Käyttäjän Perko kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 241 - 250 (kaikkiaan 4,160)
  • Perko

    Aukon tamppaajista tänne kirjoittavat ovat melko kahelia porukkaa!   Varottava  ettei samaistu  heidän ajatuksiin.

    Jovain   ja ”kylän äijille” ; Jatkuvan kasvatuksen ja eri-ikäisten metsien käsitteillä on pitkät juuret Euroopan metsätieteessä. Varhaisimmat säilyneet kirjoitukset asiasta ovat 1700–1800-luvuilta. Paljaaksihakkuu ja kaskeaminen  on toinen juttu jossa kasvatetaan  naurista välillä.

    Perko

    A J ,  niin se menee , ei kiistellä siitä haetaan parasta ja  priimaa.  Poliittiset hutut ja vellit ovat seonneet. ! ” näistä on todella vaikea leikata” !!!  Viking Line, UPM-Kymmene ja Outokumpu kertovat – näin yritystukia käytetään – Ilta-Sanomat

    Perko

    Metsät eivät ole pelkkiä raakapuun lähteitä, vaan sukupolvien työn ja metsänomistajan ansiotulo.  A J , tästä on kyse!

    Kuitenkin nykypäivänä niitä kohdellaan kuin varastettua autoa – revitään rikki, myydään palasina ja unohdetaan heti, kun rahat on käytetty. Teollisuus ja päättäjät ovat muuttaneet metsätaloussysteemin rahanteon koneeksi, jossa lyhyen aikavälin voitot ovat tärkeämpiä kuin metsänomistajan tulo,  kasvun kestävyys tai tulevien sukupolvien mahdollisuudet.
    Teollisuuden on investoitava korkeamman jalostusasteen tuotteisiin, jotta sama puu tuottaa enemmän arvoa myös puunmyyjälle. Valtion on asetettava tiukemmat rajat jalostukselle ja sillä tuettava metsänomistajia kestävän talouden rakentamisessa. Metsän vajaatuottoisuutta on valvottu sama tulee olla läpi tuotannon.

    Perko

    Arvo voitaisiin kaksinkertaistaa seuraavan 20 vuoden aikana. Nyt suuri osa hyödystä menee kansainvälisille toimijoille ja osakkeiden omistajille – ja suomalaisille jää puun pilkkojan rooli.   Suomen metsäteollisuus ja metsät ovat 80- 150 miljardin euron arvoinen ”laitos”, mutta sen hyödyntäminen jää vajaaksi. Ilman uudistuksia Suomi jää metsäteollisuuden siirtomaaksi – kun se voisi olla ” Apple”.  Jaksollisen  ongelma on tyhjentänyt 70 vuodessa metsän aukoksi. ”Jos jotakin ei voi jatkua ikuisesti, se loppuu”.   Tarvitaan  optimoitua kaiken aikaista kasvun jatkuvuutta!

     

    Perko

    Siinähän on lukemat  valmiina sen kun  Ukko käy laskemaan .

    Perko

    Maalilla tuskin korjaantuu.  Hyvä kysymys.

    Suomen metsätalous on valtava teollinen koneisto, johon on rakennettu kymmeniä massiivisia tehtaita, ostettu kalliita harvester-kalustoja, koulutettu tuhansia metsureita ja kehitetty monimutkaisia logistiikkaketjuja. Uittoväylät, yliopisto opetus. Kuitenkin koko tämän järjestelmän verotuksellinen tuotto valtiolle jää yllättävän pieneksi – vain noin 3 mrd euroa  vuodessa – saman verran kuin vaikkapa alkoholivero. Järjestelmää voisi uudistaa siten, että metsän arvosta jäisi enemmän Suomeen. Kun samaan aikaan valtio tukee metsäsektoria erilaisin avustuksin ja veronhelpotuksin, syntyy paradoksi: valtava teollinen kompleksi toimii enemmän alihankkijana kansainvälisille markkinoille kuin kotimaisen hyvinvoinnin tukijana.

    Avohakkuita korostava tehometsätalous on ehkä tehokas puun massan tuottamisessa, mutta sen taloudellinen hyöty jää suppeaksi. Suuri osa arvosta syntyy ulkomailla, kun puu jalostetaan paperiksi, pakkauksiksi tai muovien korvaajiksi muualla Euroopassa ja Aasiassa. Kotimaassa jäädään usein alimmille arvoketjun portaille.

    Perko

    ”peitteisen jaksollisen”    aukoista!

    Toistaiseksi Suomen metsätalous on jäänyt ansaan, jossa tehokkuus mitataan kuutioina, ei euroina tai hyvinvoinnin lisääntymisenä. Järjestelmä tuottaa paljon puuta, mutta sen hyödyt jäävät hajalleen – osaksi kansainvälisten markkinoiden armoille, osaksi veronmaksajien tukien varaan. Jotta metsistä saataisiin todellista kestävää vaurautta, täytyy kysyä, miksi niin suuri kallis koneisto tuottaa niin vähän yhteiskunnallista hyötyä – ja miten tämä voisi muuttua?

    Perko

    Pääoma ei  ole miinuksella, pittää periä niiltä sijoittajilta jotka siitä korjaa hyödyn.  Rahat on jollain porukalla jemmassa ..   4. syysk. 2021 , kansalaisten varoja oli kesäkuun lopussa yhteensä 241 miljardia euroa kassoissa rahana.    Koron maksut velasta kasvaa  viisinkertaiseksi aina neljässä vuodessa . Tänä vuonna menee kaikki yksityisten  mehtätulot 3 miljardia veroineen velankorkoihin, lyhennykset hoidetaan uudella velalla.  Nii hyö  sannoo.. !

    Perko

    Suomi voi palautua ”omavaraiseksi”  ( velattomaksi, on ottanut lainaa) ilman hyvinvoinnin laskua, jos panostetaan omaan energiaan, ruuantuotantoon ja teollisuuden jalostusarvoon. Tämä ei ole utopiaa – se vaatii vaan johdonmukaista älyyn ja osaamiseen perustuvaa politiikkaa.

    Metsien hyödyntämisen lisäksi talouden uudistamiseen tarvitaan laajempia ratkaisuja.  Metsäteollisuus voi olla yksi osa ratkaisua, mutta sen varaan ei voi jättää koko velanhoitoa.

    Aukkona  tai  jatkuvana puiden kasvu ei ehdi pelastaa Suomen velkaa lyhyessä ajassa, mutta kestävällä metsänhoidolla ja älykkäällä teollisuuden kehittämisellä metsistä voidaan jatkossakin saada merkittäviä tuloja Suomeen ennen kuin ne siirtyvät ulkomaille. Tärkeintä on, että metsien käyttö ei heikennä niiden tulevaisuuden mahdollisuuksia – sillä juuri ne voivat olla yksi Suomen vahvuuksista vielä vuosikymmentenkin päästä.

    PS; Harmi jos  jokin rutto tuhosi ne Tolopaisen  petäjäntaimet.

    Perko

    Suomen irtautuminen Venäjän raaka-aineista on edennyt nopeasti, mutta täysi itsenäisyys vaatii vielä toimia. Erityisesti lannoitteiden, metallien ja energian alalla on tehty merkittäviä muutoksia, mutta uusia ratkaisuja on jo näkyvissä. Ruotsin ja Norjan malmikaivokset sekä Australian ja Brasilian raaka-aineet tarjoavat vaihtoehtoja. Kierrätysmetallien käyttöä pyritään lisäämään, mikä vähentää ulkomaisten lähteiden tarvetta.

    Energian saralla Suomi on jo pääosin irtautunut Venäjän kaasusta ja öljystä. Norjan ja Yhdysvaltojen nesteytetty kaasu sekä uusiutuvien energialähteiden kasvava osuus ovat muuttaneet energiamarkkinoita. Jäljellä on kuitenkin joitakin teknologisia riippuvuuksia, kuten tietyissä sähkökaapeleissa ja teollisuuslaitosten laitteistoissa.

    Täyden itsenäisyyden saavuttamiseksi Suomi tarvitsee pitkäjänteistä suunnittelua. EU:n kriittisten raaka-aineiden strategian tukeminen, kotimaisen jalostuskapasiteetin vahvistaminen ja vihreän siirtymän nopeuttaminen ovat keskeisiä askelia. Uusien kauppakumppaneiden löytäminen, että Suomi ei enää joudu riippuvaiseksi yksittäisistä toimittajista.

    Tilanne on muuttunut nopeasti, ja monet riippuvuudet on jo katkaistu. Lannoitteiden ja metallien osalta korvaavat ratkaisut ovat käytössä, ja energiamarkkinat ovat monipuolistuneet. Vielä on kuitenkin työtä tehtävänä, jotta Suomi voi olla täysin itsenäinen kriittisten raaka-aineiden suhteen.   Lähde; —   Finnwatchin analyysit riippuvuuksien purkamisesta.

Esillä 10 vastausta, 241 - 250 (kaikkiaan 4,160)