Käyttäjän MaalaisSeppo kirjoittamat vastaukset
-
Katselin myös em päivän kasvo-ohjemaa, jossa Sini Harkki höpisi omiaan, eli niitä juttuja, josta hänelle maksetaan. Hyvin Ylen toimittaja myötäili valeuutispöllökuvan kera. Muka puolueetonta ja todenmukaista tiedonvälitystä verovaroin.
MaalaisSeppo 4.7.2018, 15:52Autoista päädyttiin hirviin ja peuroihin sekä Jessen haapoihin.
Etenkin peurakanta kasvaa holtittomasti. Jessellä on tässä tilanteessa valttikortti hihassa. Kun haapojen viimeinen hakkuu on tehty, antaa niiden vesottua vielä muutaman vuoden aitojen takana. Sitten avaa portit ja laskee haapojen sekaan ison peuralauman sekä sulkee portit. Lapista paikalle muutama lappalainen peuraerotteluun ja peurat lihoiksi. Tekee haavoilla vielä yhden tilin.
MaalaisSeppo 4.7.2018, 12:36Uusmetsäläisen tapauksessa voi olla järkevää hyödyntää mäntyjen alle tullut kuusialikasvusto, jos maapohja on sopiva. Kannattaa laskeskella, hakkuuttaako kaikki männyt kerralla (parempi hinta ja pienemmät vautiot kuusille).
Itselläni on vastaava koivikko, jossa tiheä n. 5 m kuusialikasvusto. Aion kyllä kohta hakkuuttaa kaikki koivut kerralla. Jos kuusia säästyy riittävästi, niin sitten kasvatan niitä. Kyseessä ei kuitenkaan ole jk-kasvatus.
Aukkojen vieruspuiden kaatumisriski on joillekin ongelma. Jostain syystä minun aukkojen reunoilta ei ole kaatunut yhtään puuta.
MaalaisSeppo 4.7.2018, 10:24Jk- ja jaksollisen kasvatuksen kannattavuusvertailussa täytyy ottaa huomioon, ettei ainakaan rehevien maapohjien päätehakkuukypsien metsien siirtäminen jk-kasvatukseen ole taloudellisesti järkevää. Kyllä päätös jk-kasvatukseen on tehtävä jo aikaisemmissa harvennusvaiheissa.
Joku voi tietysti esittää, että hakkaa ensin aukon ja syntynyt aukko on sen jälkeen jk-metsä. Veikkaan huonoa menestystä.
MaalaisSeppo 28.6.2018, 22:02Edellisen hallituksen vika oli, ettei Suomi päässyt mukaan noususuhdanteeseen. Nyt on päästy, mutta sitä ei nykyhallitus ole edistänyt. Mikähän logiikka tässäkin on taustalla?
MaalaisSeppo 26.6.2018, 19:01Jovain ei ole hoksannut, että myös korjuussa pyörii isännätön raha, jolla urakoitsijat pidetään pihdeissä.
MaalaisSeppo 26.6.2018, 16:06Enhän minä sanonut, että jättäisin äänestämättä. En vain äänestäisi Vihreitä.
MaalaisSeppo 26.6.2018, 15:15Jeanilta hyvä idea. Uusien jäsenten vyöry pikaisesti Vihreisiin, mutta ei äänestetä niitä vaaleissa. Ihmettelevät vaalien jälkeen ristiriitaa jäsen- ja äänimäärien kesken. Syntyy sisäistä kähinää ja ovat kohta tukkanuottasilla.
MaalaisSeppo 23.6.2018, 23:32Risuparta on väärässä, ei vihreitä koeta vaarallisiksi vaan naiveiksi. Koulutustaso on heillä keskimääräistä korkeampi, mutta silti kyky ajatella asioita laaja-alaisemmin puuttuu. Pitäisi pystyä ko koulutuspohjalla enempään.
Rane2 antoi edellä muutamia linkkejä, joiden pitäisi herättää vihreätkin tajuamaan, mitä on tehtävä enenkuin on myöhäistä.
Suurin uhka luonnon monimuotoisuuden kannalta ja myös ihmisten kannalta on kasvihuoneilmiö, jota ei näpertelemällä (vrt aukkohakkuukielto) hallita, jos mitenkään. Merkittävimmät toimet suomalaisten käsissä ovat mm metsien kasvun nosto tasolle 150 milj m3/a sekä puuraaka-aineen käyttö korvaamaan fossiilisia raaka-aineita. Lisäksi ydinenergian lisääminen sekä ydinvoiman laude-energian hyödyntäminen mm Helsingin seudun kaukolämpönä. Onneton ratkaisu oli myöntää Hanhikiven voimalalle lupa Fortumin Loviisan laitoksen sijaan. Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä. Helsingin vihreät voisivat lähteä ajamaan asiaa. Sähköä voitaisiin viedä Viroon korvaamaan palavan kiven polttoa ja ylijäämälämpö Helsingin seudulle. Eipä taida onnistua puupellettien kanssa näpertelevät.
MaalaisSeppo 23.6.2018, 11:30Mitenkäs ne alvit sitten kk menettelyssä tasataan?