilaiset käsitykset mm metsien hiilitaseesta. Joidenkin mielestä jk on parempi ja toisten jaksollinen, jonka tehosta on kylläkin selvää näyttöä. Miten ihmeessä proffilla voi olla täysin erilaiset käsitykset ihan perusasiasta. Ovatkohan jotkut proffat loppujen lopuksi epäpäteviä tai valittu poliittisin perustein.

    MaalaisSeppo

    Huomasitteko, että IPCC rapotin uutisoinnissa Suomenkin metsähakkuista käytettiin nimitystä metsänhävitys. Kas, kun Vihreät eivät ole vielä ottaneet sitä käyttöön.

    MaalaisSeppo

    Puuston kasvuun vaikuttaa myös puun ikä. Jk- alueen valtapuustoa pienemmät puut ovat todennäköisesti selvästi vanhempia kuin vastaavankokoiset jaksollisen metsän puut. Jaksollisen alueen havupuut kasvavat päätehakkuukokoon 60 – 70 vuodessa. Jatkuvassa ko koon saavuttamiseen menee kymmeniä vuosia enemmän, jos puu ei kuole jo aikaisemmin.

    Vertailun vuoksi kokeilin peltokohteen ylijäämätaimien istutusta koivujen alle vuonna 2003. Ko taimet vapautettiin syksyllä 2016. Pellon kuuset nyt 8 m ja koivujen alta vapautetut 1.5 m.

    Peltokuusien pituuskasvu 70 – 80 cm/a ja vapauettujen n 20. Viereisen metsäaukon istutustaimet (2011) ovat n 1.5 m ja kasvu 30 cm. Molemmat omt pohjilla.

    On otettava huomioon, että em tapauksessa on käytetty jalostettuja taimia. Luontaisilla taimilla kehitysero jk- metsän ja jaksollisen välillä tulee suuremmaksi.

    MaalaisSeppo

    Toimiminen lyhyellä tähtäimellä johtaa järjettömyyteen.

    Fakta 1: Puun hakkuu lisää hiilipäästöä heti – hakkuille jyrkkä ei, vaikka pitkällä tähtäimellä lisäisi puuston kasvua ja hiilen sidontaa.

    Fakta 2: Sähköauton osto lisää välittömästi hiilipäästöjä verrattuna polttomoottoriautoon, mutta vähentää pitkällä tähtäimellä.

    Mistä tunnistat liikenteessä tosivihreän – ei aja sähköautolla.

    MaalaisSeppo

    Liito-oravan suojelu on otettava huomioon, vaikka metsänkäyttöilmoitusta ei tarvitsekkaan tehdä. Metsänkäyttöilmoitusten kautta viranomaiset vaan havahtuvat hereillle.

    MaalaisSeppo

    Tein metsänkäyttöilmoituksen hankintahakkuustani (harvennus). Minunkin s-postiin kilahti liito-orava ilmoitus. Tutkailin liitteenä olevaa karttaa ja vaikuttaa siltä, että jokin atk-ohjelma lätkii näitä liito-oravan kuvia kaavamaisesti säännöllisin välein potentiaalisille liito-orava alueille. Viereinen ls-alue on niitä täynnä ja lätkäkaistale ulottuu meikäläisen puolelle. Näyttää siltä, että liito-oravamerkinnät on lätkäisty sinne, missä on haapoja.

    Tutkailin joidenkin haapojen alusia, enkä havainnut papanoita. Merkinnät on tehty ehkä varmuuden vuoksi.

    Mitä tästä opimme? Estäkää kaikin mahdollisin keinoin haapojen kasvu ennenkun ne kasvavat isoiksi.

    Täytyy lisäksi toivoa, että joku tuntematon henkilö kaataisi palstaltani isot haavat. Jessenkään ei kannata päästää haapojaan liian isoiksi. On myös mahdollista, että haapaviljelmissä käy liito-oravia ruokailemassa ja levähtämässä.

    Jos liito-orava ei olisi suojeltu, niin liito-oravapuita voisi jättää ja kasvattaa vapaaehtoispohjalta nykyistä suunnitelmallisemmin sopiviin paikkoihin. Näin olen itsekin tehnyt, mutta taisi olla virhe. Viranomaismenettely nostaa metsänomistajan karvat pystyyn ja voi johtaa ylireagointiin.

    MaalaisSeppo

    Isot puun lehdet ovat hyvät pyyhkiseen, kun niistä muotoilee sopivan nipun. Kokemusta on. Pakastettuna voisivat säilyä tuoreina. Siinäpä uusi ekologinen tuote. Testiin ensi kesänä Vihreiden puoluetoimistoon. Toimitus ilmaiseksi edellyttäen testaajien käyttökokemusten raportointia.

    MaalaisSeppo

    Tämän aamun ykkösessä Satu Hassi jo vihjaili metsänomistajille kompensaatiota hiilisidonnasta. Vähitellen tajuavat, ettei ilmaissta työtä kukaan tee.

    Sitä eivät vielä tajua, että esim biodieselin valmistus pienpuusta on parempi kun kaataa maahan mätänemään.

    On syytä kuitenkin varautua siihen, että Suomen pitää jossain vaiheessa sitoa ilmakehästä hiiltä enemmän kuin täällä vapautuu.

    MaalaisSeppo

    Samantyyppisessä, mutta omt- metsässä teen juuri hankintahakkuuta. Koneellinen harvennus ei sovi tuulituhoriskin vuoksi. Koivuja on runsaasti etenkin ajourilla, joten niiden kimpussa nyt. Ilmojen jäähdyttyä kuusienkin kimppuun.

    MaalaisSeppo

    Eikös Sirolaopistoon kutsuttu politrukkien valinnan mukaan. Itse kävin ko paikassa kokoustamassa, kun opiston toiminta oli jo lopetettu. Hieno paikka vahvistaa aatteen paloa.

Esillä 10 vastausta, 2,541 - 2,550 (kaikkiaan 3,550)