Käyttäjän mehänpoika kirjoittamat vastaukset
-
Nykyinen metsälaki sallii jatkuvan kasvatuksen nimissä ilmoitetut hakkuut turvemailla ja muilla soveltuvilla kohteilla. Ikävin puoli näissä kohteissa on se, että kuitupuun mittaan kehittyvää muuta taimiainesta, kuin kuusi, kohteissa ei juurikaan muodostu. Koivun ja männyn taimettumisen kehityksen esteenä on liikavarjostus, sekä hirvieläinten mieltymys varjostuksessa kasvaviin honteloihin männyn- ja koivuntaimiin.
Ylispuun poisto ei ole jatkuvaa kasvatusta. Kun kuviolle ilmoitetaan jk- hakkuu, on tarkoituksena hakata harventaen muuta puustoa kookkaampia puita, ja pienempää puustoa harventaen. Tähtäimessä on kuviolla uusi jk. 15-20 vuoden kuluttua. Ko. hakkuutapa johtaa yleensä n. 40-50 vuodessa kuusivaltaiseen ja huonotuottoiseen metsään.
Pienriistan metsästys on aina ollut harrastuksena ok. Suurpetojen metsästys on ollut nykyisin pyyntilupiin perustuvaa, ja ainakin karhun osalta johtanut karhujen liialliseen lisääntymiseen.
Hirvieläinten osalta meillä toteutettu hirvipolitiikka pyyntilupakäytäntöineen on johtanut liian korkealla pidettyyn hirvieläinkantaan, mikä pitää liikenteessä hirvikolaritason korkealla sekä hirvikärpäsriesan jokavuotisena.
Metsätaimikoiden osalta hirvituhopelko on ohjannut vahvasti puulajivalintaa huonosti ilman läpenemistä kestävän kuusen hyväksi, mistä johtuen on odotettavissa jo lähivuosikymmeninä laajojakin kuusikoiden pystyyn kuolemisia.
Myös metsäpalot, kuusen juurikääpätuhot sekä kuusikoiden myrskytuhot ovat lisääntymässä ilmastomuutoksen seurauksena. Nyt olisi kirveelle ja hirvikivääreille pikaisesti käyttöä.
Hirvenruokaa, eli taimitarhoilla kasvatettuja männyn- sekä koivuntaimia, on viimevuosikymmeninä viety suhteellisen vähän uudistusaloille. Liikahirvistä johtuen melkein poikkeuksetta on jo vuosikymmenien ajan jouduttu uudistettavaksi puulajiksi valitsemaan kuusi. Tästä johtuen myös hirvien luonnollinen talviajan ruoka on ollut hupenemassa.
Metsänomistajat ovat jo pitkään olleet täysin turtuneita hirvien talvisiin männyntaimikoiden tuhoihin, eivätkä jaksa enää valittaa. Tästä johtuen hirvikantojen koosta vastaavat tahot ovat nostamassa hirvitiheystavoitteita.
Hirvien talviravinnon jatkuva väheneminenkään ei vaikuta heidän suunnitelmiinsa. Hirvikolaritilastot tahtovat unohtuvan, vaikka tiedetään, että hirvikolareiden määrä korreloi hirvien määrän kanssa.
Isossa kuvassa metsiemme kuusettuminen ja sen jatkuva lisääntyminen on suurin metsiemme monimuotoisuutta heikentävä tekijä. Kuusikoiden varjostuksessa hyvin moni kasvilaji katoaa näkyvistä, ja samalla moni eläinlaji joutuu etsimään elinpiirinsä muualta.
Ilmaston kiihtyvä lämpeneminen ja siitä johtuvat erilaiset luonnontuhot kuusikoissa ei vielä ole vaikuttanut kuusikoiden perustamisen vähenemiseen. Jopa metsien hoito-ohjeita on muutettu kuusikoita suosiviksi. Esimerkkinä jatkuvan kasvatuksen hyväksyminen metsänhoitomenetelmänä.
Pääasiallinen kuusikoiden lisääjä on ollut metsiemme virkistyskäytön nimissä sallittu liian tiheän hirvikannan ylläpitäminen. Mänty ja koivu ovat hirven ruokaa. Sekapuuksi kuusentaimikoihin niitä on työlästä saada hirviltä säästymään. Siksi ainoa järkevä toimenpide on hirvitiheystavoitteiden välitön ja voimakas pienentäminen. Sitä vaatii metsäluonnon monimuotoisuus ja metsien hiilensidontakyky.
<p>Tämän keskustelun aihe, ”hirvet hotkivat hiilinielua”, perustuu Norjassa julkaistuun tutkimukseen. Samanlaisia tutkimuksia on tehty Suomessakin, mutta tutkimustuloksia en ole nähnyt. Tutkimustulokset ovat jääneet pelkiksi uutisoinneiksi.</p><p>Hirvet siis ravintokäyttäytymisellään heikentävät metsien hiilensidontaa, koska hirvi on metsää uudistamisessa ollut ohjaamassa puulajia kuuselle. Kuitupuumittaisena hirvien aiheuttamat kuusien tyviosien kuorivauriot ovat olleet melko yleisiä jo pitkään ensiharvennetuissa kuusikoissa. Vain taimiasteella kuusi on säästynyt suhteellisen hyvin hirvien talviruokailusta. T</p><p>änään klo 20.00 suorassa TV1:n ohjelmassa, ”Viimeinen sana”, Suomen pitkäaikainen ilmastopaneelin puheenjohtaja, Markku Ollikainen, ohjeisti Suomessa pohdittaviksi: ”miten hiilineutraalisuus saavutetaan, nieluun katse”.</p><p>En huomannut hänen mainitsevan mitään fossiilisista polttoaineista ja niiden käytöstä luopumisesta. Joku uudempi vähäpäästöinen energiamuoto oli ohjelmassa esillä. Ilmastotieteilijä Kerttu Kotakorpi ja HS-toimittaja Jussi Pulliainen ihmettelivät Ollikaisen ohella sitä, että Suomen hallitusohjelmassa ilmastomuutoksen hillitsemisen tarvetta ei oltu huomioitu.</p>
Metsänomistajien muisti on tallella ja pitkä. Luottamus vuosittain anottaviin pyyntilupiin perustuvan hirvenmetsästyksen tuloksiin hirvikannan säätelyssä yhä harvempi metsänomistaja enää uskoo. Aika-ajoin saman taimikon kehityksen aikana hirvituhot muodostuvat kohtuuttomiksi.
Hirvenmetsästäjät puolustautuvat kertomalla metsästyslain säädöksistä ja voimassa olevista hirvivahinkojen korvausohjeista. Vahinkoihin olisi muka mahdollisuus saada korvausta metsästäjien maksamista pyyntilupamaksuista.
Pelkkään hirvivahinkojen korvausjärjestelmän olemassa oloon vedoten, metsissämme pidetään jatkuvasti ylisuurta hirvikantaa. Laskennallisesti nykyisen suuruista hirvikantaa ei voi kukaan järkisyillä perustella.
Enhän minä pysty näihin asioihin vaikuttamaan, mutta toivottavasti monet lukijat saavat ajattelemisen aihetta. Jolla kulla voi olla tuttavapiirissään esim. kansanedustajia, jotka ajattelevat omilla aivoillaan. Eduskunnastahan tuntuu kaikki olevan kiinni.
Nykyisen metsästyslain käsittely oli silloisen eduskunnan viimeiseksi tahallaan jätetty asia. Ehkä tarkoituksella näin, koska hirvenmetsästyksestä vapaat edustajat eivät enää jaksaneet keskittyä hirven pyyntilupiin perustuviin ongelmiin. Se oli voitto hirvimiehille, mutta menetys yhteiskunnalle.
Nykyinen järjestelmä tuhoaa runsaasti männyn ja rauduskoivun taimikoita juuri sen takia, koska taimikon kehityksen aikana useita kertoja hirvikanta ikäänkuin pompsahtaa käsistä, ja monesti metsän perustaminen joudutaan aloittamaan alusta.
Jos hirvien metsästys olisi vapaata, olisi mahdollisesti syntyvä hirvituho metsätaimikossa luonnontuho ja maantieliikenteessä pelkkä vahinko. Nykyisin kun hirvikanta on tavoitteellisesti säädeltyä, hirvituho metsässä ja hirvikolari liikenteessä on siten takuulla ihmisen aiheuttama.
Metsästyslaki ei ota kantaa asiaan, mutta sanoo ettei kenellekkään saa muodostua kohtuutonta haittaa ko. säätelystä. Nämä asiat ovat jääneet pimentoon metsästyslakia Eduskunnan keskustelussa ja myöhemmin hyväksymiskäsittelyssä. Siksi metsästyslaki säädöksineen tulee viedä pikaisesti uudelleen Eduskuntaan.
Olen pannut merkille, etteivät metsänomistajat useinkaan tilaa ”hirven ruokaa”, männyn tai koivun taimia, keväällä istutettaville kohteilleen. Valinta kohdistuu valtaosin kuuseen. Ehkä hirvituhon pelon lisäksi päätökseen vaikuttaa myös se, että onpahan lain kirjain täytetty ja alue metsitetty. Ajatellaan, että kuusentaimikon myöhempi kehitys onkin jo toisten murheita.
Ehkäpä saman kaavan mukaan ajattelevat tälle palstalle kirjoittelevat hirvimiehet. Hyvin kylläkin tietävät, mihin nykyinen mielettömyys johtaa Suomen metsätalouden ja kansantalouden. Kuitenkin elinkaaren loppupäässä metsästysharrastus runsaine hirvisaaliineen on elämisen ehto. Sen puolustaminen on painajaisena mielessä, kuten suorittavalla ja monella muulla on. ”Kuusentaimikon myöhempi kehitys onkin jo toisten murheita”.
Hirvikannan koon arviointi on tyhjänpäiväistä työtä, jos siihen perustuvalla säätelyllä on aiheutettu metsien lisääntyvä kuusettuminen. Sieltähän on vähenemässä hirviltäkin talviravinto, kun kuusentaimikot myöhemmin sulkeutuvat.
Koivikot ja männiköt toimisivat paremmin talvisin myös hirvien laitumina, mutta niiden pinta-ala pienenee kuusettumisen lisääntyessä. Tällainen kehitys johtaa entistä vakavampiin hirvituhoihin männyn- ja koivun taimikoissa.
Metsästysharrastusmahdollisuuksien epätasainen jakaantuminen on ylivertaisesti pienempi haitta, kuin liikahirvien aiheuttama menetys monimuotoisuudelle, ilmastolle, yhteiskunnalle, liikenteelle sekä metsänomistajille. Hirvien puutteesta valittaminen yleensä muuttuu metsästyskauden aikana hirvirunsaudeksi.
