Käyttäjän Metsänmies kirjoittamat vastaukset
-
Ei Stihlit syö nykyisin polttoainetta sen enempää kuin ruotsalaiset raivurit. Työporukassa on molempien käyttäjiä, on kokeeksi vaihdeltukin sahoja, saman ne suunnilleen kuluttavat. Itsellä sama juttu kuin puhvelilla, peukalokaasu ei sovi. Tärkeintä on tietysti, että saha on käyttäjälleen käteensopiva ja kestävä. Merkillä ei niinkään väliä.
Metsänmies 12.5.2019, 09:30Kyllä Stihlit tulevat jo noilla uusilla valjailla, vanhoillakin on vielä myynnissä. Ostin 460 mallin muutama viikko sitten. Siitä voi olla monta mieltä, ovatko valjaat paremmat kuin aiemmassa versiossa, nekin ovat hyvät. Maksoin sahasta uusien valjaiden kanssa 850€, ovh näkyy olevan toista tonnia. Vaikka olenkin viime aikoina sahannut Stihleillä, olen sitä mieltä, että Husqvarnat ja Jonseredit ovat samanveroisia raivaussahoja.
Metsänmies 11.5.2019, 10:12Apli unohti suurimman osan tulevan SDP:n johtoisen hallituksen tulevista päätöksistä. Puunmyyntivero nousee, Kemera- ja maataloustuki poistuvat, taimikonhoidot tulevat pakollisiksi, hoitamattomista rankaistaan ankarasti. Maa-ja metsätalouden vähennysoikeudet poistuvat, onkiminen tulee luvanvaraiseksi, metsästys toisten mailla vapautuu, polttopuuta voi tehdä luvatta toisten mailta(jokamiehen oikeus). Traktoriin tulee käyttömaksu, samoin maa-ja metsätaluskoneisiin ja moottorisahoihin. Aktiivimalli poistuu,työttömyyspäiväraha kaksinkertaistuu, samoin sosialituet. Työttömän ansioraja poistuu(työtön saa siis tehdä töitä rajattomasti, eikä vaikuta päivärahaan)Työttömille tulee kerran vuodessa ilmainen viikon matka etelään. Mistäkö rahat? Onneksi meitä metsänomistajia on riittävästi , kyllä pätäkkää riittää .
Metsänmies 11.5.2019, 07:59Nykyajan maaton ei haikaile enää maan perään, korkeintaan puuhastelu mielessä. Työtön tietysti ottaisi mielellään vastaan työtä. Omat lumituhot jäivät kolmee tukkikuuseen, olivat katkenneet. Ei tule vakuutusyhtiöltä korvauksia, ei ole vakuutustakaan. Myös pussihousut taskuineen puuttuvat. Puut käyn kesällä mönkijällä, teen haloiksi ja myyn pimeänä. saan enemmän kuin olisin saanut tukkeina. Ainoa ongelma tulee rahojen sijoittamisen kanssa, miten tuon pimeän tulon saisi pestyä lailliseksi.
Metsänmies 11.5.2019, 06:25harrastelija on oikeassa. Pikkuisen lipesi itseltäkin varsinaisesta asiasta. Totuushan on, että hallituksia syntyy nykyisin pääsääntöisesti neljän vuoden välein. Jokaisessa hallituksessa on sekä hyvää, että huonoa. Kaikkia ei voi miellyttää. Itse uskon, että tulevakin hallitus pystyy vastuulliseen toimintaan. Kukaan ei tule menettämään omaisuuksiaan, eikä kuole nälkään hallituksen toimesta. Talouteen vaikuttavat eniten kansainvälisen talouden kehitys ja miten siihen osataan reagoida.
Metsänmies 8.5.2019, 21:45Rane2:”SDP:n kanssa todennäköisesti asiat saadaan sovittua kohtuu helposti,kommareilla voi olla omia vinkeitä.” Rane 2 viittaa tuolla aiemmassa kommentissa kommareidenkin olevan mukana hallitusneuvotteluissa. Suomessa on kaksi kommunistista puoluetta, Kommunistinen Työväenpuolue-Rauhan ja Sosialismin puolesta, sekä Suomen Kommunistinen Puolue. Kumpikaan ei ole mukana eduskunnassa. Kumpaankohan puolueehen Rane2 kommentissaan viittasi.
Metsänmies 8.5.2019, 20:27Mielestäni paras mahdollinen vaihtoehto hallitukseksi. Uskon, että saavat asiat sovittua siihen malliin, että hallitus syntyy. Kepu tulee siirtymään piirun vasemmalle ja alkaa ymmärtämään myös maaseudun ja köyhien aseman. Kaikki puolueet joutuvat tietysti antamaan periksi tavoitteistaan, mutta se kuuluu asiaan.
Metsänmies 5.5.2019, 17:07Ei noissa vaalikoneissa ole mitään järkeä. Jokaisen äänestäjän kannattaa käyttää omaa, hartioiden yläpuolella olevaa konetta. Itse olen kokeillut huvikseni kahta vaalikonetta. antavat täysin erilaisia vaihtoehtoja. Luotan siis omaan harkintakykyyn.
Metsänmies 5.5.2019, 11:44Tuo eduskunnan istumajärjestys pitäisi muuttaa siten, että ei istuttaisi vasemmalla, eikä oikealla. Esim siten, että suurin puolue istuisi edessä , toiseksi suurin seuraavana , jne. Tietysti ei syntyisi tasarivejä, mutta aina seuraava puolue jatkaisi riviä, kun edellinen loppuu. Ja ettei lopussa pienpuolueille tulisi identiteettikriisiä, kummalle puolelle joutuu, pitäisi arpoa, kummalta puolelta penkkejä aletaan alkupäästä täyttää.
Metsänmies 3.5.2019, 07:19Lunta sataa melkoisesti. Lintulaudalle ja sen alle tuli juuri nokkimaan iso järripeippoparvi,30-40 lintua. Joukossa näkyy olevan yksi punatulkku, joka näyttää pitävän komentoa.