Käyttäjän Miikkam kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 120)
  • Miikkam

    Eipä ole kokemusta, mutta ei se tonni varmasti kauas viskaa jos oikein suuri ja haastava puu. Sisältää kyllä varmasti jo täydellisen jälkien korjuun ja kannon jyrsinnän. Äkkiä siinä 2 miehellä päivä tuhraantuu vielä jos ajomatkaa vaikka 50km. Lisäksi pihapuun kaatoja ei aivan liukuhihnalta pysty tekemään. Vielä kun itse yrittäjä tekee vain paperitöitä niin siitä sitä jo kuluja tuleekin. Haastavat kohteet joutuu vielä käymään katsomassa ennakkoon, että osaa oikean kaluston varata. Sääkin vaikuttaa, saattaa joskus sovittu homma peruuntua esim. Kovan tuulen takia. Siinäpä sitä hinnoittelulle syitä jo onkin, eipä silti varmasti jää katettakin. Helppo tänä päivänä pyytää kun harvasta on itse tekemään, eikä pidä ruvetakkaan.

    Miikkam

    Ei ole vielä syttynyt kipinä hirvijahtiin, mieluummin metsästelen omien aikataulujen mukaan. Saapa nähdä josko sitä joskus vielä innostuisi. Luultavasti ei kuitenkaan jaksaisi sitä asenneilmapiiriä. Viime syksynä otin erään puolitutun hirvimiehen kanssa hirvivahingot jutuksi niin naurahti ja tokaisi että eipä tuo haittaa kun ei itsellä ole mehtiä!

    Miikkam

    Arvattavissa oli että kustannuslaskelma autosta lähtien lyödään tiskiin. Mutta esimerkin olikin tarkoitus hieman provosoida. Löytyy nimittäin niitäkin, ketkä ampuu merkin. Ostaa panoksia. Asuvat metsästys alueella. Lupa kulut maksetaan myydyistä lihoista. Suurin kuluerä on eväsleipien päälle leikattu tuuman paksu tankogotlerinsiivu!

    Miikkam

    Kun ladattaisiin hirvieläimet keinolla millä hyvänsä riittävän vähiin, olisi sitten tulevaisuudessa kiva harrastella 2 hirveä syksyssään. Ei kävisi työstä. Voi sitä valituksen määrää sitten kun ei tule tarpeeksi lihaa eikä pääse kaikki ampumaan. Metsästys on kuitenkin harvoja harrastuksia jossa harrastaja saa taloudellista hyötyä yhteisöllisyyden ja kuntoilun lisäksi. Parhaillaan parin sadan euron vuotuisella panostuksella 200 kg lihaa. Ei kovin huono. Mo saa hirvituhot, lautasellisen soppaa, ja jahdin jälkeen vielä saa kiertää kiittelemässä talkooväen.

    Miikkam

    En tiennytkään että harrastukset ovat nykyään talkoita? Uskomatonta pas****. Pakkohan siellä metsällä käsittääkseni ei ole käydä.

    Miikkam

    Alkaa laskelmat olla sitä tasoa, että voinee jo ottaa vertailuun työkustannuksetkin. Eli puulämmitys vähintään 200h/vuosi omaa työtä x20€ =4000€ ja lisäksi jos puut vaikka 15m3 olisi myyty kuivina klapeina =600€.

    Miikkam

    165m2 lämmityksen osuus n. 5000kwh ei mielestäni kovin paljon. Maalämmöllä.

    Miikkam

    Hehtaarirajoituksen poisto ratkaisisi monta ongelmaa, saisi mo tehdä mitä haluaisi. Tämähän ei kuitenkaan pois sulje nykyisen kaltaista metsästystä.

    Miikkam

    Kyllä pumppuhärpäkkeet alkaa olla se yleisin omakotitalojen lämmitysmuoto. Öljylämmitteisiä pientaloja Suomessa enää n. 100 000 kpl. Talo lämpiää maalämmöllä, mutta silti tulee takkaa tunnelman vuoksi lämmitettyä. Sauna lämpiää puulla. Ilman puun polttoa kovilla pakkasilla loppuisi suomesta sähkö, se on sitä lähienergiaa ja säätövoimaa parhaimmillaan.

    Miikkam

    Kyllä Pohjois-Karjalassakin hirviä riittää. Itärajalla tilanne suht hyvä, muualla ei.  Eräältä pieneltä palstalta ei löydy esim. Yhtään syömätöntä lehtipuun vesaa. Muutama vuosi sitten kalusivat n. 50 runkoa hehtaarilta kl 03 kuusikosta, onneksi oli harvennus tulossa. Paikoitellen jäi aukkoja. Taimikon hoitoa parempi lääke hirville on lapualainen.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 120)