Käyttäjän Panu kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,491 - 1,500 (kaikkiaan 2,251)
  • Panu Panu

    Viimeksi kun katsoin akkuruiskuja niin kantama oli luokkaa 1m. Ryobin osalta en ole kantamaa löytynyt mutta riskinä on, että metsäkäyttöön kantama on pieni. Olisi kyllä kiinnostavaa kuulla kokemuksia tästä.

    https://fi.ryobitools.eu/puutarha/puutarhan-puhdistus/rikkaruohoruisku/ry18bpsa/ry18bpsa-0/

    Panu Panu

    Jos luottaa siihen, että kirjanpainajien toukat eivät aikuistu ja lähde liikkeelle ennen heinäkuun puoliväliä niin voi tällaisena lämpimänä kesänä pyydys muuttua lingoksi.

    Itse aiheesta sanoisin, että hyvä kun EU:n metsästategiaa kritisoidaan myös etelämpänä Euroopassa.

    Panu Panu

    Janne Seppänen kertoi, että kerran isäntä oli istunut koko hakkuun eli kaksi päivää moton kopissa ja kommentoinut jokaista puuvalintaa.

    Panu Panu

    Kyllä nyt tarjouksissa ja tarjousinnokkuudessa näkyy lomakausi ja se, että ostot tehtiin ennen lomakautta. Sulan maan kausi on monlla ostettu täyteen. Seuraavaksi ostetaan talvileimikoita, tuskin nousevaan hintaan ja tietysti myös jonkinverran kesäleimikoita ensi kesän korjuuseen. Vuodenvaihteen jälkeen sitten alkaa taas kesäleimikoiden tarjonta ja kysyntä kunnolla ja markkinatilanteesta riippuen nousua voidaan taas nähdä.

    Panu Panu

    Paljon kesähakkuita sovittuna kevään aikana, myös koillismaalla jossa tuhoa tuli paljon. Yhtäkään hakkuuta ei ole vielä aloitettu ja ensi kuussa lähden tarkistamaan tilannetta. Toivottavasti puhtaat myrskykorjuut eivät pääse jonon ohi jos aiemmin myydyilläkin leimikoilla on tuhoja.

    Panu Panu

    Saadaanko samoista myrskyn kaatamista puista rahaa sekä puunostajalta että vakuutusyhtiöstä?

    Panu Panu

    En ole minäkään, joko sitä ei ole ollut tarjouksessa tai olen tinkinyt sen pois.

    Panu Panu

    Nyt tuli uusi ennätys kantokäsittelyn hinnalle: 0,9€/m3.

    Panu Panu

    Kommentointi kuitenkin vahvasti EU:n pakkokeinojen puolella Suomen päätäntävaltaa vastaan. Onneksi Tiina Lietzen on myös kommentoinut.

    Panu Panu

    Vieläkö olette törmänneet sellaiseen, että kantokäsittely laskutetaan puunmyyjältä?  Kokonaisuus tietysti ratkaisee ja jos puun hinta on kohdallaan niin tarjous voi voittaa kantokäsittelyhinta vähennettynäkin.

    Nyt vaan oli huonossa tarjouksessa vielä 75€/ha laitettu kantokäsittelyä mo:n maksettavaksi.

Esillä 10 vastausta, 1,491 - 1,500 (kaikkiaan 2,251)