Käyttäjän Perko kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 4,461 - 4,470 (kaikkiaan 4,870)
  • Perko

    Nuo kesähakkuut kovalla pakkasella  ovat  terveydenkin vuoksi jyrkästi kiellettävä vaikka sertifikaatilla  paljaaksi hakatuissa kohteissakin. Tuosta olen jälleen Puukin ja itsenikin kanssa samaa mieltä.  Kesäkauden pakkasrajaksi määrätä -26,5 c  se olis jo luvanvaraista  ja  jatkuvassa valvonnassa tehtävää  tamppausta.  – 12 c sallittaisiin  vain luvanvaraisessa helleasussa, mutta olisi kiellettyä  jk:n kohteilla ja  saraheinikkoisessa aukossa.  Näin aikoinaan  ovat tehneet  harsintajulkilausumankin.

    Perko

    Muistan lukeneeni Erkki Lähteen kirjoituksesta   ”raivaussahakammosta” sen, että  kasvavan metsän aluspuiden  totaalinen tuhoaminen raivaussahalla on ollut tyhmyyttä joka  hävitti seuraavat kasvukerrokset ja  tuotti tappion.

    Omakohtainen tappio on tapahtunut myös siinä. Järkeni  ei ollut vielä kehittynyt eikä ”metsän viisaat” sitä osanneet eivätkä tienneet.   Vieläkin eri-ikäiseen kasvuun siirryttäessä voi tarvita  liiallisen taimiaineen hillitsemistä mutta se on huomattavasti vähäisempää kuin aukon hoidossa.   Taisi olla Puuki  kun  täällä  joskus tätä selosti.  Eikä ne ole mitään raketti juttuja.

    Perko

    Menettelytapojen optimointia ja aiempaa parempaa vaihtoehtoa hakiessa näyttäis sellu- ja paperivalvomo tuottavan metsähoitotunteja parempaa tuloa. Henkilökohtaisen pääoman sitoutuminenkin on  vähemmän riskeille alttiina ilmastoidussa valvomossa.

    Perko

    Timpan mainiot laajat kasvun kiihtyneet taimikot  kasvaa ensiharvennukseen 30 vuotta. Sipilän hallitus esitti muutaman tunnin  palkatonta työtä niin siitä meni liitonmiehiltä nenät kippuraan.  Mitä Timo arvelet  oottaako paperimies seuraavaa tiliä 29 vuotta, jos ei niin on 2000 ha oltava kasvussa henkeä kohti.  E h -kasvun 200 ha vuosituotto ehkä riittää kuukauden yhden henkilön palkkaan.

    Perko

    Miulla on vara k0rjata jos tulot  tuntuu suurelle. Vähennetään  se karsiminen ja kuljetus  voi ottaa veronkin pois, ajattelin olevan  työpalkkaa.    20 v ikäisestä  ensiharvennuksesta  jo tulloo reilusti 20 m3 puuta. Tuossa Metsälehden 7. 2014 jutussa  oli  100 € / ha/v   kasvaa taimikko ja jos jotain jättää niin ei paljon oo myynnissä riukuja.

    Perko

    Timpan aukon riukuihin on hinta kirahtanut latvaan!

    Perko

    Ala-asteen neljännellä luokalla opetetaan jo murtoluvut. 1: 100 = 1/ 100 =  1 %  … heh heeeh !

    Perko

    ! korjaus virheelliseen kertoimeeni!  ( 1 ) yhden paperimiehen palkkoihin menee  harvennuksista kuitupuuta  tievarsihinnalla noin 200 ha:lta / v henkilö.   Suomessa sellun- ja paperin jutuissa on noin 20 000 palkallista henkilöä.

    Perko

    Harvalla uudella autolla arvonkato on positiivinen! Heh heh!

     

    Perko

    Jeps 123, Mie  olen sen metsästäjien kirjakulutuksen havainnut hieman kysellen ja juttuja kuunnellen. Priorikerroin on miulla laskematta. Poikkeuksia on, mutta näppituntumalta ajokoira liittyy vahvasti  lukemattomuuteen.   Mitä mieltä Jeps olet pitäiskö tarkentaa  tietoa?

Esillä 10 vastausta, 4,461 - 4,470 (kaikkiaan 4,870)