Käyttäjän Panu kirjoittamat vastaukset
-
Viimeksi kun kysyin MHY:ltä niin olivat sitä mieltä ettei tyvikoivusta saa mitään lisähintaa. Kysyin, koska aiempi ostaja, joka maksoi 175€/m3 oli jäänyt eläkkeelle. Tuosta kaupasta on yli 10 vuotta.
Onhan nää Ruotsin tulokset aika hurjia jos ovat luotettavia:
”Mittaustulostemme mukaan kuuset olisivat kolme vuotta istutuksen jälkeen noin kaksi kertaa suurempia kuin lannoittamatta istutetut.”
Joo se lannoitetta annosteleva lisävaruste pottiputkeen on naurettavan kallis, luokkaa 500€. Juuristo 40% suurempi ensimmäisen kasvukauden jälkeen lannoitetuilla taimilla.
Paljonko siitä lannoitteesta muuten tulee lisähintaa asiakkaalle? Männylle ainakin toiminut hyvin Ruotsissa.
Kepu neuvotteli turveyrittäjille tukipaketin ja samalla sitoutui turpeen alasajoon. Uskoisin, että tukipaketin ehtona hallituksessa on ollut, että turveasia on sillä loppuunkäsitelty.
Menee eduskunnan käsittelyyn ja keskusta joutuu hallituspuolueena äänestämään tätä vastaan. Kokoomus haluaa esittää vihreää ja äänestää myös vastaan. Vain persut kannattavat ja jäävät selkeään vähemmistöön. Lopputuloksena taas osa keskustan äänestäjistä siirtyy persujen taakse.
Kenen toimesta se kuitupuun hinta sidottaisiin sellun hintaan. lainsäätäjän vai? Lisää sääntelyä emme todellakaan kaipaa.
Kuitupuun myyntiä ei myöskään kannata viivästyttää, koska harvennukset on syytä tehdä ajallaan. Se mitä MO voi tehdä kuitupuun hinnan kohottamiseksi on kilpailuttaa leimikot kunnolla ja toisinaan energiapuutarjous voittaa. Ainakin omissa puukaupoissani näkyy kuitupuun(kin) hinnan nousu tänä vuonna.
Miksi muuten yhteismetsän tuottoa syövät hallintokulut? Onko siellä niin kovat kokouspalkkiot vai mitä? Äkkiseltään voisi kuvitella, että puukauppojen ja hoitotöiden kilpailutus hoituisi talkoohommina siten, että vastuuhenkilöt vaihtuvat vuosittain.
Mitä pitempi kanto lehtipuulla sen parempi. Seuraava raivauskerta on helppo kun katkaisee vaan sen kannon, josta vesat on nousseet.
Havupuilla tietysti pitäisi päästä siihen, että eläviä oksia ei jää kantoon eli niiden osalta ongelmia voi tulla kun lumen paksuus kasvaa.
Myöskään ennakkoraivauksessa hakkuussa poistettavien puiden juurelle ei saisi jäädä pitkiä kantoja, jotka estävät moton kouran laskeutumisen puun tyvelle.
20-30cm lunta ei mielestäni estä minkääntyyppisiä raivauksia.
Ei tietenkään kukaan enää halua jättää yhtäkään lahopuuta metsään sen jälkeen kun lahopuusta on tullut puukaupan este.