Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset

Esillä 2 vastausta, 1,081 - 1,082 (kaikkiaan 1,082)
  • Pete

    Kannattaa varmistaa, että tukirahat ovat suunnitelmien lisäksi myös Metsäkeskus oikeasti myöntänyt. Ennen kemera-päätöstä ei ole mitään takeita, että tukea maksetaan. Järjestys on se, että terveyslannoitussuunnitelman tulee ensin olla hyväksytty ja rahoituspäätös tehtynä ja vasta sitten voi alkaa hankkimaan lannoitteita ja levityspalvelua. Tositteissa tulee olla päiväys rahoituspäätöspäivän jälkeen.

    Tuhka kannattaa levittää ennen ojien perkausta senkin takia, että maakoneella liikkuminen kuviolla on jokseenkin mahdotonta ojien perkauksen jälkeen ja vähintäänkin ojat särkyvät kun niitä joudutaan kuitenkin ylittämään.

    Se on sitten asia erikseen tarvitaanko kunnostusojitusta aina ollenkaan. Metsämiehet ja metsänparannusmiehet erityisesti ovat aika kangistuneita ajatukseen siitä, että ojat pitää aina perata. Kuitenkin jos hakkuun jälkeen jää +150mottia hehtaarille kasvamaan, niin voi hyvinkin olla, että haihdunta riittää pitämään pohjaveden riittävän matalalla. Kunnostusojituksen tarve ja laajuus pitäisi aina miettiä tarkkaan. Ojien perkaamatta jättäminen on myös parasta vesiensuojelua.

    Pete

    CAN27 pitäisi olla myynnissä jatkuvasti. Se on typpilannoite, typpeä 27% (puolet nitraattityppeä ja toinen puoli ammoniumtyppeä). Siinä ei kadmiumia voi olla sen takia, että siinä ei ole fosforia. Fosforipitoisissa lannoitteissa kadmiumia voi olla. Kotimainen fosfori ja lannoite ei kadmiumia sisällä.

    Urea on typpilannoite, jossa typpi on ureaa:)

    Sitä ei kannata levittää keväällä tai kesällä. Urean typpi saattaa kuivilla, tuulisilla ja lämpimillä keleillä haihtua. Jopa yli 30% voi haihtua. Tämän takia urea sopii paremmin vain syyslevitykseen. Toki jos urean saa levitettyä juuri sopivasti vesisateen alle, niin haihtumisvaara on pieni.

    Ainakin Itä-Suomessa kannattaa käyttää booripitoista lannoitetta kuten Suomensalpietaria tai Metsän NP1:stä.

    Nimimerkillä ”Vappuna leviää 1200kg metsän np:tä kuusikkoon Mikkelissä”

Esillä 2 vastausta, 1,081 - 1,082 (kaikkiaan 1,082)