Käyttäjän Panu kirjoittamat vastaukset
-
Ainakin kolme kertaa olen Versowoodilta tarjouksen pyytänyt, mukana päätehakkuita enkä ikinä ole tarjousta saanut. Yleensä ei tule mitään vastausta sähköpostiin, kerran tuli selitystä kiireistä ja lomista. Ei siinä mitään, ensi kerralla pitää varmaan soittaa ja parempi olla priimapäätehakkuu tarjolla.
Tällä hetkellä Metsä Group näyttää suunnan mihin sahaaminen on menossa. Rauman sahalla on työntekijöitä vain valvomossa (ja varmaan toimistossa), ongelmatilanteetkin pitäisi korjaantua robotin toimesta. Sahattu tavara lähtee saman tien rekan kyydissä asiakkaalle tai välivarastoon. Tämäkin vaihe on käsittääkseni täysin automatisoitu samoin kuin puun vastaanotto ja ohjaus sahan teriin. Rekkaa ajaa vielä ihminen mutta sekin muuttuu jossain vaiheessa.
Sahojen pitää nyt investoida ja niin ne taitavat tehdäkin kun pitkästä aikaa oli erinomainen tulosvuosi.
Suunnilleen tähän aikaan eli syyskuussa. Elokuussa olen joskus saanut vastauksia, että ei osteta talvileimikoita vielä. Talvileimikoilla on aina vähän nihkeä veto, pitää soitella ostohenkilöille eikä vain mailailla.
Artikkelin mukaan ääni johtuu tästä:
”tuuliturbiinin lavat painavat ilmaa mastoa vasten kääntyessään, Vahl selittää. Tämän on todistettu johtavan jopa 100 desibelin äänenpainetasoon jopa yhdellä tuuliturbiinilla”
Voimistuuko tämä ääni myllyjen kasvaessa ja kuinka paljon? Ainakin taajuuden luulisi muuttuvan.
Kaverin wikipedia-sivu on muuten wikipedian mukaan todennäköisesti huijausta, en tiedä voiko siitä päätellä mitään:
Lisää Google-kääntäjällä Mainz-artikkelista, tällä kertaa Suomeksi:
”kaksi kilometriä tuuliturbiinista on todennäköisesti turvallinen etäisyys.”
Eikös ne vähimmäisetäisyydet asutukseen ole tätä luokkaa Suomessa, muistaakseni 1,5km:stä puhuttiin omalle tilalle osuvassa tuulivoimaprojektissa.
Nyt puhutaan harvennushinnoista. Tuossa 2007-2008 huipussa kovin havutukista maksettu tilastohinta oli 85€ (ei siis mikään keskihinta vaan kovin yksittäisen kaupan hinta mikä koko Suomen tilastosta löytyi). Tietysti lisillä ehkä kikkailtiin silloinkin mutta tuo oli mäntytukin hinta, eli risuja tuskin kerättiin.
Mainz-artikkelista Google-kääntäjällä
”Infrasound is also emitted by large gas turbines, compressors or pumps and even by heating and air conditioning systems.”
Varmaan pitäisi vielä lisätä tuulen humina, lehtien kahina, aaltojen loiske, lintujen siiveniskut jne.
Linkki katsaukseen: https://www.dropbox.com/s/dj773n0izqp3yrf/Tutkimuskatsaus_Tuulivoiman%20haitalliset%20terveysvaikutukset.pdf?dl=0
Esipuheesta päätellen professorit eivät väitä mitään, sanovat vain että aihe kaipaa lisää tutkimusta.
Onhan se puun hintakin tässä noussut, paitsi tukki on alkanut notkahtaa mikä ei ole yllätys kysynnän hiipuessa.
En ole ikinä laittanut hintapyyntöä tarjouspyyntöön. Tuollaisella hintapyynnöllä hyvällä tuurilla saisi hintoja vähän vedätettyä tai sitten ei tulisi yhtäkään tarjousta.
Tilalleni tehtiin viime talvena harvennus. Kovin pitkä matka ei ole harvennuksen tehneen sellufirman tehtaalle. Heinäkuun lopussa tien varressa oli edelleen muhkeat pinot havukuitua. Kesäkuussa pinoihin oli käyty laittamassa lappu, että ötökkälain mukaisesti päällimmäiset puut on pinosta poistettu. Ehkä niitä on kuivateltu energiaksi siinä tien varressa.