Käyttäjän Metsänmies kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,111 - 1,120 (kaikkiaan 1,532)
  • Metsänmies

    Kitsas tuolla aiemmin mainitsi, että, jos omistaa useita palstoja, pääsee tuosta pienen palstan kiinteistöverosta irti. Ei pääse automaattisesti, tontti on saatava saman kiinteistötunnuksen nimiin, kuin isompikin palsta, silloin onnistuu.. Itse omistin 1,85 ha:n palstan , jouduin maksamaan siitä tontin kiinteistömaksun. Kysyin verottajalta. Verottaja tulkitsee alle 2ha:n palstn AINA tontiksi, olkoompa se missä ja millainen tahansa. Ainoa poikkeus taisi olla, jos on vielä maatilan nimellä ( siis mökin ympärykset peltoa). Itsellä oli metsitetyt pellot, puuta jo reilut 400 mottia, verottajan mielestä tontti.

    Metsänmies

    Ei sen akselin pitäisi olla millään kiinni yläpäästäkään, vaikka Jätkä niin kertoo. Kyllä sen pitäisi olla molemmista päistään booreilla. Putken kiinnitys pitää myös sen yläpään kiinni, samalla periaatteella, kuin kulmavaihteenkin. Jos on paljon käytetty saha, voi tuo akseli hakkautua, että ottaa jommasta kummasta päästä vähän kiinni. Lähtee kyllä irti ilman suurta ponnistelua.

    Metsänmies

    Jokainen ammatikseen raivaava tietää, mitkä ovat itselle sopivat valjaat. Siinä ei muita asiantuntijoita tarvita. Samoin on sahoissa, olkoot moottori- ,tai raivaussahoja. Itse olen kokeillut aikojen kuluessa Stihlejä , Husqvarnoja ja Jonseredeja. Hyviä ne kaikki ovat olleet, eroja tietenkin on. Samoin on valjaissa, ei niissä käytössä ole suuria eroja. Tietysti nuo sataseen ”raivaussahat” valjaineen ja muine lisähärpäkkeineen kuuluvat eri sarjaan. Nykyisin sahaan Stihl 460 raivurilla, hyvä saha. En silti väitä, että Husqvarnat tai Jonseredit olisivat huonompia.

    Metsänmies

    Turhaan Tolopainen on kommareista huolissaan. Elää tietysti vielä 60-luvulla. Eilen ilmoitettiin, että molemmat kommunistiset puolueet on lakkautettu Suomesta. Tolopainenkin voi alkaa nukkumaan yönsä levollisena.

    Metsänmies

    Kuten Jätkä sanoo, makuasia. Toiselle sopivat yhdet ja toiselle toiset. Itse sahailen noilla uusimmilla Stihlin valjailla, hyviltä tuntuvat. Mielestäni  edellisen mallin valjaat sekä Stihlillä, että Husqvarnalla olivat jo hyvät.

    Metsänmies

    Kuten meetsuri kirjoittaa, meillä metsureilla on parhaat lomat. Viime syksynä alotettiin lomailla joulun alla ja lopetettiin huhtikuun lopulla. Neljän kuukauden loma yhteen menoon. Tietysti vielä Ammattiliiton päivärahoilla. Kyllä taas jaksaa suven työskennellä uutta lomaa odotellen. Talven aikana pari etelän reissua täysihoidolla.

    Metsänmies

    A. Jalkanen:”Susi ja etenkin ahma ovat myös uhanalaisia.”  Mikä sutta ja ahmaa uhkaa? LUKE:n mukaan ahmakanta on kavanut erittäin voimakkaasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. On nyt noin 270-300 yksilöä. Susikanta on suunnilleen samoissa luvuissa. Sudella ja ahmalla ei ole ihmistä lukuunottamatta juurikaan vihollisia. Ahmaa tuskin salametsästetään, tai korkeintaan poronhoitoalueilla yksittäistapauksia. Suden asema taitaa olla tällä hetkellä huonompi, mutta en pitäisi sitäkään uhattuna lajina.

    Metsänmies

    Raivaustaksat ovat sidoksissa työvaikeuteen. En usko, että millään firmalla on yhtä hintaa. Tässä erään firman hintoja: Varhaisperkaus; harveikko 180€/ hehtaari , erittäin vaikea 500€/hehtaari. Siinä välissä kolme erihintaista luokkaa. Taimikonhoito; harveikko 180€/ hehtaari, erittäin vaikea 690€/hehtaari, välissä kolme erihintaista luokkaa.

    Metsänmies

    meetsuri on tainnut lukea kommentteja väärin, tai kärsii lukihäiriöstä. jätkä ja metsänmies nimenomaan varoittelivat vajailla kierroksilla sahaamisen vaaroista. Sanon vieläkin, täysillä kierroksilla sahaavana ammattimetsurina, että nykyiset sahat kestävät , niin kytkimet, kuin kulmavaihteet, kun sahaa leikkaamalla puuta. Hakkaamalla ne kyllä saa helposti rikki. Sahalla siis leikataan ja vesurilla hakataan.

    Metsänmies

    Jätkä on oikeassa . Kyllä kytkimet kestävät kevyesti läpi kesän ,kun antaa sahalle kierroksia, eikä luistata kytkintä vajaalla kaasulla. Toinen hyvä asia on opetella, että sahalla todellakin leikataan puuta,eikä hakata terää puuhun väkisin tylsällä terällä. Käyttöä varten raivurit on tehty, eikä nyhjäämiseen.

Esillä 10 vastausta, 1,111 - 1,120 (kaikkiaan 1,532)