Käyttäjän Makarov kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 511 - 520 (kaikkiaan 1,061)
  • Makarov

    Lehtomäki olisi kyllä voinut mainita a-studiossa että raakku esiintymä sijaitsi talousmetsien varrella. Vielä kun hermostunut greenpeacen Touko syytteli metsäteollisuutta luontokadon aiheuttajaksi. Valehteli kyllä hiilinielujen romahduksesta joka tuntuu olevan hyvin yleinen mantra luontojärjestöille, kun sehän ei pidä paikkaansa ja sehän perustuu ihan tieteelliseen faktaan.

    Makarov

    Visalle vastaan että ei niitä taloudellisia arvoja kerää kukaan kun niitä ei kellekkään kerry. Koneen säätiön teettämässä tutkimuksessa oli laskettu jollekin tunteelle arvoa kun kulkee vanhassa metsässä. Ei semmoisia pysty kukaan euroiksi muuttamaan. Sama asia kun minä kävelen omassa hienossa taimikossa ja laskisin sille tunteelle arvon kun koen siellä äärimmäistä onnellisuuden tunnetta. Hiilensidonnalle oli laskettu arvo vaikka sekin on laskeva vanhassa metsässä ja ei sitä ainakaan metsänomistaja saa. Kummasti oli unohdettu miinustaa hyöty joka olisi puuta myymällä tullut metsänomistajalle sekä metsäteollisuudelle. Mitä arvoa tämmöisillä tutkimuksilla on?

    Makarov

    Varmaan kaikki täällä ollaan tyytyväisiä että raakkujoen varrella on harjoitettu normaalia metsätaloutta jolloin siitä on kehittynyt raakuille huippu paikka. Ajatelkaapa jos alue olisi ollut normaalin käsittelyn ulkopuolella, mikä olisi tilanne?

    Makarov

    Tuossa MH:n tapauksesta missä Ely on ollut ohjeiden antaja ja niin on toimittu, pitäisi Ely:n virkamiehistä/naisista tehdä tutkinta pyyntö luonnonsuojelu rikoksesta. Pitäisi heilläkin olla jonkinlainen virkavastuu ettei aivan mitä sattuu ohjeita anna. Sitä kautta kun olisi virkavastuu, niin ohjeet eivät olisi suurpiirteisiä vaan tulisi selvät ohjeet miten toimia.

    Makarov

    Koulutettu eliitti sai kynsille kun ylitys päätöksen olikin tehnyt  koulutettu esimies. Vaikka tämänhän me niin sanotut ”alan ihmiset” tiesimme heti.

    Makarov

    Kyllä se 40€ saa vähintään olla tunti. En enää käytännössä muille tee mutta yhden pikku homman kävin tekemässä tuntityönä niin otin sen 40+alv.

    Jos tietää mitä saa niin tunti työnä voi teettää mutta jos ei tiedä niin voi olla että ei kannata. Itsellä oli yks toinen homma missä otin halvimman tunti tarjouksen niin laskun saatuani tiesin että tuttu kalliimpi olisi tullut halvemmaksi.

    Makarov

    Piia-Noora Kaupilta oli ihan fiksuja kommentteja tiistaina jälkipörssissä. Oli ymmärtänyt että metsäkeskustelu on Suomessa pahasti politisoitunut eikä vastaa todellisuutta esim. Hiilinieluista puhuttaessa. Tarkoitti tietysti sitä että koko ajan hypetetään että nielut on romahtaneet kun todellisuudessa vuosittain metsät nielevät reilusti enemmän kun päästävät. Tästä kunnia kuuluu tietysti harjoitetulle metsäpolitikalle. Piialle kyllä pisteet tästä.

    Makarov

    Reservuaari jälleen kerran  pihalla ku lumiukko

    Makarov

    Linnaan laitettiin ”väärin ajattelijat Suomessakin”. Laitettiin-laitetaan, sanoilla aika iso ero tässä tapauksessa.

    Makarov

    No en tiedä mitä lännen mediaa Narisija seuraa mutta se mitä minä seuraan niin Kyllä siellä esim. Politikot Palestiinan tilanteesta ovat montaa mieltä ihan valtamediassa. Voihan sitä itselle valehdella ja vielä uskoa ne. Kyllä sen nyt tyhmempikin ymmärtää että jos uhkana on linnatuomio jos sanot väärin niin ei siinä kukaan uskalla mitään sanoa

Esillä 10 vastausta, 511 - 520 (kaikkiaan 1,061)