Käyttäjän MaalaisSeppo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,031 - 3,040 (kaikkiaan 3,415)
  • MaalaisSeppo

    UPM:n osingot siis huomattavin osin menevät maailman tuuliin. Onko se hyvä vai huono? Eiköhän se ole osoitus siitä, että maailmalla on ollut enemmän rohkeutta sijoittaa suomalaiseen yritykseen kuin Suomessa. Parempi niin kuin antaa firman taantua.

    MaalaisSeppo

    Näinhän sitä metsähaketta pitäisi käyttää, kuten kuusessa ollaan totesi. Mutta kun ei kannata. Lahden energialaitoksen suunnitelmat on tästä tuorein esimerkki.

    Valtiovalta on keskittänyt paukut ulkomaiseen teknologiaan ja omistukseen perustuvaan tuuleen, eikä kotimaiseen puuhun. Myös sähkön siirtoa on siirretty ulkomaiseen veroparatiisiomistukseen hyvällä menestyksellä. Tästä on osoituksena Vihreiden kannatuksen kasvu etenkin Helsingissä, jota ei Vihreiden toilailut rasita. Maakunta maksaa.

    MaalaisSeppo

    Autoveron tuotto on n. 800 miljoonaa/a. Sen kattaminen muilla veroilla on todella vaikeaa. Pitäisi säätää tukku uusia lakeja ja pahoittaa niin suuri joukko äänestäjiä, ettei onnistu. Poliittinen itsemurha.

    Metsämaan verottamisella voitaisiin saada kasaan n. 20 miljoonaa, ellei metsämaalle aseteta suurempaa veroprosenttia kuin muille yritystoiminnan kiinteistöille.

    MaalaisSeppo

    Työläisten astumista firmojen johtoon kokeiltiin naapurissa huonolla menestyksellä. Pitäisiköhän täällä kokella työttömien asettamista johtopalleille.

    MaalaisSeppo

    Kyllä menisi kiharaiseksi yksityisteiden maksujen määrääminen, periminen, äänivaltaisuus ja muutoinkin asioiden hoito. Tiehoitokunnan hallintokulutkin kasvaisivat melkoisesti, kun ammatti-isännöinti yleistyisi. Etenkin tiehoitokunnan sihteeri maksuliikenteen hoitajana löisi hanskat tiskiin.

    MaalaisSeppo

    Niimpä. Nyt kun nykyisten verojen kannatus on tapissa, niitä voidaan nostaa.

    MaalaisSeppo

    Tiehoitokunnan toimitsijoilla, on kyllä riittävästi jo nyt puuhaa. Satunnaisten kulkijoiden rahastamisen vaatiminen lopettaisi monen toimitsijamiehen hommat siihen paikkaan.

    MaalaisSeppo

    Riittäisiköhän ulkomaisilta autoilta perittävät maksut lisääntyviin hallintokuluihin. Ministeriön ja tullinkin tehtävät vähenisivät. Myös autoveron vahtiminen.

    MaalaisSeppo

    Visakallion teoria voisi pelittää, kun vaihtaa kalliin käytetyn uuteen halpaan.

    On totta, että maahantuojat ovat tinkineet katteistaan kovan autoveron takia. Kovat olisivat katteet, jos autoveron maahantuojat kuittaisivat veron poiston itselleen. Uusi kate olisi nykyinen + nykyinen vero. Ei onnistu, koska uudessa tilanteessa voisi auton ostaa muistakin maista ilman autoveroa.

    MaalaisSeppo

    Jos Visakallion ajatus siitä, että autoveron poisto lisää autojen vaihdossa tarvittavaa välirahaa on totta, niin silloinhan kannattaisi nostaa autoveroa. Tällöinhän välirahaa Visakallion teorian mukaan tarvittaisiin vähemmän. Itse en tähän usko. En ole kuullut tapauksista, että jonkun kustannuserän poisto nostaa kokonaiskustannuksia.

Esillä 10 vastausta, 3,031 - 3,040 (kaikkiaan 3,415)