Käyttäjän Panu kirjoittamat vastaukset
-
R Rannan vastausta odotellessa kommentoin hänen vihjailuaan yläharvennuksesta. Sijoitetun pääoman tuoton kannalta yläharvennus on aina houkutteleva, koska sillä saadaan sijoitettua pääomaa alas enemmän kuin muilla harvennustavoilla ja sitä kautta mahdollisesti korkeampi sijoitetun pääoman tuottoprosentti.
En ole kuitenkaan vielä kertaakaan tehnyt yläharvennusta. Syy on osittain sama mikä jatkuvassa kasvatuksessa epäilyttää: mennään kohti määrämittaharsintaa. Kun poistetaan parhaiten kasvaneet parhaat puut niin mitä jäljellejäävistä tulee vai tuleeko mitään? Tämän takia tekisin päätöksen yläharvennuksesta ainoastaan sillä perusteella sopiiko yläharvennus kyseiseen leimikkoon. Jos puusto on tasakokoista ja -laatuista niin silloin voi sopia. Toinen ongelma on tukin harvennushinta.
Sijoitettu (sitoutunut) pääomakaan ei yläharvennuksessa laske niin paljon kuin voisi kuvitella, koska kuitumetsän markkihinnassa käytetään odotusarvokertoimia.
Yritän ymmärtää R Rannan kassavirtoihin perustuvaa korkolaskentaa mutta tarvitsisin vielä vastauksen kysymykseeni mitä nimelliskorkoa käytät ja miksi? Sen verran siis kerroit aiemmin, että käytät reaalikorkoa ja sen laskentaan siis tarvitaan nimelliskorko.
Puuston kannalta parasta olisi harventaa joka vuosi. Siis jos ei olisi mitään riskiä mistään korjuuvaurioista. Koska kertymä olisi olematon niin käytönnässä tätä voi harjoittaa vain itse jollain polttopuukuviolla.
Noin etelästä ja läheltä Helsinkiä ei myydä edes pieniä tiloja juuri koskaan. Hintalappu oli varmasti huikea.
Pelkästään metsästysoikeuksila voi tuolla tehdä rahaa ihan eri tavalla kuin jossain kauempana.
Laakkosen perhe on myynyt omistamansa Hyvinkään Kytäjän kartanon metsäalueet Skogssällskapet Fastighet Oy:lle
Metsäalueiden laajuus on yhteensä 3 410 hehtaaria. Asiasta kertovat kaupan osapuolet tiedotteessaan. 26.5.2023
Joitain esimerkkejä suuremman tuoton tavoittelusta isommalla riskillä siis saatiin. Tähän voisi vielä lisätä erikoispuut. En kuitenkaan ole ihan varma, että koronlaskijat tarkoittavat näitä asioita tuottovaatimuksella.
Anneli, tarkoitan sijoitetun eli sitoutuneen pääoman tuottoprosenttia, koska se on ainoa jolla on merkitystä.
Voidaan tosiaan ajatella, että isompaa tuottoprosenttia haetaan isommalla riskillä kun yritetään luontaista uudistamista. Toisaalta jalostushyöty menetetään ja siksi parempi tuotto uudistumisen onnistuessakaan ei välttämättä toteudu.
Yleinen näkemys jatkuvasta kasvatuksesta on kuitenkin, että se vähentää tuottoa ja kasvattaa riskejä.
Gla, miten metsässä kasvatetaan tuottovaatimusta kasvattamalla riskiä?
Inflaation takia rahan arvo laskee koko ajan. Jos ei oleta asuntojen arvon nousevan inflaation myötä niin ne ovat lopulta ilmaisia.