Käyttäjän Olli Salli kirjoittamat vastaukset
-
Siis onhan hyvin toteutettu jaksollinen kasvatus päätehakkuineen tuottava menetelmä, eihän sitä nyt kukaan kiistä, ei kai Perkokaan. Tämä näkyy siinä, että myöhemmissä harvennuksissa ja päätehakkuussa saadaan paljon arvokasta myyntipuuta ja siitä sellaiset tulot, että uudistuskulut tulee hoidettua leikiten.
Mutta ei se sitä poista, että on noissa korkolaskuissakin pointtinsa. Siinä on kyse siitä, että jos sijoittaisit samaksi 60-100v ajaksi uudistamiskulun tai osan siitä johonkin muuhun tuottavaan kohteeseen, niin olisi sekin kasvanut mojovaan arvoon, monesti paljon suurempaan kuin se uudistettu metsä.
Otetaan vaikka tällä laskurilla:
Yhdysvaltain osakemarkkinoiden tuotto vuodesta 1960 tähän päivään. Jos saadut osingot on sijoitettu uudestaan takaisin samoihin firmoihin, tuo tuotto on inflaatiokorjattunakin yli 3600%. Eli kaupasta saa leipää ja vaikka Tolopaisen ihmedieseliä nyt 37-kertaisen määrän kuin tuolloin 60 vuotta sitten. Ja jos rahan arvon muutos jätetään huomiotta, tuo tuotto on yli 32500%, mutta se on aivan merkityksetöntä numeroiden kasvua. Tuo 37-kertainen reaaliarvo on kuitenkin ihan tosi juttu.
Ei taida 60-luvun alussa tehty panostus vaikkapa taimikonhoitoon olla tulossa takaisin sen paremmin ostovoimaltaan 37- kuin nimellisesti 326-kertaisena, kun silloista taimikkoa pääsee kohta päätehakkaamaan. Ei, vaikka laskisi mukaan tähänastiset harvennukset.
Mennyt tuotto ei toki ole tae tulevasta, ei osakkeissa eikä metsissä. Kummassakin voi mennä rahat hukkaan. Itse ostan molempia ja hoidan metsiä, vaikka mahdollisesti tuotto siinä ajalle ja rahalle jäisikin pienemmäksi. Onpahan vaihtelua, eikä kaikki panokset samassa korissa.
Kyllähän valtio verottaakin heitä jotka metsistään tuloa ovat saamassa, onhan se hyvä että osa tästä rahasta kiertää takaisin metsien tulevaisuuden kehitystä tukemaan. Varsinkin, kun samalla voidaan ohjata metsien käyttöä ilmastotavoitteita tukeviin suuntiin, kun tuki voidaan myöntää ilmastovaikutuksen perusteella.
Metsän hoidossahan taloudellisesti on haasteena se, että nyt tehtävien satsausten taloudellinen hyöty tuloutuu vasta kymmenien vuosien päästä hakkuissa, lähinnä päätehakkuussa. Monilla metsänomistajilla oma elinikä ei riitä siihen, että näkisi nämä tulot. Silloin on kiusaus suuri jättää nuorempien metsien hoito vähemmälle ja käyttää hakkuutulot lyhentämättömänä muihin tarkoituksiin. Kun osa veroista kiertää tukina takaisin, saadaan tätä ajallista epäsuhtaa hieman valtion toimesta korjattua ja metsänomistajaa kannustettua jopa omaa elinikää pidemmälle kestävään toimintaan.
Sellainen kompensaatio metsänomistajalle hiilinielusta olisi tarkoituksenmukaisempi, missä kompensaatiomaksulla rahoitetaan jollakin tavalla uuden hiilinielun perustamista tai entisen vahvistamista. Eli esimerkiksi joku seuraavista lisää aidosti hiilen sidontaa, verrattuna siihen että vain omistaisi metsän tai maa-alan, jossa kasvaa muutenkin mitä kasvaa:
* nurkkapellon metsittäminen ja hoitaminen terveeksi nuoreksi metsäksi asti -> uusi pitkäaikainen hiilinielu
* lannoitus -> kasvua ja hiilen sidontaa lisää, tai ravinne-epätasapaino kuntoon ja sitä kautta tehokkaammin hyödyntämiskelpoista puuta tuottava ala
* taimikonhoito (kun niitähän jää muuten hurjasti rästiin) -> ala tuottaa enemmän pitkäaikaisiin tuotteisiin kuten rakentamiseen sopivaa puuta, kuidun ja hukkapuun sijasta, ja tuhoriski laskee
* kiertoajan pidentäminen -> tukkiprosentti nousee, pidempi aika ennen hiiltä hetkellisesti vapauttavaa aukkovaihetta
JKhon siirtyminen voi olla tai olla olematta kanssa tällainen toimi, riippuu kasvupaikasta. Turvemailla kai hyvä, kivennäismailla siihen liittyy käsitykseni mukaan liikaa haasteita suhteessa hyötyihin.
Käsittääkseni tuossa hallituksen hankkeessa ollaankin kaavailtu hiilinielun myynnin ehdoksi että jotain tehdään oikeasti nielun vahvistamiseksi, ei vain myydä muutenkin olemassa olevaa nielua. Toivottavasti siinä tuettavat keinot valitaan aidosti ensisijaisesti sidottujen hiilidioksiditonnien lisäyksen perusteella. Pelkona on, että siinä mennään ”cityvihreät” arvot edellä, joka monesti tarkoittaa sitä, että parhaana nähdään sellainen toimi, mikä on metsänomistajalle ja metsäteollisuudelle taloudellisesti huonoin, vaikka se olisi ilmastollekin vähän huonompi. Esimerkiksi ”luonnonmukaisempi” risukkojen kasvattaminen, avohakkuukielto tai joku vastaava.
Paras ja laajinta tukea nauttiva keino olisi tietysti joku sellainen, mikä hyödyttää ilmastoa, mutta on myös sekä valtiolle, metsänomistajille että metsäteollisuudelle taloudellisesti kestävä ja kannattava, ainakin pitemmällä tarkasteluvälillä. Esimerkiksi lannoitus tai taimikonhoito.
Samaa mieltä kuin Scientist, että näissä kannattaa odottaa hitusen että yhteiset pelisäännöt asetetaan julkisen vallan toimesta. Voi olla kovastikin vaikutusta esim. vuokran/kompensaatiomaksun verokohteluun, saatavilla oleviin julkisiin tukiin ko. metsäalalle (esim. lannoitukseen) jne, sillä että täyttyykö tähän tulevaisuudessa pätevät säännöt ja pykälät. Ja eiköhän näihin vaadita myös joku vakuus, tai tule julkinen takaus sille että kompensaatiomaksut juoksee jatkossakin, vaikka joku tietty välittäjäfirma menisikin nurin.
Nämä tämänhetkiset hiilikompensaatiokuviot mitä on erinäisien pikkufirmojen kautta tarjolla, on musta myös siltä kannalta vähän arveluttavia, että maksu ei perustu siihen miten hiilinielua kohteena olevilla kuvioilla parantaa tai säilyttää, vaan ainakin osin pelkästään siihen, että omistaa metsää, joka kuitenkin joka tapauksessakin sitoo hiiltä ilmakehästä. Tällöin joku firma/yksityishenkilö ”hyvittää” jonkun päästönsä sillä, että jossain oli jonkun muun omistamaa metsää, joka olisi ilmankin maksua sitonut saman verran päästöjä, eikä maksulla siis saada luotua yhtään lisää hiilinielua.
Sekataimikon perustuksessa yhdellä kertaa sellainen ongelma nähdäkseni, että koivut kasvavat valtavaa vauhtia varjostamaan kuusia ja mäntyjäkin. Ne pitäisi olla 10v myöhemmin istutettuja, mutta sitten sen saa tehdä melkeinpä kuokkimalla. No, tuleehan noita myöhemmin tulleita siemensyntyisiä rauduskoivuja säästettyä myöhemmässä taimikonhoidossa, milloin kuusten väleihin on sellaiselle jäänyt tilaa.
Tässä muuten esimerkki minkä kuvasin eilen sekä suuresti hirveä houkuttelevasta, että muutenkin kovin huonoksi päässeestä kuusen taimikosta:
Ja eipä sitä tuonnekaan ole tarkoituksella tuota lehtipuuta laitettu (paitsi viereiseen koivukuvioon), tullut kosolti ihan itsestään.
(Kuvailen dronella tuollaisia taimikoita, missä esiintyy suurta vaihtelua taimikonhoitotarpeen kiireellisyydessä, yhtä kehitysprojektia varten.)
Remie, lupasin kertoa mikä mättää myymässäsi mökissä. Ilmeisesti kyseessä on tämä ”Idyllinen kokonaisuus”?
Tuosta tulee sellainen vaikutelma itselle, että vakituiseksi asunnoksi turhan vaatimattoman tasoinen, ja kuivanmaan mökiksi taas tuohonkin hintaan vielä paikka saisi olla rauhallisempi – tuosta menee kuitenkin tie vierestä ja naapureitakin on. Vähän väliinputoaja siis mielestäni.
Jos tästä haluaisi yleistää siihen, miksi maaseutu tyhjenee, niin ovathan ihmiset nykyään laajemmin tottuneet mukavuuksiin kaupungeissa esim. opiskellessaan, ja niitä on hankala/kallis maaseudulle järjestää. Varsinkin paikkoihin, missä toteutuisi maaseudun paras puoli, eli oma rauha kaukana naapureista ja liikenteestä.
Remie, missäs on 100km päässä pk-seudusta sinulla ylim. mökki. Voisi kiinnostaakin minua! Ainakin kerron missä vika, jos ei kiinnostakaan.
Kuinka pitkä matka 100km on, riippuu toki siitä, millaista tietä pitkin on ajettava. Moottoritietä jos on suurin osa, niin nopeastihan se menee, mutta jos on juuri moottoriteiden välissä sivuteitä ajettava koko matka, niin ei niinkään.
Istutin 2018 toukokuun alussa, heti routien sulettua, n. 2000 rauduskoivua ja n. 1000 kuusentainta, läpimärillä paakkutaimilla kääntömättäille.
Tuosta eteenpäin ei ennen juhannusta satanut milliäkään, ja jo juhannuksen maissa näkyi paljon ruskeita taimia.
Tänä keväänä kävimme taimikot läpi ja täydensimme n. 600 rauduskoivulla ja n. 300 kuusella. Nämä laitettiin lopullisesti kuivuneiden tilalle, joihin ei vieläkään ollut tullut eloa. Näitä oli paljon myös koivuissa, eli lehtipuut eivät näissä oloissa olleet nekään kuusta vastustuskykyisempiä kuivuudelle. Samalla kun siellä oltiin, pienempi osa koivuista korvattiin poikki purtujen latvojen takia, vaikka ne olisivatkin vielä jotain vihreää pukanneet poikaoksassa.
Nyt kun noita on käynyt katsomassa, on joka mättäässä elinvoimainen taimi. Tämä siitä huolimatta, että ei nytkään ole viikkokausiin satanut. Ratkaisevaa tuntuu olevan se, että taimet saivat hyvän alun, kun tänä vuonna oli sateita kuitenkin riittävästi jonkin aikaa istutuksesta eteenpäin.
Pituuskasvu ei ole kyllä päätä huimannut, ja kuusien lisäksi myös koivuja joutuu kyllä nyt ennen syksyä vapauttamaan jo reilusti taimia pitemmästä heinikosta.
Näistä havainnoista voisin päätellä, että tässä vaiheessa kuivuneita taimia kastelemalla ollaan jo myöhässä.
Paikkana Hämeenkoski, Päijät-Hämeessä. Maapohja OMT, paikoin rinteessä mikä lisännee kuivuutta.
Tänään pe 31.5. julkaistun HSn pääartikkeli ”Katoava luonto” kertoo monenmoista luonnon monimuotoisuudesta, ja esittelee palvoen, kuinka ”Kotisten suojellussa ikimetsässä kuuset saavat järeytyä ja maatua rauhassa.” Kuvissa mädäntynyttä ja sammaloitunutta puuta ja pusikkoa.
No, yli-ikäisillä metsillä ja lahopuulla on toki arvonsa tiettyjen eliölajien elinympäristöinä. Sitä en kuitenkaan oikein sulata, kuinka artikkelissa on tämän kuvan:
https://arkku.mediadelivery.fi/img/1920/a399a10421d247cfb11ef87be114bc23.jpg
kuvatekstinä ”Evon suojelumetsän kupeessa sijaitsee tuttua talousmetsää. Siellä kasvaa enimmäkseen nuorta puuta sellutehtaiden tarpeisiin.”. Tuohan on mitä parhaimmassa kasvukunnossa olevaa tulevaisuuden tukkimetsää, olkoonkin että kuituahan tuosta vielä harvennetaan pois seuraavana.
Lähetin vastineen.
