Käyttäjän MaalaisSeppo kirjoittamat vastaukset
-
Kiinteistö- ym markkinatkin taitavat kohta olla sekaisin, kun Trumppi on päässyt valloilleen. Pienet tilat ja muutkin vähäarvoiset kiinteistöt kannattaa myydä kiireesti. Myös asunnot, joille ei itselle ole enää tulevaisuudessa käyttöä.
Isompia metsätiloja ei kannata myydä, koska kauppahinnan sijoituskohteen hintakehitys voi romahtaa. Ehkä olisi myös puukaupan aika. Nythän on metsiinkin tulossa kantava routa.
MaalaisSeppo 6.1.2026, 06:55Visa hieman vääristelee. Kun jätteenpolttoon suunnitellussa kattilassa poltetaan jätettä (esim italialaista), niin päästöt täyttävät alan määräykset. En kuitenkaan usko, että jos samassa kattilassa poltettaisiin haketta, päästöt olisivat suuremmat.
MaalaisSeppo 5.1.2026, 20:17Ei sähkökatkot haittaa nyt sähkökattiloita. Sähkön hinta kylläkin.
MaalaisSeppo 5.1.2026, 11:08Energiapuuta askaroin, mutta en ole vielä myynyt. Syksytalvella kyselin hintoja, mutta ei ostajat vaikuttaneet innostuneilta. Pääti palata asiaan kevättalvella, kun maapohjakin oli niin märkää, että en osannut arvioida paljonko puita tulee.
Huonolta näytti vielä joulukuun lopulla. Nyt näyttää jo paremmalta. Lunta vähän ja maa jäätyy. Energiapuutakin palaa kiitettävästi. Tienvarsihakettajatkin jo liikkeellä.
MaalaisSeppo 4.1.2026, 13:37Öljystä tosiaan pitäisi päästä eroon ja erityisesti venäläisestä. Siinä mielessä USA:n operaatio Venezuelassa voi olla hyvä, jos se tuo markkinoille lisää öljyä ja öljyn hinta laskee.
Venäjä ei siitä tykkää. Putin houkutteli Trumppia investoimaan Venäjälle mm öljyyn. Taisi mennä suunnitelma uusiksi.
MaalaisSeppo 4.1.2026, 08:14Miksi kunnat hoitavat joitakin yksityisteitä? Saamaton tien hoitokunta?
MaalaisSeppo 3.1.2026, 21:02Meidänkin yksityistie on paljon paremmassa kunnossa kuin valtion tie, johon se liittyy. Onneksi kunta on merkittävä osakas. Lisäksi saamme kunnan avustusta. Muuta, kuin osakkaiden liikennettä on yli puolet, joten kunnan osuus on sopivalla tasolla.
MaalaisSeppo 2.1.2026, 16:18Softapäivitys ei kuitenkaan vaikuttanut pörssisähkön hintaan. Ehkä seuraavan osaavat ennakoida myös hintaan.
MaalaisSeppo 1.1.2026, 12:27Minusta nielukäsitettä tulee käyttää vain ilmakehästä talteen otettuun hiileen. Lähinnä yhteyttämisvaiheeseen. Varaston muutokset, jotka tapahtuvat jo sidotun hiilen varastojen välillä ovat varastojen muutoksia, eivät nieluja. Jo varastoituneen hiilen purkautuminen ilmakehään on päästö. Teknisin toimin talteenotetun hiilen osalta nielukäsitteen käyttö vaatisi tarkempaa arviointia.
MaalaisSeppo 1.1.2026, 11:53Metsän hiilinielukäsitteitä tulisi selventää. Jotkut esittävät, että maaperä olisi hiilinielu. Sitä se ei suinkaan ole, vaan hiilivarasto. Ko varaston muutos pitäisi sitten laskea metsien hiilitaseeseen.
Suomen ja Ruotsin metsien hiilitaseessa on suuri ero nimenomaan maaperän osalta. Osittain tämä voi johtua siitä, että hakkutähteiden käyttö energiana on Suomessa suurempaa (ehkä, en tiedä). Pitäisin kuitenkin parempana Suomen mallia, koska täällä hakkutähteiden voimalaitoskäyttö hyödyntää täysin ko käytön osalta hakkuutähteiden hiilen. Metsään jääneiden tähteiden hiili tulee vain osittain hyödynnettyä.
Ongelmana on hiilen kaksoislaskenta. Maankäyttösektorille on omat tavoitteet. Jos hakkutähteitä ei kerättäisi eikä myöskään energiapuuta, maankäyttösektorin tilanne parantuisi huomattavasti, mutta energiasektorin tilanne heikkenisi enemmän kuin maankäyttösektorin paranisi.
Lisämausteen asiaan tuo ilmastomuutoksen vaikutus maaperän hiilitaseseen. Ilmastonmuutos kiihdyttää mm maaperän hakkutähteiden ja karikkeiden hajoamista. Pitkässä juoksussa on minusta parempi, että hakkuutähteet hyöödynnetään nopeasti, eikä jätetä maaperään ilmastointimuutoksen armoille.