Käyttäjän Perko kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 4,455)
  • Perko

    Mestari motokuski-;  olen ollut moto-opetuksessa tekemässä taktista opetusohjetta opettajan kassa ja muutaman kohteen opastanut tekijät, on melkoinen  kokemus kertynyt  10;ssä vuodessa, vaikka itse sanon.  Ovat  tuoneet tuhansia kuutioita pinoon  ja vauriot  ovat olleet minimissä niissä kohteissa. Tervastauti  oli vain istutus männikössä!  Sellainen vertailuruutu siinä näkyi avohakkuunjäljiltä.

    Ratkaisevaa noissa myyntihakkuissa on, niistä tulee kolminkertainen tulo euroina aukkosysteemiin nähden ja metsä jatkaa kasvuaan lannoittamatta terveempänä kuin tasaikäinen.

    Perko

    Videossa   näkyvät tukkimetsät tuottaa edelleen ja voittaa paljaat hakkuut monikertaisesti.  Yhden 40 cm  korvaamisen tarvitsee 3 kpl 24 cm puuta.  Sama on myydessä tuloa ja korjuussa ajansäästöä.

    Perko

    Lailla alistettu 70 vuotta metsänomistajana monikertaisen ohjauksen alla pidetty ja rangaistuksin nöyräksi puuntuottajaksi  pimeydessä pidetty  on varmasti rehellinen. Ei kapinoi esivaltaa vastaa ei pyydä palkkiota, sallii metsänsä tuhon  jonka monimuotoisuuden joutuu omin kustannuksin palauttamaan ja kestää 100 vuotta ennekuin palautuu maaperän kasvukyky sekametsien myötä entiselleen. Sellainen on rehellinen propsipuun  kantaja.

    Perko

    Kipeää tuntuu tekevään !  vaikka ei A J ;lle ,  Mitä mieltä olet noista suurista puista tuotannontekijänä?

    Perko

    ”Kysymys paremmuudesta jää toistaiseksi auki.”  On käytävä tekemässä Tuupovaarassa  varmistus ,   mutta niin pirusti risoo nuo tuollaiset metsät paljaalta malta katsoen.

    Perko

    A  J ,  annahan lausunto Pukkalan esittely tapahtumasta vaikka tyyliin; ” neljäntähden illallinen”.

    Perko

    En  ole itse tehnyt enkä viimeisistä mitannut. Hihasta  temmaten 0,8 m3 . Haittaa nämä  istutus  kuusi jutut  ja jäi  viimeisestä  oksattomat propsi-riut  oottamaan hinnannousua.

    Seuraavassa on hieman erilainen koko, mittaus ja  optimointi on tuottanut paremmat tiedot jolla edelleen parannetaan seuraavan tulosta.

    PS; katsoin yhtä suunnitelmaa kuusikosta , poistuma on 0,330 m3  keskikoko, 25 – 30 cm . Kaksilajinen metsä kuusta 300 m3/ha ja sammalta!

    Perko

    Y. Norokorven lyhytkuvaus  sienten,  bakteerien ja puiden kanssa toimivasta synergiasta jää monen metsäneuvojan tyhjässä tilassa tarttumatta mihinkään.

    Perko

    Esittelyssä  on useanlaisia kohteita, ja niitä joilla parastulos on noin 170 € / ha / vuosi maksimissa.    Onkos  jotain haittaa jos  on  toisenlaisiakin menettelyjä ja parempaa ( kolminkertaista) tuottoa.  Miksi se ei metsänviisaalle sovi?

    Tuo ennakkoon tuomitseminen noitana olis’ voinut olla siihen julkilausumaankin.  Siihen valjastettiin   virkakunta   ja rangaistus pykälistö eivätkä tienneet  edes mistä pitäisi rangaista. Kutsuiva MHY:n tuomarin avuksi.   Johan meni ” Don Quixote ja Sanso Pans ”kyykkyyn ja vietiin häkkiin.

    Perko

    Kysymys kuuluu ; mikä ”normaali”?  Eiköhän jk ole lähempänä normaalia kuin noita istutus korjauksia toteuttaa.  Jotkut metsän puut ovat sieltä ennen julkilausumaa jääneet , eivätkä  nuo mitenkään huonoille näytä kun on noinkin pitkää pyörinyt.

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 4,455)