Käyttäjän Makarov kirjoittamat vastaukset
-
Kieltämättä aika outoa että tuommosen roisto valtion edessä vieläkin jotku on polvillaan. Harvoja valtioita maailmassa jotka kirjoittaa historiankin aina uudestaan mieleisekseen.
Makarov 31.7.2024, 21:27Hyvä se on omasta kehostaan huolta pitää jos raivaus hommia tekee, nuorempana jaksaa mutta kun ikää tulee niin elämäntavoilla on suuri merkitys.
Kävin tänään 4 tuntia raivaamassa kun ei enempää joutanut kun oli muuta menoa. Valjaissa oli mukana bensat+vedet niin päästelin yhtä soittoa tuon 4h. Lähtiissä söin puuron ja siihen päälle marjoja niin hyvin jaksoi. Raivuu hommissa ei tarvi koko ajan olla syömässä kun ei se kumminkaan niin raskasta ole, enempi kannattaa huolehtia riittävästä nesteytyksestä. Mukana oli jogurtti jonka söin sitten lähtiessä. Eiköhän sitä tullut varhaisperattua ainakin se 0.6 ha vaikka poistettavaa oli paikoitellen ihan mukavasti mutta kun on tehnyt aikoinaan ennen avohakkuuta ennakkoraivauksen niin enempi se semmosta niittämistä tietysti on.
Makarov 31.7.2024, 20:59En tiiä sitä mutta kysäse revalta, sehän se hyvin koulutettuna kuvitteli että oksat nousee aina sitä mukaa kun puu kasvaa. Sitä ei kyllä tarvi hävetä vaikka tietysti se vähän hävetti revaa, ei nimittäin ollut ensimmäinen jonka kuulin niin luulleen.
Makarov 31.7.2024, 19:18Tuossa varhaisperkkasin 2019 istutettua männikköä. Vielä näytti taimilaatikoita rötköttävän penggertien varressa mitä oli siihen yks kasattu nippu jäänyt. Eli ei kovin nopeaa maatumista. Kyllä minä nyt sen ymmärrän että ei niitä nyt viiti raahata mukana takasin jos kovin kaukana on. Itsellä on hyvä tieverkosto niin käytännössä autolla pystyy vakan aina täyttämään niin nätti tyhjät laatikot nakella lähtiessä autoon ja käydä ne sitten joskus polttelemassa kun oiva hetki koittaa.
Makarov 31.7.2024, 03:36No joo… alkaa uskottavuus olla koetuksella jos 15 tankkia menee hehtaarilla bensaa. Eli n.20-25h/ha riippuen sahamerkistä. Ajattelen että 3-4 metrinen nyt vielä kauhean järeätä kumminkaan ole.
Makarov 30.7.2024, 21:30Ei ne kyllä aivan hetkessä maadu taimilaatikot, ruman näkösiä ku ympäri mehtiä ajelevat vuosi tolkulla. Polttaminen on hyvä keino, samalla katoaa todisteet.
Makarov 30.7.2024, 21:19Jos Ukrainan sota loppuu ja rakentaminen alkaa niin puunhinta varmasti pysyy hyvänä. Jos taas Ukrainan sota loppuu ja jossakin aika jänteessä päästään Venäjän kanssa sopuun puun tuonnista niin hinnat tulevat laskemaan huomattavasti kun sieltä sitä ”isot” rupeaa tosissaan työntämään.
Makarov 25.7.2024, 13:14Kannattaa harittaa hyvissä ajoin niin ei ”potki”
Makarov 17.7.2024, 21:41Eli käytät ostetusta metsätilasta metsävähennyksen kerralla pois niin sen hyöty tulee maksimaalisena. Seuraavista puunmyynneistä maksat veroa kun se on osakeyhtiössä sen 20%. Hyötyjä on kun Oy:n tase nousee kaupan myötä ja pystyt nostamaan kaupan kautta veroneutraalisti Oy:stä rahaa. Ei tarvi välttämättä nostella osinkoja tai ottaa ansiotuloina. Toki ansiotuloja kannattaa aina ottaa sen verran mikä vetotuksellisesti (15-20 000€) on järkevää, kun sen taas voi vähentää yhtiön verotuksessa.
Makarov 17.7.2024, 19:08Näinhän se menee kun Normandy kertoo mutta joskus ainakin itse ostanut puustoisia tiloja ja hakkuuttanut niitä reilusti niin niiden arvo on pudonnut 60-70%. Tällaisista tiloista ei veroa menisi ollenkaan. Tällaisia tiloja lähinnä tarkoitin kun myyntihinnaksi riittää käypäarvo.