Käyttäjän Olli Salli kirjoittamat vastaukset

Esillä 2 vastausta, 61 - 62 (kaikkiaan 62)
  • Olli Salli

    Istutin 2018 toukokuun alussa, heti routien sulettua, n. 2000 rauduskoivua ja n. 1000 kuusentainta, läpimärillä paakkutaimilla kääntömättäille.

    Tuosta eteenpäin ei ennen juhannusta satanut milliäkään, ja jo juhannuksen maissa näkyi paljon ruskeita taimia.

    Tänä keväänä kävimme taimikot läpi ja täydensimme n. 600 rauduskoivulla ja n. 300 kuusella. Nämä laitettiin lopullisesti kuivuneiden tilalle, joihin ei vieläkään ollut tullut eloa. Näitä oli paljon myös koivuissa, eli lehtipuut eivät näissä oloissa olleet nekään kuusta vastustuskykyisempiä kuivuudelle. Samalla kun siellä oltiin, pienempi osa koivuista korvattiin poikki purtujen latvojen takia, vaikka ne olisivatkin vielä jotain vihreää pukanneet poikaoksassa.

    Nyt kun noita on käynyt katsomassa, on joka mättäässä elinvoimainen taimi. Tämä siitä huolimatta, että ei nytkään ole viikkokausiin satanut. Ratkaisevaa tuntuu olevan se, että taimet saivat hyvän alun, kun tänä vuonna oli sateita kuitenkin riittävästi jonkin aikaa istutuksesta eteenpäin.

    Pituuskasvu ei ole kyllä päätä huimannut, ja kuusien lisäksi myös koivuja joutuu kyllä nyt ennen syksyä vapauttamaan jo reilusti taimia pitemmästä heinikosta.

    Näistä havainnoista voisin päätellä, että tässä vaiheessa kuivuneita taimia kastelemalla ollaan jo myöhässä.

    Paikkana Hämeenkoski, Päijät-Hämeessä. Maapohja OMT, paikoin rinteessä mikä lisännee kuivuutta.

    Olli Salli

    Tänään pe 31.5. julkaistun HSn pääartikkeli ”Katoava luonto” kertoo monenmoista luonnon monimuotoisuudesta, ja esittelee palvoen, kuinka ”Kotisten suojellussa ikimetsässä kuuset saavat järeytyä ja maatua rauhassa.” Kuvissa mädäntynyttä ja sammaloitunutta puuta ja pusikkoa.

    No, yli-ikäisillä metsillä ja lahopuulla on toki arvonsa tiettyjen eliölajien elinympäristöinä. Sitä en kuitenkaan oikein sulata, kuinka artikkelissa on tämän kuvan:

    https://arkku.mediadelivery.fi/img/1920/a399a10421d247cfb11ef87be114bc23.jpg

    kuvatekstinä ”Evon suojelumetsän kupeessa sijaitsee tuttua talousmetsää. Siellä kasvaa enimmäkseen nuorta puuta sellutehtaiden tarpeisiin.”. Tuohan on mitä parhaimmassa kasvukunnossa olevaa tulevaisuuden tukkimetsää, olkoonkin että kuituahan tuosta vielä harvennetaan pois seuraavana.

    Lähetin vastineen.

Esillä 2 vastausta, 61 - 62 (kaikkiaan 62)