Käyttäjän Pavekka kirjoittamat vastaukset
-
Tartteeko pöllipuut efiä? Amerikassa tappelee linkojen ja leikkurien kanssa kun ei tahdo pysyä elektroniikka kasassa. Eikä aina saa osia rahallakaan.
Pavekka 7.11.2025, 13:45Aika usein se tuntipalkka nipistetään tulevaisuudesta eli eläkkeistä. Eli palkansaajana sitä ei pysty säätämään mutta y-tunnuksella pystyy. Aika monessa alihankinta ketjutuskusetuksessa se laskutushinta on tehty niin että saat jonkinlaisen tuntipalkan juuri kun jätät osan maksuista maksamatta. En tiedä metsäalan tilannetta mutta omalla alalla aikanaan oli hyvä hankkia omia hommia ja unohtaa laskutukset isommille firmoille.
Toi on totta että se käteen jäävän osuus niin mahdottoman venyvä. On kaikkia bruttoja, nettoja ja viivan alle jääviä summia mistä ei tiedä mitään kuinka kukin niitä määrittää.
Perusasioista tärkeimmät on yritystulo. Eli se mitä firmaan tulee rahaa sisään aikamääreessä x joka voisi olla vuosi. Kaikki maksut menee kassaan. Se on tärkeä. Kassasta rahaa siirretään edestakaisin tarpeen mukaan. Kassasta maksetaan myös oma palkka omalle tilille. Tässä tahtoo mennä monella pasmat sekaisin. Firman rahat ja omat rahat erikseen yhtiömuodosta riippumatta.
Pavekka 6.11.2025, 15:17Sädesieniperäinen mcs. Tekee elämän välillä vähän vaikeaksi. Oikeastaan altistuksen poisto on ainoa joka auttaa. Rankkoja tulehduslääkkeitä kun akuutti kriisi päälle. Allergia lääkkeet ei auta kun eri juttu. Enemmänkin myrkytystila. Näin joku selitti. Tähän aikaan vuodesta ja varsinkin talvella pärjäilee metsässä kyllä jos vaan koivet kantaisi muista syistä.. varsinkin loppukesästä kannattaa olla kotona.
Pavekka 5.11.2025, 09:36Niin just. Sanoille on erilaisia sisältöjä sanojasta riippuen. Mun mielestä liimatun puun kieltäminen on puristinen näkökulma. Mitä se sitten tarkoittaa en tiedä itsekään. Lähestytään samaa filosofista tasoa kuin miten kuuluu saunoa tai miten kiuas kuuluu lämmittää.
Sorvaamoon pihaan joskus ajeli vanhempi herrasmies kyselemään onnistuuko omasta puusta teko? Alkoi sitten rinta kaarella selittämään kun metsässä kasvaa sylin mittaisia puita vai oliko peräti kahden kolmen vai kuuden. Sanottiin sitten nätisti että ei sun niitä tänne kannata tuoda, ei voi käyttää kun välitukkeja ja loput menee haaskuun.
Tarvisi olla käsinveistäjä. Oikeastaan taiteilija puusellainen. Siinä tarvisi olla vähän silmää mittasuhteille kun veistää seinää isoista puista. Ei sekään ole nätti jos seinäpuut on ylisuuria, väärässä järjestyksessä ym. On helposti uniikki mutta itse tehdyn näköinen.
Jos nyt palataan alkuperäiseen asiaan. Eli jos aloittajalla on joku kvantatiivinen nippu tyvekästä laatutavaraa josta pitäisi saada kiristettyä joltakin normaalia parempi hinta niin koittaisin suunnata markkinointi pyrkimyksiä juuri käsinveisto tarkoituksiin. Tosin ei mitään käsitystä markkinatilanteesta. Yleisesti ottaen suhdanteet on huonot mutta aina voi onnistaa. Älä kysy missä esson baarissa hirsimiehet hengailee että voi käydä syöttämässä,juottamassa ja tarjoomassa diilejä. En tiedä. Mutta lähtökohtaisesti kuivan kankaan suora mänty on aika sopivaa tavaraa hirsihommiin. Täällä sitä ei niin tahdo olla vaan enemmänkin kuusiryteikköjä josta saa hyvää hötöwoodia. Maannousemastakaan ei ole pulaa.
Täällä se konetyö hirsiaihion sisään osto suoritettiin tilauspohjaisesti mhy:n kautta muistelen. Eli toimitusspeksit toimitettiin ja halukkaat ilmoittautui. Käytännössä aihiot vedettiin hakkuiden sivuvirroista poimimalla soveltuvin osin eli kädet ristiin että koneen kuljettaja osaa poimia oikein ja kyllä yleensä osasi.
Pavekka 5.11.2025, 09:04Juu sekaisin tässä menee itsekin ja punainen lanka kadonnut aikoja sitten. Massiivipuu tarkoittaa ”täyttä puuta” 18mm liimalevykin on massiivipuuta. Hirret on kaikki massiivipuuta. Eli se on vähän kielikukkanen. Ei sillä oikein voi seinän rakennetta kuvittaa. Clt on myös massiivipuuta. Markkinoinnissa se on kivaa kun kaikki on niin massiivista. Jollain logiikalla nimenomaan hirsityyppi keskustelussa massiivi nähdään sitten vissiin enemmänkin liimasaumakysymyksenä. Sekin on jotenkin massiivista. Sitten vasta massiiviseksi menee kun aletaan hengittelemään. Suorastaan musertavaa massiivisuutta edustaa hengittävä liimasaumahirsi. Siinä kaikesta massiivisuudesta alkaa jo pää savuamaan. Höyryä tulee korvista nyt jo.
Hirsipuiden ostovaatimukset voi perustua ihan arkisiin asioihin eikä laatukysymyksiin. Eli jos sorvataan esim. 190 seinää kaikki työvarojen ylimenevät millit päätyy purukasaan tukin hinnalla. Siksi halutaan suoraa välitukkia. Lenko tukki suorenee kärkisorvissa mutta voi silti vääntyä seinässä. Läpiajettavassa koneessa ei suorene. Siksi lenkoa ei halua kukaan.
Tyvitukki ei tuo sinänsä lisäarvoa. Tarvii moottorisahalla muotoilla että mahtuu koneisiin. Eli pientä lisätyötä. Valmiissa hirressä sitä ei huomaa.
Käsinveistossa vähän eri juttu.
Pavekka 4.11.2025, 23:44Mielestäni tässä menee asioita sekaisin. Eli käsinveisto hirsi ja teollinen. Käsinveistossa sillä puun laadulla on enemmän merkitystä ja paras ois jos voisi itse plokata puut metsästä. Teollisessa lamellihirressä niin väliä kunhan ei hirveästi ole oksia, lylyä ym.
En usko että teollisuus on kiinnostunut erikoispuusta kun huonompikin käy ja töllit menee silti kaupaksi. Käsinveistossa olisi kiva kun olisi isoa pölliä niin tulee enemmän seinää yhdellä veistolla. Puristeilla voi mennä koko homma sitten enemmänkin laukalle vaatimusten kanssa. Kyllä mulle riittäisi liimattu hötöwood lamelli hirsikämpän rungoksi. Ja varmaan monelle muullekin. Eli paljonko erikoispuun ostajia sitten oikeasti löytyy että kannattaisi panostaa.
Pavekka 4.11.2025, 09:17Kuinka kauan ootte käyttäneet? Mulle tuli loppuiän mitta täyteen radionkuuntelua alle viidessä vuodessa.
Pavekka 4.11.2025, 00:37Saunan lauteissa ja paneleissa haapa on ihan kiva kunnes menee likaiseksi. Tota hirsihommaa lehtipuuna en oikein tajua. Joskus joku pappa toi veistämölle nipun haapaa laitettavaksi ja niin kamalaa saunan rakennuspuuta en ole nähnyt ennen enkä jälkeen.. tarina ei kerro oliko haalinut metsästään jotain perkuujätteitä hyötykäyttöön ja rustiikkinen ulkonäkö se mitä haettiin mutta kamala oli.
Pavekka 4.11.2025, 00:29Jotenkin ärsyttävä tuo koko massiivi sana puuhun liitettynä. Sehän on siis mielikuvamarkkinointia. Mitä joskus olin nuorempana hirsi ja puujalostusteollisuudessa hommissa niin eipä niitä liimattavia kalikoita siellä kukaan linjalla katellut mitä on ja mitenpäin menee. Ja niitähän oli laidasta laitaan ja meni miten päin sattui kulloinkin menemään. Paitsi jos oli oikein huono puu meni painekyllästettäväksi.
Honka väitti ainakin joskus käyttävänsä pohjoisen tiukkasyistä puuta. Mene ja tiedä onko siellä sen kummempaa laadunvalvontaa niiltä osin vai meneekö kaikki tontille rahdattavat puut prosessista läpi oli miten oli.
Kun eihän sillä käytännössä väliä ole. Kyllä hötöwood seinässä liimattuna kestää siinä kuin tiukkasyinen. Vetää jotain tummaa kyllästettä päälle niin kukaan tiedä mitään. Ihan mielikuva jargonia. Jos haluaa kunnon ikkunanookat tai ovet kannattaa ottaa alumiinia. Voittaa kaikki tiukkapuut.
Pavekka 3.11.2025, 10:10Tässä se nyt tulee esiin kuinka kaikki on niin helppoa.. Eläkeläispuuhastelijoilla on verkostot valmiina. Ei tarvi kuin soitella parit puhelut ja lähteä rinta kaarella heilumaan rs:n kanssa. Talot maksettu, kersat omillaan, jojotassa tankki täynnä ja hyvässä tapauksessa evp eli elää vaimon palkalla. Sitten voi esson baarissa pauhata kyllä töitä tekevälle riittää mutkun nykynuorisosta ei ole mihinkään jäkätijäkäti..
Se on vähän eri lähtökohta kun aloittaa nollasta. Ruuhkavuodet, kakarat huutaa eukko vittuilee, pomo räyhää, bemari syö öljyä ja kumi puhki. EDIT