Käyttäjän Metsäkupsa kirjoittamat vastaukset
-
Kyllähän Husgumiehen kirjoitus hiukan epäselvä. Ensinnäkin ensilukemalla saa sen kuvan, että nauhat joko 10 cm leveät tai niin lyhyeksi solmittu. Kyllähän siellä mehtäukon edellä lainaama kommenttikin löytyy, joten mitenkä asia oikein onkaan.
Usein nykyisin lohkomisrajankäynnissä avataan rajaa vain sen verran, että kepityslinjaan saadaan näköyhteys, jos maanomistajat eivät vaadi rajan aukaisua. Syy tähän menettelyyn on se, että kaatotyö tulee kuluksi maanmittauslaitokselle, jolloin toimituksen kate pienenee nykyisellä pinta-alaperustaisella veloituksella. Taasen rajankäynnissä on perusmaksun lisänä metritaksa, joka tulee käydystä rajalinjasta.
Olin muutama vuosi lohkomistoimituksessa, jossa riitaiset sisarukset kolmeen osaan puustoisen tilan jakoivat. Vuosia oli ensin riidelleet, asianajajat apunaan, mutta rajankäynnissä sitten eivät vaatineet rajojen aukaisua. Totesin maamittarille, että tuleekohan joskus kannonlaskua, kun ryhtyvät hakkuille.
Johan on rajalinja, kohta kun puut paksunee, niin kairalla reikä luotilangalle. Itselle aikanaan, samankaltainen raja, eikä naapuri suostunut puita linjalta kaatamaan, niin kaivatin ojaa omalle puolelle puolenmetrin päähän. Kyllä känänaapurin kuuset siitä tykkäsivät ja luonto auttoi, alkoi raja aueta..
Ei metsurin homma ole ”paskaduuni”, päätelmä mielestäni väärä. Metsurinhomma vaatii määrättyä sitkeyttä ja on työtä pelkäämättömän duuni. Raha on tiukassa, joten ei kateeksi käy. Täällä on vielä nipin napin löytynyt työntekijöitä, mutta kyllä jatkossa muualta tekijät löydyttävä. Riuska tekijä pääsee ilmeisesti kohtuulisille tienesteille ainakin elintasosta päätellen tänäkin päivänä.
Usein näissä naapurin puolelta tapahtuneissa hakkuissa ei ole isoista puumääristä kysymys, joten ei korvaamisen luulisi olevan ylivoimaista. Tässäkin tapauksessa olisi selvintä, että hakkaaja ja mhy valvojana maksaisivat puoliksi vahingon. Olisikohan julkisuudesta asiasta apua, silloin taitaisi alkaa tapahtua. Visa edellä tuo esiin mainehaitan, joten kirjoitus vaikkapa Maaseudun Tulevaisuuteen ja juttuvinkki Metsälehdelle uskoakseni auttaisi kysyjän ongelman ratkaisun löytymiseen pallottelun sijaan.
Eiköhän joukosta n. 250 kpl / ha hyvää kehityskelpoista koivua valikoidu jätettäväksi olisi ehdotukseni. Jos maa kuivuudelle altista, eikä rehevää, niin sitten koneyrittäjän esittämällä tavalla. Muutama vuosi käsittelyn jälkeen raivurilla lopullinen raivausharvennus, jossa vaurioituneet myös maahan.
Katsoin ohjelman, jossa Valtaoja oli asiallinen ja toi asiayhteydessä mitenkään ketään halventamatta N alkuisen sanan keskustelun yhteydessä esiin . Toinen keskustelija taasen kävi päälle, kuin yleinen syyttäjä , vieläpä KGB hengessä olevana ainoan totuuden tietäjänä. Jo on aikoihin eletty, totean aikoinaan lakupiippuja ostaneena.
Aloittajan mielipiteeseen ja tulevaisuus kuvaan voin yhtyä. Taksonomia on päälisin puolin vapaehtoinen, mutta pidemmässä juoksussa käytäntö on toinen. Hommahan menee niin, kuten sertifioinnissakin mennyt, vaateet tiukkenee ja lasku jää metsäomistajan kontolle . Ellet ole sertifikaatissa, niin ostajat , jos ostavat, niin halvemmalla, mutta sitä hintalisää ei ole koskaan säästö/jättöpuista teollisuus kannolle hyvittänyt.
Sama on tämän taksonomian kanssa, sillä tulee aika, että isot firmat ostavat vain” kestävästi” metsiään hoitavilta . Joten käytännössä vapaaehtoisuus on sanahelinää tosi paikan tullen. Olen surullinen miten maassamme on omasta takaa maan kaivajia jalkojemme alta, jotka ulkovaltojen etuja osin edesauttavat.
Vuosi on hakkuita kiilattu, parastakin aikaan kone hakkaa maillani. Ajatus on sellainen, että kun jäykät puut on pelastettu vihersosialisoinnilta, voi alkaa sitten kasvatella hiilinieluja. Kasvuhan alkaa nousta, kun taimikot varttuvat, jolloin mahdollisesti lisääntyvästä kasvusta sitten uusia hiilirahoja voi haaveilla. Metsätalous on murroksessa, joten on aika ennakoida tulevia kahleita, joista lasku lankeaa meidän niskaamme.
