Käyttäjän Perko kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 4,301 - 4,310 (kaikkiaan 4,861)
  • Perko

    Olen esittänyt monia laskelmia alan kirjallisuudesta, netti julkaisuista ja myös Kainuun metsätuhoista. Alkuperäiset tekijät  ovat tutkijoita ja tohtoreita.  Yksinkertaistanut polkupyörän avulla pitkäaikaisen tappion  vaikutuksen lopputulokseen.  Saman käyrästönä jossa oli jk:n ja tasaikäisen vertailu.  Tein kertoimet joilla voi vertailla  erinopeuksin  myynnistä johtuvat erot. Sen alkuperäinen lähde on A. Einsteinin pikku oivallus.  (sitä en ole tavannut kirjallisuudesta)  Jos on muita niin olkoon.

    Vastaanotto  näistä on ollut onneton.  No niin Anneli J,  valitettavasti tulee mieleen Matteuksen evk. : ”ei pidä heittää helmiä koirille eikä sikojen ruuaksi”.   Niimpä olen siirtynyt enempi  viihdyttämään itseäni lukemalla täältä joskus besserwissereiden pakinoita.  Harrasteissa   ja järvellä  olo on hyödyllisempää kuin  näiden entisten koulukiusattujen kanssa väittely.

    Puukin nolla-ajasta syntyvää alkuräjähdystä ja  Timpan  98,5%  metsän käytön säästöä.  Hienoja oivalluksia molemmilla herroilta.  Siitä on hyvä jatkaa!

    Perko

    Puukin kaavoista tulee mieleen tšekkiläisen Jaroslav Hašekin; Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa. Hän kertoi laskukaavan saksalaiselle vääpelille, pitkä selitys seitsemän numeron luvusta joka piti auttaa sen muistamista. Hyvin meni muistikaava lopuksi Svejk sanoi, kun keskellä on nolla, nollahan ei merkitse mitään ja se voidaan pyyhkiä pois. Niin pyyhkiytyi vääpeliltä numerot päästä. On tuo Puuki melkoinen selittäjä. Miulle kävi kuin vääpelille.

    No, ihan toinen juttu. Puuki luottaa edelleen pysähtyneisyyden tekijöihin  ( UKK ja brezneviläisyyten ) ja olettaa kaiken pysyvän ennallaan.  Jatkuvapeitteinen metsä mahdollistaa sopeutumista nopeammin tulevaisuuteen kuin vanha tönkkösuolattu systeemi.   Puun kasvun loppuvaiheeseen sopii paremmin  jos käyttäisit laskuissasi interpolointia.  Toinen virhe on käyttää virtaustuotannossa nollaa nopeuden kuvaajana, tosin sekin sopii tasapäiseen systeemiin 40 – 50 vuodeksi. Miulle riittää nuokin kuvaukset mutta jos joku teidän mainitsema noviisi näkee niin saa harhatietoa aika pahasti..

    Jytky iski uistimeen, pamahti siima poikki. Sinne meni sekin kuin molokin kitaan !

    Perko

    Reilun kokoinen susien lauma  poistaa luontaisesti hirviongelman kun metsästäjät ei  kykene ja ministerin halu ei siihen riitä.  Jos muutama ajokoira katoaa niin sekin on luonnontahto ja muistutus omistajalle mitä on tullut sanottua.

     

    Perko

    Ei se metsä lopu ennen kuin tekee aukon. Metsän loppumista on pelätty 200 v mutta olkaa huoletta 300 vuoden kuluttua ne teijänkin loppuun kalutut aukot on täyttä metsää vaikka millä siemenellä kylvätte  ja myrkyttelette.

    Ihan vaan jos ette ole havainneet, tämä keskustelun aiheeksi on laitettu :   Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Niin, jatkuva puunmyynti sopii tähän kuin nyrkkisilmää, sitä se on jk ja parantaa joka kerta tuottavuutta.  Tulos mitataan +euroina eikä menetetyn taimenhinnalla.  Onhan sitä pakko ihannoida entiseen nähden.  Ja miksi siitä ei saa sanoa kuin asia on.

    Aukonhoitoon voisitte pystyttää oman suljetun ringin ettei sivulliset sotke paakkuja vatukosta.

    Näin näille ukon nynneröille ja konsernien trolleille joille laskukone ei sano mitään.  Ja vanhainkotiin vasta vellikupin kassa tuodaan metsätaulukot. Ei haitta siellä on aikaa harjoitella kartiokappaleen  tilavuuksia. Konserni on saanut heistä kaiken,  ja houkuttelee tyttökuvilla uutta verta raivaussahan kahvoihin !

    Lopethelen  pithää valmistatuha iltauisteluun.

    A. J. se  puhelinkuvasta mittaus on kätevä,  mie tein ihe  karvahattumallin. Varmaan on  hyvä sijoitus.

    Perko

    Jatkuva myynti on hyvä homma tulonkannalta, eikä parikymppiä/ ha ole paljon kun vuosituotto on plusalla 300- 500 € / ha ( huom tukinhinta on noussut).  Jotenkin vaikuttaa, että hölmöläisten hommaa on maksaa tappiollisen aukon suunnittelusta, jospa se mopokuski osais sen listiä suunnittelematta.  Suotta vaivaatte päätänne kun hyöritte vatukoissa tamppaamassa, ei se ole jk tai eri-ikäiskasvatusta. Ei pitäis vaivata nuo toisten metsät.  Ottaa mukaanne tamppaukseen kumulatiivisen tappion käyrät vatukkoon, niitä vilkaisten tahti  kiihtyy. Muistakaa vesi ja NITROT!

    Metsän tuottavuudesta  kiinnostuneille  on netissä reilusti jo tutkimuksia   ja kirjastossa amanuenssit avustaa siellä jos usko horjuu aukonlaidassa.

    Sitten heille joita ennustus ja helppomatematiikka kiinnostaa  niin Bayesin teoreemalla voi laskea ennusteita epämääräisistä sattumista ja vaihtelevasta puunkasvusta.

    Perko

    aegolius,  mie en huomannut jotta kysymyksesi oli sinulle tärkeä, pahoittelen.

    Vertaileva laskelma näyttää jotta 70 v tuottavuuden etu ilman aukkoja antaa 11400 € paremmin/ ha , tiliä tulee 2- 3 kertaa alun 40 vuodessa.  Aukkojen hoito oli tappiollista aiemmin esittämässäni jaksollisen puuston tuotannossa. Vain kaksi koealaa kolmesta riitti nollatulokseen.

    Ongelmana vaikuttaa olevan siirtymä pois aukkojen pidosta ja ymmärrys mitä oikea  jk on.   Puun ostajat tarkoituksellisesti  haittaavat hinnassa yläharvennusta, ei kaikki mutta sellutuottajat tekee kaikkensa ettei pakollisesta ensiharvennuksesta luovuttaisi. Siinähän se syy on. Kyllä Rane tiesi mutta haluaa vedättää.

    Sellutellisuuden  tavoitteet eivät ole yhtä jaloja kuin Timpalla. Heille ei ole motiivia työllistää, parantaa mo:n elintasoa tai maksaa veroja Suomeen. Nuo em kumppanit ovat pelkkää haittaa businekselle.   Ainoastaan osakkeenomistajan etu on kirkkaana mielessä.

    Perko

    Myös Hiroshimassa meni kaikki nuoret  sekä vanhat samanlailla kuin Vesivehmaan jenkassa.  Selvitä siitä syy ja seuraus kun on syöksyvirtaukset aukonlaidassasi ja runtelee temppelihongikkosi. Veikkaan, että  Ranelta syyn kuvaus jää ontuvaksi.

    Metsäukolle sen verran,  kun tietää possessiivisuffiksin niin asia selviää.   Tätä vain harvoin näkee VC: seinäkirjoituksissa.

    Perko

    Taas tarvitaan vähintään yksi tohtori oikomaan viittä  tuupelo selittäjää.  Äijän käppänöillä ei ole esittää ensimäsistäkään  faktaa eikä laskelmaa.  Pelkkiä höpinöitä ja selityksiä niistä miten ovat sotkeneet metsiään.  Tappiollista tamppausta rahatta 50 vuotta ja etsiä alipalkattuja tai vieraskilisiä ihmisiä ilman oikeuksia siivoamaan aukkoa ja  metsänhoidon virheitä. Yhtiöt vielä ”palvelulla” vetää välistä, jättävät eläkkeet ja verot hoitamatta. Lopussa kumulatiivinen tappio  odottaa  metsänomistajaa!  Se  on  ihan sitä aukko systeemiä ja syvältä!

    A. J. mie repäsin irti tuosta jutustasi.

       Selkeästi metsätalouden takia kärsineille pitäisi laatia pelastusohjelmat.  Just niin,  ja 70 vuotta  piinatuille  mo korvaukset mielivaltaisesta kohtelusta.

    Perko

    ”Ennustan ” lusto on 1,5 -2 mm .  Se hörrääminen  puun sisään on sama tapaus kun rokotus.  Pora on hyvä putsata enne kairausta. Käsissä pyöritelty  tappi ehtii saastua itiöillä eikä siitä ole mitään hyötyä puulle.  Pihka  on antiseptinen juttu ja sitä jos on niin paikaksi, ja voi käyttää vaikka haavanhoitoon.   Saastutus on käytössä kun pakurikääpiä  ”rokotetaan” koivuihin.

    Perko

    Metsä business kun tuottais ettei  ilmaistyötä tai huonopalkkaista raatamista tarvita kuin uiguurilaisilta.  Nykyisin Suomessa puolalaiset, ukrainalaiset jne tekee sitä.   Täälläkin kirjoitetaan  talkootyöstä.  On tarpeen oppia laskemaan hirvituhot ja myyntihinnat.

Esillä 10 vastausta, 4,301 - 4,310 (kaikkiaan 4,861)