Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,721 - 3,730 (kaikkiaan 3,801)
  • Nostokoukku

    Jos se on tieteeseen perustuva tulos, niin tutkijan on se sellaisenaan ilmaistava. Ei tutkijan tehtävä ole arvioida tutkimustuloksen ns. poliittisia vaikutuksia. Totuus on useimmiten aika tunkkainen asia, mutta jonkun on sekin sanottava.

     

    Nostokoukku

    Miksi metsäväki sitten kiistää jatkuvasti Suomen, jopa maailman johtavien tutkijoiden tietämyksen metsä- ja luontoasioissa. Esim. Jyväskylän yliopiston tutkijoiden tulokset on kyseenalaistettu tälläkin palstalla toistuvasti. Taitaa sitä argumentin puutetta olla hieman siellä pinon takanakin ja se puute johtaa nälvimiseen. Kun järki loppuu niin otetaan periaatteet käyttöön.

    Nostokoukku

    Kiistän edelleen olevani ns. Luonnonsuojelija. Jos heidän keskustelukulttuurissaan on jotain outoa, niin on sitä puunkasvattajienkin puheissa. Ainakin se, että maailmaa katsotaan kuin yksipiippuisen haulikon läpi ja siellä toisessa päässä ei näy kuin se oma kuitupino.

    Nostokoukku

    Hiilinielu se on otettu keppihevoseksi jos jonkinlaisen toiminnan oikeuttavaksi. Kertokaapa tietämättömälle mitä se metsänhoito tarkoittaa ?

    Nostokoukku

    Hiilinielu se on otettu keppihevoseksi jos jonkinlaisen toiminnan oikeuttavaa. Kertokaapa tietämättömälle mitä se metsänhoito tarkoittaa ?

    Nostokoukku

    Puuki. Vaikka luonnonsuojelijaksi en itseäni laske, niin olen pyrkinyt hiilitasettani hoitamaan. Jätepuulla lämmitän, hyvin vanhalla autolla ajan, lehmää ja sikaa syön äärimmäisen vähän, kanaa en ollenkaan, etelän hedelmät korvaan marjoilla, metsästän, kalastan ja sienestän. Leikkokukkia en osta, lentokoneeseen en astu.

    Nostokoukku

    Konneveden 150 hehtaarille kehittyy se parjattu nuori sukkessio ja rauhoitettu kun on niin aikojen kuluessa arvokas luonnonmetsä.

    Eiköhän niitä tuulenkaatoja ole vielä kerätty talteen moninkertainen määrä kuin jätetty suojeluun tai kirjanpainajille. Jättöpuuryhmien alkuaikoina 3-5 puun ryhmiä isännät nippanappa sietivät, mutta kun yksikin runko kaatui, se oli Valmetin renkaita säälimättä retuutettava laaniin.

    Nostokoukku

    No eikö tämä Etelä-Konneveden esimerkki osoita, että ei niitä kaikkia puuntuotanto-alueita olla suojeluun haalimassaa. Viittaan aikaisempaan kirjoitukseeni kissan hännän nostamisesta….

    Nostokoukku

    A.Jalkanen tulkitsit sanomaani väärin. Nuoren sukkessiovaiheen kautta luonnonlakien mukaan vanhaksi metsäksi kehittyvä alue on suojelemisen arvoinen. Muista se aika. Metsomerkintä laserkeilauksen ennakkotietojen pohjalta ei automaattisesti merkitse suojelua. Olen muutamia vuosia tehnyt työtä, en suojeluun liittyvää, sen aineiston pohjalta ja kyllä tunnen sen menetelmän heikkoudet. Riittävän suurien suojeltujen kokonaisuuksien saaminen Etelä-Suomeen on tärkeää. Avainasemassa tässä ovat valtion metsät, niin väkivaltaisesti käsiteltyjä kuin ovatkin. Taas on muistettava se aikatekijä. Jos luonnolle annetaan aikaa, se on pystynyt vielä toistaiseksi korjaamaan kaikki ihmisen tekoset.

    Nostokoukku

    Esimerkiksi nuorten sukkesiovaiheiden suojelun tuomitseminen. Niitähän syntyy metsäpalon tai myrskyn jälkeen syntyneille aukoille. Niitä on syntynyt luonnonjärjestyksen tuloksena jo silloin, kun suomalaiset vielä kaivoivat peuranpyyntikuoppia ja ainoa puunkäyttömuoto oli alkeellisten asumusten rakentaminen ja niiden lämmittäminen. Nykyään niitä syntyy luonnollista tietä erittäin vähän ja niiden kehityksen tuloksena  näin kehittyneitä metsiä tuskin ollenkaan. Puuntuottamisen aikajana on 50 vuotta, luonnonsuojelun n. 300-400 vuotta eli luonnonkulojen väli.

Esillä 10 vastausta, 3,721 - 3,730 (kaikkiaan 3,801)