Käyttäjän Metsänmies kirjoittamat vastaukset
-
Nyt Pavekka liioittelee. Jos kohkojen kohdistuksessa on vaikkapa kymmenysosamillin poikkeama, jo se aiheuttaa vääntöä kampiakselille ja laakereille. Tuossa pyöreästi kymmenentuhannen kierroksen minuuttivauhdissa se antaa melkoista värinää moottorin alapäähän ja vaurioittaa sitä. Kuten arto kertoo, robotithan niitä kasaa. Robotti kyllä jaksaa panaa tuollaisesta poikkeamasta huolimatta lohkot kasaan. Eikä noin pientä pokkeamaa silmällä eroita. Näin korjaamolla tilauksen ja myös sen, milloin osat ovat lähteneet Ruotsista. Viipyminen ei johtunut siitä, että korjaamo olisi vitkutellut asiassa.
Metsänmies 18.2.2021, 10:56Niinhän se lopultakin ihme tapahtui. Sain eilen takuukorjatun Husqvarna 550xpg Mark 2 sahani kunnostettuna takaisin. Lohkot ja kampiakseli laakereineen ovat uutta. Nyt kuulin, että onkin kokoamisessa vika, kun jumiutuvat. Eivät satu lohkot samaan linjaan. Saa nähdä, kestääkö tämä uusi alakerta paremmin. Savotat on tältä talvelta suunnilleen tehty, keväällä muutaman kymmenen kiinnon urakka. Toivottavasti kestää edes sen. Onneksi takuuta on vielä ensi talvikin. Korjaus kesti neljä viikkoa.
Metsänmies 15.2.2021, 16:18Olen syönyt enimmäkseen sitä ruokaa, mitä emäntä on päivän aikana laittanut. Hyvin monipuolista, terveellistä ja maukasta. Välillä tulee napsittua myös jääkaapista, milloin mitäkin.
Metsänmies 15.2.2021, 07:16Olen lukenut jokaisen ostamani sahan käyttöohjeet. En tietenkään pilkuntarkkaan, mutta varsinaiset sahan tekniikkaan liittyvät osiot. Kyllä niihin kannattaa tutustua, aina on voinut tulla jotain uutta.
Metsänmies 14.2.2021, 18:47On totta, että jäätien tekeminen noin pitkän matkan takaa on haasteellista. Näillä pakkasilla tietä kyllä syntyisi, jos vettä pumpattaisiin jäälle joka päivä. Onko homma edennyt, vai oletko antanut periksi?
Metsänmies 13.2.2021, 17:43Pavekka:”Voihan sitä vaatia kaikenlaista. Takuunantajalla on oikeus tehdä takuusuoritus haluamallaan tavalla.” Näinhän se tietysti on. Ja myös haluamassaan ajassa ,asiakkaan tarpeista välittämättä. Valehdellakin voi vapaasti, kunhan ei riko lakia. Olen muuten ollut yhteydessä muutamaan 550 Husqvarnan omistajaan. Kuuluu tuo kiertokankivika olevan hyvin yleinen. Sekä ensimmäisessä versiossa, että Mark 2:ssa. Eivät kuulemma ehdi valmistaa kampiakseleita niin nopeasti, kuin mitä kulutus on. Siitä viive johtuu. Voisivat Metsälehden asiantuntijat Riikkilä ja Mykkänen Husqvarnan kehumisen välissä tehdä tutkielman, monestako 550-mallista kampiakseli on lauennut.
Metsänmies 11.2.2021, 10:06On muuten helvetin nopeaa tuo Husqvarnan takuuhuolto. Vein kolme viikkoa sitten aloituksessa mainitun Husqvarna 550 xpg:n korjaamolle. Kuten kerroin, kiertokanki oli jysähtänyt kiinni. Tilasivat heti uudet osat, mutta niitä ei kuulunut. Arto kertoi tuolla aimmin, että aina voi vaatia uutta sahaa, jos korjaus viivästyy. Niinhän sitä voi vaatia, mutta korjaamolla kerrottiin, että on kielletty antamasta. Kävin taas tänään kyselemässä asiaa. Kun tutkivat viivettä, selvisi, että uudet osat ovat lähteneet toissapäivänä Ruotsista. Onko noita osia siis ruvettu vasta valmistamaan, kun niiden tilaus on lähtenyt?? Jos olisin ollut ilman varasahoja, olisinko ollut töistä poissa tämän odotteluajan?? Yritin ottaa maahantuojaan yhteyttä, ei löydy puhelinnumeroa, eikä huollosta saa kuulemma antaa. Löysin kaksi sähköpostiosoitetta, joihin laitoin molempiin palautetta. Kumpaankaan ei ole tullut tähän päivään vastausta. Laskeskelin, että varasahojen raneilla työtulos on ollut senverran heikompi, että olen menettänyt 600- 700 euroa huollon aikana. Hurraa luotettava ,nopea ja varma Husqvarna takuuhuolto.
Metsänmies 10.2.2021, 19:49Visakallo:”Toiset uskoo Lähteeseen ja toiset Jeesukseen.” On niitäkin, jotka uskovat molempiin.Tärkeintä metsänkasvatuksessa , kuten kaikessa muussakin on, että uskoo itseensä. Asiantuntijoista on tietysti apua, mutta mielipiteitä löytyy myös metsäasioissa on monenlaisia. Kannattaa kuunnella eri näkökantoja , mutta lopullinen päätös on omassa harkinnassa.
Metsänmies 9.2.2021, 06:56Mikä ongelma Joukolla on tuo käynnistysnarun jäätyminen? Tottakai se joskus jäätyy, jos saha on yöt ulkona. Kun räntäkelillä sammuttaa illalla sahan ja yöllä pakastuu, naru tahtoo joskus olla alussa jäykkä. Itse olen laittanut illalla lämpimän sahan taimisäkkiin ja sulkenut säkin kunnolla, käynnistin on pysynyt notkeampana. Myös vauhtipyörässä olevat käynnistinkäpälät voivat jäätyä. Se vaiva korjaantuu CRC:llä.
Metsänmies 7.2.2021, 17:20Jos on voimaa kantaa, 560 on hyvä valinta suurten pihapuiden kaatoon ja moton apuna ylisuurten puiden kaadossa. Normaalihakkuussa se on turhan iso, 550 riittää mainiosti. Eivätkä kaikki 550 yksilöt ole ongelmatapauksia, suurin osa niistä toimii moitteettomasti.