Käyttäjän Metsänmies kirjoittamat vastaukset
-
Sadeviitassa ja suojalahkeissa pärjää hyvin, jos käy metsänlaidassa syömässä eväät, tai käveleskelee aukeilla saha kainalossa. Tolopainen elää kai vieläkin tuossa flanellipaita, pokasaha ajassa. Käytät myös luultavasti karvahattua kypäränä.
Metsänmies 9.11.2019, 07:36kim1 ja Tolopainen kertovat esimerkeillään ,kuinka kannattavampaa on sijoittaminen. osakkeisiin , tms. ,kuin metsään (lannoitukseen). Minäkin kerron lyhyesti yhden tapauksen. Aikoinaan Nokiahuumassa eräs tutun tuttu metsänomistaja päätti ruveta äkkirikastumaan osakkeilla. Perintömetsää oli vajaa 150 hehtaaria. Myi kaiken puun, mitä pystyi ( tuohon aikaan onneksi oli rajoitukset, että läpimitta kielsi hakkaamasta täysin keskenkasvuisia metsiä). Sijoitti rahansa osakkeisiin, Nokiaan, mutta myös muihin. Ei vaan ollut ymmärrystä, miten osakemarkkinat toimivat. Teknologiaosakkeethan olivat juuri noihin aikoihin hyvässä nousussa. Mutta niin oli sitten pudotuskin jyrkkä, myös Nokialla. No tämä sijoittaja ei älynnyt myydä osakkeitaan, hinnan alkaessa laskea. Lopulla oli pakko myydä, mutta jäljellä oli enää murusia. Sitten hakkailtiin loputkin puut mitä pystyi, ja viimeiseksi lähes tyhjä tila pilkkahintaan. Ei ajele enää mies uudella mersulla, vanha nissan kuuluu olevan alla. Olisikohan sittenkin kannattanut vaan lannoitella omia metsiään.
Metsänmies 9.11.2019, 07:11Tolopainen veikkaa, että alkaa keittää. Ehdotan, että laitat jäitä hattuusi…. Ammattimetsureille tuo arton kertoma on meillä päin normaalia toimintaa.. Kun kesät menevät istutuksilla ja taimikoissa, usein ennakkoraivaukset painottuvat syksylle. Niitä tehdään niin pitkään, kuin kelit mitenkään sallivat. Myös lumikeleillä ja sadevaatteissa. Mutta sitähän ei voi ymmärtää, jos ei tajua metsurin ammatista mitään.
Metsänmies 8.11.2019, 06:41Aiemmin käytin istutuksilla Sievin kumikenkiä. Olivat hyvät. Nyt Sieviltä ei saa enää kuin kevytkumikenkiä. Ovat työssä aivan mitättömät, varsi täysin lötterö, ei tue nilkkaa lainkaan ja oksat menevät läpi. Meillä on myös työporukka siirtynyt istutuksilla Dunlopin käyttäjiksi. Osa kovalla kärjellä, osa ilman.
Metsänmies 8.11.2019, 06:34Tolopainen:”Minulla on heikoimmat tukkiprosentit männikössä olleet alle 50% se ei olisi lannoittamalla noussut siitä yhtään, ei ainuttakaan prosenttia.” ja:”Metsään sijoitettu raha tuottaa n.3% kannattaa lähteä laskelmissa siitä, edes 7% korkoa korolle tuottoa metsästä ei koskaan saa.”… Ei noita huonolaatuisia metsiä olekaan järkevää lannoittaa, kannattaa ruikata apulannat harvennettuihin 3-kehitysluokan hyvälaatuisiin metsiin. Kyllä rahat tulevat niissä korkojen kanssa takaisin. Tuo Tolopaisen korkoarvio perustuu johonkin korjattuun keskiavoon. Todellisuudessa korko vaihtelee suuresti. Toiset saavat metsälle tuottoa, toisille metsä on vain ylimääräinen kulu.
Metsänmies 8.11.2019, 06:04Olen tykännyt työskennellä, sekä kesällä, että talvella Nokian Eurologgereilla. Taitavat valmistaa nykyisin Malesiassa. Eurologgereissa on suomalaiseen leveään jalkaterään sopiva lesti. Vartta on riittävästi, vetiselläkin suolla ja talviolosuhteissa. Eivät pahemmin hikoile, eivätkä ole kylmät, kun laittaa sopivasti villasukkia, sekä kesällä, että talvella. Istutustöissä käytän kevyempiä kumikenkiä. Yhdet nahkaturvakengät olen ostanut, en ole tykännyt sotkeutua risukoihin niiden nauhojen vuoksi.
Metsänmies 7.11.2019, 19:40sitolkka:”Eikait sillä puuston arvon mukaan arvioinnilla ole mitään merkitystä jos puuston arvolla ei ole vaikutusta hintaan, vaan hinta muodostuu ihan tähtitieteelliseksi muilla perusteilla.” Jos tuo pitää paikkansa. miksi sitten arvioidaan lainkaan. Kyllä mielestäni lopullisen hinnan pohjana on edellenkin puuston arvo+ odotusarvo+ taimikon arvo. Siitä sitten itsekukin sorvaa tarjoushintaa ylös, tai alas. Omien odotusten, kuvitelmien,tarpeiden, yms. mukaan. Itse olen ostanut omistamani muutamat tilat pelkästään puumäärän perusteella, muilla arvoilla ei ole ollut merkitystä. Aijon jatkaa samalla linjalla.
Metsänmies 7.11.2019, 18:17Tilley:”Joku 10 hehtaaria nyt on ihan se ja sama, mitä sinne arvioidaan.” Voihan sen noinkin ajatella. Mutta miksi sitten arvioidaan ollenkaan. Ja jos tuollainen joku 10 hehtaarin tila arvioidaan perseelleen, mikä takaa, että sama virhe ei toistu myös 100 tai 1000 hehtaarin tilassa. Onko sekin ihan se ja sama? Itse olen sitä mieltä, että metsätila, olkoompa se minkä kokoinen tahansa, pitäisi hinnoitella todellisen, sen hetkisen puuston määrän ja arvon, sekä maapohjan arvon hintaiseksi. Ilman mitään odotusarvoa, tai arvonalennusta.
Metsänmies 5.11.2019, 18:10Kyllä kokemus opettaa viilaamaan ilman ohjureita. Samoin moottorisahan teroituksessa. Tietysti, jos on aina käyttänyt noita ohjauslaitteita, voi olla ,että kannattaa pysyä niissä. Itsellä on vanha haritusrauta, jollainen tuli aikoinaan raivaussahan mukana. Toimii hyvin vieläkin… Mikähän tuo isänmaanparturin ”mittakolo” on?
Metsänmies 5.11.2019, 16:40Omistan itsekin pari viilaohjuria. Ovat olleet vuosia varastossa, jossain rojulaatikossa..Amatöörit viilaavat ohjurilla, ammattilaiset pitävät terän terävänä viilalla, ilman mitään apulaitteita, vaikka silmät ummessa.