Käyttäjän Perko kirjoittamat vastaukset
-
Olin just laittamassa tuota drone juttua kun planter sen julkaisi. Nuo niveletyt ruotsalaiset ovat turhakkeita, vaarsinkin kun miehet ovat perätysten.
Voisi kokeilla omalla heittimellä rypälepommiakin josta sinkoilee taimia tai siemeniä. Koneälyllä varusteetu drone kykenee liikkumaan metsänsisälläkin taimettamaaan pienaukkoja myös viemään vaikeakulkuiselle harjanteelle paikkaamaan puuttuvat läikät edullisesti.
Perko 11.4.2020, 12:03Menninkäinen hyvä huomio sitä miekin pelkään, olisko kaskeaminen mielestäsi mahdollinen. Naapurin rajalle on vajaa 500 metriä niin ei oikein sietäis tikkuja raapia.
Perko 11.4.2020, 09:54Jätkä älä huoli, olen kuulut juttuja ja aniharvoin enää tulee uutta edes vahasta muuneltua. Tarina sielunvaeluksesta, ammati- jätkä muuttuu kuoltuaan poroksi sopii monen metsurin monimutoisuuteen ja monessa sopassa keitettyyn henkilökuvaan joka Jätkästä ilmenee.
En pidä munia samassa korissa sopinee näin Pääsiäisenäkin sanoa. Sammaloituvan kuusikon aion raapia jollain traktorin hankmolla tai äeksellä kevyesti kunhan on harvennettu väljäksi. Nuo ensimmäiset istutuskuusikon pohjat happamoituvat eikä edes leppä lähde. Tuloksena on 70 vuotta ohjeistuksen mukaista ja valvottua metsänhoitoa.
Perko 10.4.2020, 14:03Tässä kun ennustajaksi toisten tavoin heittäydyn ja uskon kokeiden perusteella on osoitettuun. Jotenkin tuntuu tuo yhtiö haittaavan puun kasvua muutamille visionäärille.
Vapaata kasvatusta voi toki toteuttaa omassa metsässä ei ainoastaan Arvometsässä. Mikäli taimettumista on 30 kpl /v/ ha niin 30 vuodessa metsässsä on jo yli 400 kasvavaa puuta. 30 vuotta aiemmin jätetettyt kuitupuut ovat tukkipuita ja arvokasvu nostanut hinnan kolminkertaiseksi. Metsästä saa tuloa jatkuvalla myynnillä eikä tahalista menoa synny.
Perko 9.4.2020, 14:22Timppa, hirvituhoistakin ollaaan melko yksmielisiä. Hirvet ei sovi metsä- business ksen kanssa samaan veropiiriin, eikä metsästäjätkään.
Lueskelin Sinun tekemää laskelmaa perinnön verotusvertailusta ja se oli miusta hyvä selvitys monista mahdollisuuksista. Otan opikseni kaiken jonka ymmärsin.
Perko 9.4.2020, 13:58Timppa , kyselit 20 miljoonasta hehtaarista niin siinä on jonkiverran varmaan muidenkin hoitokohteita..! taitaa olla 14 miljoona ha meidän yhteismetsääkin. Entisen lain aiheuttamaa tuottamatonta lääniä riittää ja työtä. Mie en kajoa sinun hoitokohteisiisi millään muota.
Oikein Hyvää tervettä pääsiäistä!
Korjattu miljoonat!
Perko 9.4.2020, 11:21Timppa voi käydä tutkimassa niitä reilua kuuttamiljoona ha aukkoja ja hirvensyömiä taimikoita. Harvoin on taimikko syntynyt vuodessa aukkoon edes istuttamalla. 20- 30 vuotta on joka kohteella hiksiä ahertajia ja tarkastajia eikä ostomiehiä tarvii kun seuraavasta sukupolvesta.
Perko 5.4.2020, 18:42Onko tietoa pöllöjen ihan oikeiden pöllöjen pöntön pehmusteista? Kuulin joskus radiosta, että pitää täyttää lähes suuaukkoa myöten jollain lastulla ta heinällä jotta osake kelpaa. Olen viis vuotta sitten laitellut neljä onttoa pönttöä mutta eivät ole kelvanneet asuttavaksi, mitatkin on likimain ohjeen mukaisia. Kuulin reviirin valtaajan huhuilua ja puputuksia jotta elämää kyllä on.
Perko 2.4.2020, 17:31Timppa , tuossahan on sitä eri-ikäistämetsänhoitoa, vapaankasvatuksen ja jatkuvan myynnin perusajatusta. Vielä lisäksi miniaukotkin. Parasta kaikessa paremmat tulot kuin muilla!
Perko 31.3.2020, 18:15Poistamalla metsästyksestä pinta-ala rajoituksen haitat häviää. Tästä on ollut jo puhetta.
Metsätsästysoikeus kuuluu maanomistajalle, omistaja voi antaa luvan toiselle. On käsittämätön vääryys kun vasta tuhannen hehtaarin omistajille on myönnetty oikeus poistaa haittaeläin ja viettää peijaiset. Helppo asia korjata; poistetaan tuo tuhatta hehtaaria tekstistä.
Hirvien verotus on outo juttu. Jahtia kutsutaan verotukseksi. Mitä varten niitä verotetaan ja millä perusteella tehdään tavoitteita talvikannasta? Eihän hirvet ole uhanalaista eivät edes silmälläpidettävää lajia kuin Saimaan norppa tai monet perhoset.
valtakunnallisen riistaneuvoston varapuheenjohta
Neuvostoista on päästävä, ei enää venäjälläkään ole! Nyt on yksityismetsät eikä kohoosit.
Monen portaan virkailijat jakaa oikeuksia, lupija ja seraavat tarkastuksi laskevat jälkijä tärkeänä ettei oikein jalka taivu ja ihan turhaan. Tuhot jatkuu ympärillä niihin ei osata sanoa mitään. Tuhon suuruutta eivät edes ymmärrä.
Jos lain perusteet ovat jäänteet kuninkaan- tai keisarin ajalta niin niitä pitää viimeinkin korjata. Jos järki on vähänkin kehittynyt niin sitä pitää käyttää.