Käyttäjän Metsänmies kirjoittamat vastaukset
-
Rane puhuu luokkataistelusta. Pitäisi puhua mieluummin postilaisten eloonjäämistaistelusta. Tälläkin palstalla huomaa, että suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta toisten toimeentulo. Riittää, kun oma maha on täynnä ja rahamassi jatkaa paisumista. Kysynkin, kuinka moni keskustelijoista hankkii kuukaudessa saman, tai vähemmän, kuin tuo pakettilajittelijoille tarjottu palkka on? Itse myönnän, että hankin enemmän.
Metsänmies 22.11.2019, 20:37Selitäpä Tolopainen, miksi työnantajat ovat niin tyhmiä, että ottavat tuollaisen joutavan kulun taakakseen.
Metsänmies 22.11.2019, 20:34Katselin eilen illalla videonpätkiä metsuri Jaakko Pessisestä. Kertoi käyvänsä 300 päivää vuodessa metsätöissä. Oli tehnyt sitä jo yli 50 vuotta. Ei yhtään päivää tuona aikana sairauslomaa. Viime keväänä suunnitteli 70-vuotispäivänään, että taitaa olla viimeinen kevät, kun tekee töitä tuolla rytmillä. Mutta puuhastelumetsurina suunnitteli vielä jatkavansa. Siinä olisi mallia työmiehestä.
Metsänmies 22.11.2019, 20:17Metsänmies on jo ajat sitten selvittänyt itselleen, miten asiat ovat. Tuo kokonaiskulu on todellakin noin 1,6 kertaa palkan määrästä, kuten wanhajätkä kertoo. Metsämies ymmärtää myös sen, että palkan ja sen sivukulut on työntekijä ensin hankkinut omalla työnsä tuloksella työnantajalle. Sen lisäksi työntekijä on hankkinut omalla työllään myös työnantajan saaman voiton. Työnantaja on yhtälössä yhtä tärkeä, ilman sitä ei voisi tehdä tulostakaan. Siis työnantaja luo puitteet, työntekijä tekee tuloksen ja työnantaja myy tuon työntekijän tekemän tuloksen, saaden siitä voittoa. Mitä taas ammattiliiton kassoihin tulee, siinä wanhajätkä on oikeassa. Valtio todellakin maksaa suurimman osan työttömyyspäivärahoista. Näin on myös yksityisissä työttömyyskassoissa, joiden jäsenmaksut ovat huomattavasti pienemmät, kuin ammattiliittojen jäsenmaksut. Päiväraha on molemmissa lain mukaan samansuuruinen. Yksityiset työttömyyskassat ovat pelkästään työttömyyspäivärahan saantia varten. Ammattiliitot ajavat työntekijöiden etuja kaikissa työehdoissa. Itseasiassa ammattiliitot ajavat myös niiden työntekijöiden etuja, jotka eivät kuulu liittoihin, koska työpaikoilla on noudatettava samanarvoita palkkausta ,olipa liitossa, tai ei. Kun työantajaosapuoli ja ammattiliitto on päässyt palkoita sopimukseen, en ole koskaan kuullut, että ammattiliittoon kuulumaton olisi kieltäytynyt tuosta liiton myös hänelle neuvotellusta edusta.
Metsänmies 22.11.2019, 18:09Tolopainen on ymmärtänyt asiat väärin. AY-liitot ajavat työntekijöiden etuja, eivät aja työvoimakustannuksia ylöspäin.
Metsänmies 22.11.2019, 17:30Ei taida olla näissä keskusteluissa kovin monta palkansaajan puolustajaa. Vain Jätkä ja jessi ovat selvästi samaa mieltä, kuin Urho Kekkonen aikoinaan :” Työntekijä on palkkansa ansainnut.” Itse liityn palkansaajana innolla tuohon porukkaan. Onhan todella ennenkuulumatonta, että työnantaja pyrkii heikentämään työntekijöiden asemaa noin törkeällä tavalla. Niiden on helppo huudella herjaavia kommentteja, joita asia ei koske( Tolopainen). Mitenkähän suu pantaisiin, jos päätettäisiin, että eläkkeitä pudotetaan 30- 40%( Tolopainen). Eläkeläisenä Tolopainen tosin toteaa, että eläkkeet on itse ansaittu. Työnantajan puhemeheksi ryhtyessään sama Tolopainen väittää, että työnantaja on maksanut eläkkeet. Koittaisi edes itselleen tehdä selväksi miten asia on.
Metsänmies 19.11.2019, 18:29Gla puhuu asiaa. Tunnen tapauksen, jossa kunnan rakennuslautakunta otti kantaa pyörillä olevaan savottakämppään( tupa, sauna ja eteinen). Vaativat luvan, jos on paikoillaan pysyvästi yli puoli vuotta. Olivat olleet sitä mieltä, jos siirtää välillä mökkiä satakin metriä, sitä ei katsota kiinteäksi, paikoillaan olevaksi rakennukseksi.
Metsänmies 19.11.2019, 16:59jpjulku:”Jos kyseessä rakennus, jossa kiinteä tulisija, vaatii aina täyden rakennusluvan.” Niin vaatii, jos on kiinteällä pohjalla. Mutta jos on pyörien päällä, ei vaadi.
Metsänmies 18.11.2019, 20:08Jos minä tekisin aloittajan kysymän kodan, tai laavun jonnekin salolle, en kyselisi mitään lupia. Varastot ovat eri juttu, mutta meillä päin saa senkin rakentaa 20 neliötä toimenpideluvalla, ei ole kallista. Jos teet ”tukkikämpän” vaikka traktorin kärriin, et tarvitse mitään lupia. Siirrät sitä kerran vuodessa vaikka metrin, niin ei ole pysyvä rakennus.
Metsänmies 18.11.2019, 19:56Pitkälti Tanelin ja wanhanjätkän linjoilla tuosta hevoshommasta. Kyllähän totuus on, että hevoset ovat, ja pysyvät historiana metsätöissä. Tietysti joku puistoajuri, jonka kannattavuus ei perustu ajettavaan puumäärään, vaan muihin tekijöihin , sopii tuhonkin hommaan. Missähän vaiheessa huomataan, että hakkuita voitaisiin tehdä kannattavasti pokasahalla ja kirveellä?