Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Wanha on siinä ihan oikeassa, että kannattaa suunnata katse ensisijaisesti latvuksiin kun miettii mitä seuraavaksi vaiko mitään. Harvassa on ne tosi osaajat jotka jotenkin vaan kokonaisuudesta osaa aistia seuraavat oikeat tekemiset. Wanha taitaa kuulua mitä ilmeisemmin näihin. Itse en, mutta tutkijakaan en ole. Tutkiminen jäi vaatimattomaan opinnäytetyöhön kauan sitten.
Yleensä pärjää silläkin oikein erinomaisesti kun vaan noudattelee niitä taantumuksellisia hyvän metsänhoidon suosituksia ja pitää kulut kurissa. Joitain niitä kirjaimellisestikin seuraavia tunnen ja metsät vaan on hienossa iskussa ja kasvvavirta tasaisesti omistajalle päin.
Pete 23.1.2018, 22:34Tolopainen sekoittaa nyt siirtohinnoittelun tehomaksun ja sähkön pörssihinnoittelun. Kuluttaja voi vaikuttaa molempiin, mutta lämmityksenkin osalta sähköriippuvaiselle se on toki vaikeaa.
Pete 23.1.2018, 14:06Jatkan nyt vielä viisastelua kun olen vauhtiin päässyt. Neulasanalyysi ja lannoitussuositukset eivät anna mitään absoluuttista totuutta asiasta. On aivan tavallista, että karuhkolta ohutturpeiselta suolta otettu neulasanalyysi antaa tuloksen jossa P ja K ovat juuri ja juuri alle ”lannoitusrajan”. Tai tulokset ovat pikemminkin ”kemera-kelpoisia”. Tästä jotkut sitten reimuitsevat, että nyt saa lannoitukseen kemeratukea. Ei se kuitenkaan kemeran ansiosta muutu kannattavaksi kun kasvu ei käytännössä lisäänny ja itse pitää kuitenkin maksaa 60 prosenttia kuluista.
Pete 23.1.2018, 14:00Eipä tässä kannata erityisemmin riemuita. Arvaukseni osui (jos osui) oikeaan sen takia, että näitä isovarpurämeistä ojituksen myötä kehittyviä varputurvekankaita ja sen ykköstyyppiä on niin paljon. Varputurvekankaan jako I ja II tyyppiin on aika uusi asia, mutta se on yhtä perusteltua kuin puolukka- ja mustikkaturvekankailla.
Turvekerroksen paksuuteen, ja sen ohenemiseen, ei jostain syystä ole 90-luvun jälkeen kiinnitetty huomiota. Suometsien ravinnetaloudesta on kirjoiteltu paljon, mutta media ei ole turvekerroksen paksuuden merkitykseen herännyt ja asiantuntijoilta se on jäänyt mainitsematta. Suometsien hoidon koulutus on ajettu jokseenkin alas kun uudisojituksia ei enää pitkään ole tehty. Minulle on ollut yllätys, että metsä-ammattilaiset eivät tiedosta sen merkitystä. Metsä määritellään suometsäksi sen perusteella, että se näyttää suometsältä (ojat, kenttäkerroksen kasvit jne.), tuoksuu suometsältä, on karttaan merkattu suoalueeksi ojineen ja metsävaratiedossa se on merkattu suometsäksi. Näin siis siitäkin huolimatta, että kyseessä on korkeintaan entinen suometsä.
Teollisen NPK-lannoitteen levittäminen suometsään oli aivan normaalia ja tutkittuun tietoon perustuvaa toimintaa vielä 80-luvulla. Nyt siitä ei tietenkään haluta puhua enää mitään. En suosittele sitä itsekään kuin aivan poikkeustapauksiin. Niitä ovat lähinnä juuri nämä tukkikynnyksellä olevat ohutturpeiset karuhkot suometsät. Ja näissäkin tapauksissa vain harkiten. Jos vaikkapa ojat on jostain syystä hiljattain perattu, niin en levittäisi sinne mitään. Jos taas ojat ovat jo tukossa ja vesitalous pysyy kunnossa haihdunnalla (puuta yli 100mottia/ha) niin en näe mitään estettä maltilliselle NPK lannoitukselle. Mitään valtavirtaa siitä ei enää koskaan tule, mutta mikäli yksittäinen valveutunut metsänomistaja haluaa nopeuttaa hakkuukiertoaan, niin ei siitä kenellekään/millekään haittaakaan ole.
Wanhajätkä on aivan oikeassa käytännön toiminnan suhteen. Ei isoja alueita kannata palastella pieniin ositteisiin. Kuitenkin todella paljon löytyy entisiä suometsiä jotka näyttää suometsiltä mutta eivät niitä enää ole. Kuvion keskellä on ehkä pieni lämpäre paksuturpeisempaa, mutta kannattaako sen takia levittää koko kuvio tai ylipäätään mitään?
Pete 22.1.2018, 14:33Jos sinne haluaa sekoitusta, niin laittaisin männyt tai koivut pieniin 15-20kpl ryhmiin. Jos hirvi vierailee niin se on tietysti huono systeemi. Savimaalla männyn kasvuunlähtö on kuuseen verrattna niin nopeaa, että männyistä tulee helposti pitkiä ja oksaisia, ryhmissä tämä ongelma vähenee. Ja istutustiheys ehdottomasti kuusella 1800kpl/ha, ei kannata tästä tinkiä!
Pete 22.1.2018, 14:25Anneli on ihan oikeassa, neulasanalyysi voisi olla paikallaan, mutta turvekerroksen paksuus täytyy aina ensin selvittää. Ei neulasanalyysikään anna selkeitä raja-arvoja milloin terveyslannoitus kannattaa ja milloin ei. Analyysi on vain yksi apukeino. Selkeät tapaukset ammattilaisen tulee erottaa ilman analyysiäkin.
Joku ihme vimma tähän lannoitukseen tuntuu liittyvän. Ilmeisesti ”kemeran himo” on niin voimakasta, että ollaan valmiita lannoittamaan ohutturpeisiakin rämeitä, vaikka lisäkasvua ei niillä saada, ja maksetaan se 60 prosenttia kustannuksista.
Pete 22.1.2018, 14:19Huuhaata tai ei niin toivottavasti tästä seuraa ainakin se, että mutukka selvittää turvekerroksen paksuuden (se tieto riittää, etä onko turvetta yli vai alle 40cm). Jos se on alle, niin NPK lannoitus typpipainotuksella varmasti toimii ja toisaalta tuhkalannoituksesta ei ole juurikaan hyötyä.
Mutukka kertoi, että kenttäkerroksena on suopursua. Vaikuttaa vahvasti isovarpurämeeltä. Isovarpurämeistä ei kehity kakkostyypin puolukkaturvekankaita, joilla ravinne-epätasapaino on hyvin tyypillistä.Petkeleen iloksi myönnettäkööön, että voin tietysti olla väärässäkin.
Ykköstyypin varputurvekankailla ei ole ravinne-epätasapainoa, mutta typestä on selkeää niukkuutta. Puuston rakenne ja metsänomistajan tavoitteet määrittävät kannattaako lannoitus.
Olisi hyvä nähdä muutama kuva kohteelta niin voin jatkaa viisastelua. Muistuttaako joku näistä kuvista Mutukan kohdetta? https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/puustorakenteet-ja-metsankasvatus-turvemailla-saarinen.pdf
Pete 21.1.2018, 23:34Kyllä me ollaan samaa mieltä. ”Kaupallisuus” ei tosiaan ole mikään tae tuhkan laadusta. Löytyy tosin sellainenkin toimija joka toimittaa mitä lupaa ja on tehnyt sitä jo kohta 10 vuotta. Se toimija ei olekaan ”tuhkan tuottajan” kyljessä kiinni/omistuksessa vaan hakee parhaita jakeita. Niitä on taatusti saatavilla mutta vaatii pitkäjänteisyyttä ja moraalia toimia niin. Voimalaitoksen näkökulmasta on tarve päästä jätteestä eroon eikä jaotella sitä parempiin ja huonompiin osiin. Turvetta jos on poltossa mukana niin lähtökohta on metsälannoitukseen jokseenkin kelvoton. Parasta olisi koivukuoren tuhka, mutta siinä jostain syystä nämä raskasmetallit ovat aina koholla.
Mutta oli tuhkan laatu mitä tahansa, ja on se sitten vaikka lähes ilmaista, niin ohutturpeisille rämeille sitä ei kannata ajaa. Paksuturpeisia alkujaan puuttomia suometsiä on aivan tarpeeksi, niillä tuhkan (tai pikemminkin fosfori ja kalium lisäyksen) vaikutus voi olla todella dramaattinen.
Ammattitaitoa on tunnistaa mitä missäkin kannattaa ja ei kannata tehdä. Ammattiylpeyttä on toimia sen mukaan.
Pete 21.1.2018, 21:35Petkeles, annetuilla tiedoilla en pidä kyseistä kohdetta muuttumana. Siellähän on ihan hyvä puusto. Ravinnetila on sinällään tasapainossa, mutta typpeä on vaan niukanlaisesti. Tuotantopuusto on ihan ok, huippuluokan tukkia sieltä ei saa, mutta kannattaa pyrkiä järeyttämään sitä jotta pääsee kohtuu ajassa kohtuu tukkiprosentyiin. Tuhka ei tuolla kohteella ole näillä tiedoilla oikea ratkaisu.
Se on kyllä sääli kun metsä-ammatilaiset ja metsänomistajat eivät selvitä turvekerroksen paksuutta. Turverassin voi jokainen tehdä ohuesta rautatangosta. Ei maksa paljon ja hyvin helposti saa käsityksen turvekuvion turpeen paksuudesta. Kun turvekerros on alle 40cm, niin kyseessä ei ole enää suometsä vaan entinen suometsä. Näin siis puiden ravinnetalouden osalta.
Pete 21.1.2018, 21:28Kovin montaa omatoimiseen tuhkanlevitykseen oikeasti pystyvää ei Suomessa ole. Ei ainakaan jos hankkeella on kokoa 20 hehtaaria. Tuhaa tarvitaan 5000kg/ha jos se on jokseenkin hyvää. Kaupallisesti tarjolla on parempaakin ja 3000 kg/ha. Jos joku on joskus levittänyt apulantaa käsin 600kg/ha niin osaa aavistaa minkälainen urakka on levittää viisinkertainen määrä. Minä käyttäisin helikopteria. Mutta vain jos kyseessä on paksuturpeinen ja oikeasti fosforia ja kaliumia kaipaava turvemaa.
Vaikka olisi kuinka innostunut tuhkanlevityksestä, ja siihen saisi kemeraakin, niin onko siinä mitään järkeä kohteilla joilla se ei lisää kasvua? Miksi joillakin on tarve juuri tuhkan osalta todistella että se lisää aina kasvua ja ei siitä haittaakaan ole makso mitä makso? Omituista kun yleensä täällä ollaan, syystäkin, tosi tarkkoja turhien kulujen suhteen.
Kalkki toimii pellolla ja puutarhassa jossa olosuhde on aivan toinen. Kalkituskokeita kyllä tehtiin ihan perusteellisesti sillon kun pelättiin happosateiden tappavan Suomen metsät. Tulos oli, että parhaassa tapauksessa kasvu ei pienentynyt, usein pienentyi ja pahimmillaan aikaansaatiin voimakas boorinpuutos. Boori on mangaanin lisäksi ravinne joka sitoutuu maaperään pH:n noustessa. Metsämaalla juurisienet ovat vuosimiljoonien aikana sopeutuneet happamiin olosuhteisiin. Suometsissä tuhkan on todettu todella pitkällä ajanjaksolla nopeuttavan jossainmäärin turpeen hajoamista eli typen mineralisaatiota. Parhailla soilla typpeä on tarjolla todella runsaasti joten mopeuttamiselle ei ole tarvetta, fosforille ja varsinki kaliumille kylläkin.