Käyttäjän MaalaisSeppo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,021 - 3,030 (kaikkiaan 3,415)
  • MaalaisSeppo

    Reiman ajatuksena on ilmeisesti se, ettei sillä ole oikeastaan mitään merkitystä, miten metsänsä on hankkinut, kun tarkastellaan metsänomistuksen kannattavuutta.

    Näinhän se on, kun tarkastelun aika lähtee juoksemaan tästä hetkestä ja otetaan metsään sitoutuneeksi pääomaksi nykyinen markkina-arvo. Jos oletetaan, ettei metsän markkina-arvo enää nouse reaalisesti, niin voi olla tiukassa päästä puun myynnillä yli 3% tuottoon. Joka arvostaa rahaa ja osaa hankkia muualta parempaa tuottoa, niin kannattanee myydä metsänsä.

    MaalaisSeppo

    Jäi siis auto uusimatta. Sehän on silkkaa säästöä etenkin, jos autokuume helpottaa pidemmäksi aikaa. Ostomies paransi taudin ilmaiseksi.

    MaalaisSeppo

    Voisiko Jovain vähitellen selittää, miten hänen ajatusmallinsa pystykaupasta tien varteen toimitettuna toimisi. Sopimuskumppanit, eri osapuolien tehtävät ja rahaliikenne heidän välillään? Miten eroaa nykyisestä hankintakaupasta?

    MaalaisSeppo

    Millainen kauppatapa olisi pystykauppa tienvarteen toimitettuna?

    MaalaisSeppo

    Meikäläisen kohdalla ei ainakaan ole metsänomistusta tehty kannattamattomaksi. Tilan markkinahinta on omistusaikanani monikertaistunut ja puutakin on myyty ostohinnan verran. Työtä ja hikeä se on tietysti vaatinut, mutta mikäpä siinä.

    Osaa metsästäni on käytetty laitumena n. 1970 luvun taitteeseen. Ainoita vaurioita ovat piikilangat joidenkin puiden tyvissä. Mummulassani myös harrastettiin metsälaiduntamista. Eipä siitä selvää haittaa ollut.

    MaalaisSeppo

    Sitolkan olisi hyvä tarkastella metsää ja sen tuottoa kokonaisuutena. Jos tarkastelee yksittäisiä puita, joutuu harhapoluille.

    MaalaisSeppo

    Rasittaako perintö- ja lahjavero jotenkin ankarammin metsäkiintestöjä kuin esim osakkeita?

    MaalaisSeppo

    Koron voi tietysti ottaa mukaan uudistuspähkäilyihin, jos siitä on jotakin iloa tai hyötyä. Itselleni siitä tulee vain laskemisen ilo tai riesa. Itselläni ne kuviot, jotka tulevat aikanani uudistettaviksi ovat OMT -maata. Eli muokkaus ja istutus kuuselle on järkevin vaihtoehto.

    MaalaisSeppo

    UPM:n hallituksen päättäjät edustavat pitkäaikaisia sijoittajia. UPM kehittää toimintaansa pitkäjännitteisesti ja jättää merkittävän osan voitoistaan jakamatta tulevia investointeja varten. Tämä ei sopinut lyhytjännitteisille spekulanteille. Odottivat suurempaa osinkoa. Parempi näin.

    MaalaisSeppo

    Ei pörssipelaaminen ole pitkässä juoksussa irrallaan yhtiöiden tuloskunnosta. Jonkinaikaa ehkä pelureiden ansiosta. Pitkäjännitteisten sijoittajien osalta ei. Sijoittajiakin on erilaisia. Pitkäaikaisia sijoittajia Suomi tarvitsee. Ellei Suomesta löydy, niin parempi muualta kuin ei mistään.

Esillä 10 vastausta, 3,021 - 3,030 (kaikkiaan 3,415)