Käyttäjän Makarov kirjoittamat vastaukset
-
Minä kyllä huolehdin uudistuksista ja muista metsänhoitotöistä viimeisen päälle. Omistusaikahan oli se ikuisuus joten arvon-nousullakin on merkitys.
Pörssistäkin löytyy alihinnoteltuja yhtiöitä joita jotkut osaavat ostaa kun on vaikka jostakin toimialasta tietämystä. Samaa kaavaa voi käyttää metsinkin ostossa. Itse en mielelläni sijoita sellaiseen isoja summia mistä en tiedä tarpeeksi. Ehkä liikaa suositaan hajauttamista kun voisi saada paremman tuoton siitä mistä on tietoa.
Makarov 4.8.2017, 22:26Näinhän se tahtoo olla että niistä matalan koron metsistä parhaan tuoton ainakin tähän asti on saanut ostettaessa. Omissa kaupoissa enempi laskeskelen päässä. Tulevat hakkuut ja menotkin pystyy arvioimaan ihan puustoja katselemalla.
Makarov 3.8.2017, 23:58Muutama esimerkki hinnoitteluvirheistä mitä omalle kohdalle on sattunut.
2010 ostin 90ha tilan jonka metsäarvio oli tehty juuri puunhinnan ollessa alamaissa. Tukit oli hinnoiteltu 43€(tilalla oli tukkia ihan kohtuullisesti). Sain ostettua tilan käyvällä arvolla. Kun sitten möin puuta heti kerralla varsin reilunlaisesti tuli tukin hinnaksi 59.50€+25% veroetu joka oli 2010 vuoden loppuun. Myös tukkimäärä heitti 400m3 ylöspäin jonka arvelinkin olevan varovainen kun kiertelin metsiä. Myös peltoa sisältyi kauppaan jotka möin eteenpäin. Tila ostettiin markkinoilta. Oma arvioni miksei tila kiinnostanut muita on pellot jotka nostivat hintaa aikalailla ja hyvin ihmisten muistissa ollut lama joka teki varovaiseksi. No hyvinhän minä siinä pärjäsin.
Ostin 40ha tilan jonka hakkuuttelin heti pikimmin. Puuta lähti tehdyn metsäarvion verran ja tukkia kolminkertainenmäärä arvioon nähden. Uuden suunnitelman mukaan puuta jäi vielä yli 2000m3 ja tukkiakin oli vielä jonnin verran. Myös hiekkaa löytyi johon hommasin luvat niin sitäkin on myyty nyt jokuaika. Tämäkin löytyi kumma kyllä markkinoilta. Arvio heitti varsin reippaasti kuten arvelinkin ennen ostoa. Hyvinhän tässäkin riskinotossa kävi.
Tarkoitus ei ole kehua kaupoilla koska siihen ei ole mitään tarvetta, vaan antaa muutama esimerkki mitä markkinoilta löytyy tänäkin päivänä kun osaa etsiä ja on aktiivinen. Hyviä kauppoja yhdistää montakertaa se että ne ei löydy tarjouskilpailuista vaan ovat montakertaa saattaneet olla kauemminkin myynnissä tai sitten on vaan kauhea kiire myydä heti.
Makarov 2.8.2017, 17:04Sängyssä siinä välissä ja emäntä siellä toisellapuolella on hyvä paikka sahalle. Kypärän voi pitää yön päässä niin ei tartte aamulla sitä sitte värkätä. Kaatovänkäri siinä toisen kylen vieressä. Varustevyö voi olla emännällä päällä niin se on siitä nätti koukata sitte mukaan.
Makarov 31.7.2017, 09:18Hyvä se on jonkinlainen sijoitus filosofia miettiä jota sitten noudattaa. Se että hyppii jatkuvasti edes takas ei ole todennäköisesti hyvä asia. Asioista kannattaa ottaa selvää kun se on nykyään niin helppoa.
Itsellä on aika harkittulinja joka on kyllä osoittautunut ihan hyväksi. Aina ei ole niin kiire tulouttaa enempäänsä tuottoja jos niille ei näytä olevan järkevää kohdetta.
Makarov 30.7.2017, 21:05Ehkä kumminkin kannattas katsoa hiekkalaatikon ulkopuolellekin arvioitaessa poliittista riskiä. Muutokset Suomessa eivät todennäköisesti ole mitenkään suuria, ehkä pieniä voi tulla. Mutta niillä ei ole merkitystä puunhintaan josta muodostuu metsänomistajan suurimmat tulot. Kun taas maailmantalouden tapahtumat vaikuttavat aivan eritavalla kuten muistamme viime laman aikaan kun tukinkin hinta sukelsi muutaman kympin muutamassa vuodessa. Näenkin metsän tulevaisuuden varsin hyvänä kun taloudet kasvavat ympäri maailman ja arvelinkin puun hintojen nousevan hiljakseen pitkällä aikavälillä
Mielestäni metsä on varsin riskitön tällä hetkellä ja missä muussa voit vaikutta riskeihin yhtä paljon kun metsässä. Laitat tiestöt kuntoon ja kun oikein rakennetulla metsätilalla tietenkin pystyt myymän kysynnän mukaisia hyviä leimikoita huippuhinnalla niin taloudellinen tulos on aina hyvä.
Makarov 29.7.2017, 16:18Buffetmainen tapa ajatella eli osta ja pidä. Omistusaika on enempikin ikuisuus. Ostot ovat varsin harkittuja joissa tärkeää on metsätilan rakenne,tuotot ja tietysti hinta. Hyviä ei halvalla saa ja niistä kannattaa maksaa mutta ei liikaa. Yritän myös etsiä tiloja joissa on hinnoittelu virheitä ja sekin on onnistunut useampia kertoja ihan lähiaikoinakin. Tämä kyllä koskee enempikin isoja tiloja kuin pieniä toki joskus pienissäkin voi olla hinnoittelu virheitä. Oma huomio on että huonoista tiloista maksetaan lähtökohtaisesti liikaa ja hyvistä jopa joskus liian vähän.
Makarov 15.7.2017, 21:59Kyllähän samat periaatteet pätevät osake ja metsänostossa. Mielellään ostaa hyviä yhtiöitä joiden kassavirta on vakaata ja myös rakenne on kunnossa. Sama pätee metsänostoon. Tasainen kassavirta ja hyvä rakenne ovat sielläkin tärkeät. Enkä ainakaan oman yhtiön halua taantua vaan pitää huolta sen tulevasta kunnosta.
Minä en suinkaan ole vähätellyt näädän laskelmia. Ovat varmasti yksi hyvä keino harjoittaa metsäsijoittamista. Mutta itselläni on erillainen tapa jota aina välillä tuon esille.
Makarov 15.7.2017, 20:13Minusta ainakin on hyvä että jotkut uskaltavat lyödä kehiin todellisia lukuja jotka ovat toteutuneet. Koska eihän pelkillä oletuksilla ole mitään käytännön arvoa. Toki joillekkin se voi olla kehumista tai saattaa aiheuttaa kateutta mikä on ihan luonnollista.
Oma metsätalouteni perustuu hyvään kehitysluokka rakenteeseen jolloin pystyn joka vuosi realisoimaan kasvun verran. Harvennuksia/päätehakkuita vuosittain. Tämä taas perustuu omaan ammattitaitoon joka lienee se tärkein arvo. Näistä olen laskenut keskikuutiohinnat jo useiden vuosien ajalta. Ne ovat todellisia. Jos taas siirtyisin esim. Jk menetelmään vuosittainen rahallinen tuotto putoaisi n. Puoleen.
Metsien osto taas on enempi taitolaji. Pitää välttää huonoja kauppoja ja tehdä tasaisesti hyviä kauppoja.
Vuokra-asuntoja ei ole mutta arvopapereita kylläkin. Suosin hyviä vakaita yhtiöitä enkä seuraile niitäkään mitenkään aktiivisesti. Enkä säikähtele pieniä kurssiheilahteluja vaan jatkan eteenpäin.
Makarov 13.7.2017, 17:50Kyllä se raha on paras konsultti metsätaloudessakin jos sitä päätyönänsä tekee. Kyllä sitä ajan kanssa huomaa mikä kannattaa ja mikä ei. Tai eihän ne kaikki huomaa sitä ikinä.
Ihan hyvä keino metsätalouden tuloksen parantamiseen on tehdä asioita vielä paremmin ja tehokkaamin kun yleensä tehdään. Metsänhoitokin on halpaa kun ne tekee oikeaan aikaan. Suurimmat kustannukset syntyvätkin rehevällä pohjilla joten siellähän se oikea aikaisuus tärkeintä olisikin. Tehokkuushan ei vie pois luontaistentaimikoiden käyttöä siellä missä se on järkevää vaan on osa tehokkuutta.