Käyttäjän Pavekka kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 141 - 150 (kaikkiaan 781)
  • Pavekka

    No aina kun puuta sahataan niin toki kierrokset pohjassa on mutta karsiessa se ei tahdo onnistua kaasuttelematta. Ongelma ei ole hyrrävoimat ainakaan 201:llä vaan se että saha ei liiku riittävän jouhevasti. Eli ei vaan yksinkertaisesti ole eikä tule praktiikkaa että olisi luontevaa pitää urku auki. Koitettu on. Uskon kyllä pessistä että siihen kannattaa pyrkiä. Vaatii harjoitusta. Väitti että kestää sahatkin paremmin.

    Pavekka

    Viruminen on ihan normaalia. Ne tekee sen heti paikalleen laiton jälkeen. Kovettumalla kalvot kuluu. Lopuksi kuin paperia. Lähinnä säätökalvo. Teflon pumppukalvo kestää pidempään. Kyllä neulat voi jumia. Auki tai kiinni. Kuluneita olen hionut harvemmin enää vaihtanut.

    Pavekka

    Helpommin se uudelleen käynnistyy kun tankkaa heti kun osoittaa loppumisen merkkejä. Mutta ei se mikään ongelma ole jos saha on kunnossa. Pitää vaan vetää muutama ylimääräinen. Turhaa sammuttelua pitäisi välttää varsinkin lämpimällä ja kovasta ajosta. Pitäisi tyhjäkäynnillä ajaa lämpöjä ulos ensin kuin turbolla ikään. Pessinen kehotti vielä ajamaan tasakaasulla kun tekee metsätöitä eli kaasu pohjassa aina kun tekee.

    Pavekka

    Magneettiventtiilejä noissa menee. Siitä on hyvä aloittaa jos itsestään selvyydet on jo käyty läpi.

    Pavekka

    Mielestäni tuo lämpimänä puristusten häviäminen on myytti. Esson paareissa siitä melutaan. Mutta ei noiden liikkeiden asiantuntemusta kannata suoraan tyrmätä. Osaava tietää tehdä päätelmiä jo nähdessään sahan ja omistajan mitä on tapahtunut. Melkein on vedonlyönti käynnissä että mitä tänään kun auto kaartaa pihaan.

     

    Pavekka

    Ei se ollutkaan kompa… Oletan että tarkoitit sytytysennakkoa ja sillehän ei tarvi käyttäjän, huoltomiehen tai gurun tehdä mitään. Ne on valmiiksi asetettuja.

    Pavekka

    Nyt kyllä pitää myöntää ettei ymmärrä..

    Pavekka

    Jos oisin ostoaikeissa niin pyytäisin myyjää irrottamaan käynnistimen ja koittaisin. Kuka niistä tietää mitä erää on myynnissä.

    En ole ennen kuullut ennakkosytytyskulmista. Aattelin että se oli kompa.. nyt on ihan pakko kysyä selvennystä eli oliko tämä nakutus vai ajoitus kysymys.

    Taisi kurulla mennä prossa jumiin.

     

    Pavekka

    Olivat jollekin laittaneet takuuseen samanlaisen löysän uudestaan. Tuntuu olevan organisaatiossa ongelmia. Ammattitaidon puutetta huollossa kun annetaan eteenpäin asiakkaalle. Tai sitten laitetaan mustapekka pois omista käsistä. Kertoo jotain kommunikaation tasosta myyjän ja maahantuojan välillä. Kunnollisessa kaupassa tommonen ei tulisi kuuloonkaan.

    Pavekka

    Hapokkaita pähkinöitä. En tietäisi mutta jäädään odottamaan jos viisaus saapuu.

Esillä 10 vastausta, 141 - 150 (kaikkiaan 781)