Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
I – tyypit oli alunperin, siis jo ennen ojitusta ainakin jossainmäärin puustoisia. Turvekerroksesta nousee ojituksessa juurakkoa ja liekopuuta. Nämä ovat keskimäärin ravinteisuudeltaan ”vakaita”, fosforia ja kaliumia on pääsääntöisesti tyydyttävästi. Pahoja ravinne-epätasapainotilanteita ei ole tai niitä on vähän. II-tyypit olivat ennen ojitusta puuttomia ja märkiä. Niille on tyypillistä varsinkin kaliumin krooninen puutos, jota ei muuten tuhkakaan hoida kymmeniksi vuosiksi kuntoon. Tuhkan kalium on aivan yhtä vesiliukoista kuin vaikka kalisuolan.
Turvemailla kannattaa aina hyödyntää kehityskelpoinen alikasvos uudistamisessa. Eniten sitä syntyy puolikka ja mustikkatyypeille. Jos/kun se on kuusta, niin varsinkin II-tyypeillä täytyy varautua toistuviin kalilannoituksiin. Kuusi kärsii kaliuminpuutoksesta mäntyäkin enemmän.
Jonkin verran on keskusteluun noussut jatkuvakasvatus turvemailla. Oma mielipiteeni on, että Lämpösummilla +1000 se voi onnistua varputurvekankaita rehevämmillä pohjilla. Varputurvekankailla, tyypillisesti isovarpurämeillä, se ei mielestäni voi toimia kun puusto täytyy hakata varsin harvaksi jotta rahkasammal valtaisi pohjan. Rahkasammal on puunsiementen itämisen edellytys. Jos kuvio päästetään niin märäksi että rahkasammal leviää niin se on ehdottomasti liian märkä tuotantopuustolle. Joudutaan siis ojienperkaukseen. Ja sen, ja sen kustannusten, välttäminen on koko jatkuvan kasvatuksen yksi keskeinen tavoite.
Valitettavasti en voi antaa Näädälle oletuksia turvemaiden kasvatuksen eri vaiheisiin tarvittavista ajoista, käsittelyistä ja tuotoksista. En tiedä niitä. Arvailla toki voin, mutta sekin on hedelmätöntä ellei seiso saappaat jalassa, lapio ja turverassi käsissä, juurikin arvioitavana olevalla suokuviolla.
Niin, pyysitkö tarjouksen, jos oikeasti edes pyysit, nimenomaan kuvailemallesi kuviolle? Kerroitko sen ominaisuuksista? Oletko sevittänyt turvekerroksen paksuuden ja pohjamaan laadun? Mistä päättelet että kyseessä on turvekangasvaiheeseen kehittynyt turvemaan vt? Lukeeko niin metsäsuunnitelmassa? Nämä kaikki ovat ihan perustietoa päätöksenteon tueksi kun uudistamistapaa tai ylipäätään seuraavaa toimenpidettä harkitsee.
Suometsävaltaisella alueella tarkoitan vaikkapa Pohjois-Pohjanmaata tai Pohjois-Karjalan tiettyjä pitäjiä. Ylipäätään alueita joilla suometsissä toimiminen on arkipäivää. Sellaisilla alueilla ei ehdotella kuusenistutusta vt-ravinnetason paksuturpeisille kuvioille. Ei edes MHY.
En minä tiedä miten pitkään soistumista täytyy odotella tai paljonko siemenpuita pitää jättää. Olemme kaikki uudessa tilanteessa kun tavalla tai toisella päästään näitä aikanaan oijitettuja turvemaita nyt uudistamaan. Oma ajatus on, että jäljitellään, jos pystytään, niitä tilanteita joissa turvemaalla oli ns. vaihtuva taimiaines. Näillä riitti kun kuivatus laitettiin kuntoon. Miten erityyppiset turvemaat toimii tässä ”jäljittelyssä”? En tiedä mutta aion kokeilla. Tosin omalle kohdalle mahdollisuuksia on osunut vähän.
Näätä taitaa enempi viihtyä kirjoituspöydän ja excelin äärellä vaikka toki sekin on tärkeää. Tämän vaikutelmän saa kun Näätä edes harkitsee puolukkaturvekankaan äestämistä. Ehkä sinne kuvion laidalle sen metsä-äkeen saa käymään, mutta tasan varmasti kääntyy ympäri saman tien. Sama juttu mätästys-kuusenistutus ajatusten kanssa. En kiellä etteikö sellaisia metsä-ammattilaisia löydy jotka istutusta ehdottaa jopa puolukkaturvekankaalle, mutta ei sentään suometsävaltaisilla alueilla. Uusimaalla näin voisi käydäkin, osaamista/näkemystä kun ei ole. Ei tosin ole suometsiäkään kuin malliksi.
Itse Näädän kohteeseen liittyen. Sillä kannattaa toimia niin että hakkaa pääosan puista pois ja jättää laihat siemenpuut (mäntyä) jonkinlaiseksi juotiksi/linjaksi vaikka ojan varteen josta ne on myöhemmin korjattavissa. Sitten vaan odotellaan että rahkasammal valtaa alaa ja ottaa siementä vastaan. Kuvio saa mennä hyvinkin märäksi ja odottelua voi jatkaa niin pitkään että männyntaimia alkaa kuolla liialliseen märkyyteen. Sitten vaan ojien avaus vaikka kahteen otteeseen varovasti ja asianmukaiset laskeutusaltaat tehdään samalla. Hieskoivua ei pidä jättää yhtään siemenpuuksi eikä reunametsäänkään. Taatusti sitä saa kuviolle kuitenkin. Parempi ettei tule aivan riesaksi asti. Aikanaan sitten varhaisperkaus/raivaus männyn hyväksi. Puolukkaturvekankaalla kannattaa tuolla lämpösummalla pyrkiä säilyttämään potentiaali mäntytukin tuottamiseen kun ei se kuitenkaan maksa juurikaan enempää kuin hieskoivun kasvattaminen.
Näin kun lasketaan ja maksimoidaan sijoitetun pääoman tuottopa niin suurinta tyhmyyttä on sijoittaa metsänuudistamiseen ja hoitoon ylipäätään edes euro hehtaarille. Parhaasen korkoon päästään kun ei investoi euroakaan. Silloin tuotto on jopa äärettömän suuri. Siis tuottoprosenteissa. Jos lasketaan euroissa niin tilanne minun mielestä muuttuu, mutta minä ajattelekin väärin.
Miten ötökkälaki estää talvella hakatun puun käytön sellunkeittoon?
Jostain syystä omalla kohdalla nimenomaan talvihakkuut ovat aiheuttaneet paljon enemmän vaurioita kasvamaan jääville puille ja tiestölle. Kesähakkuut ovat olleet varsin ongelmattomia.
Jos kesä-aikanen puuhuolto rakennetaan Venäjän tuontipuun varaan niin kyllä sitä siellä myös kesällä ryhdytään hakkaamaan. Veikkaisin, että sama suuntaus on sielläkin ihan riippumatta siitä mikä on kysyntä Suomesta.
Onko Sitolkalla ja Savo’ttamiehellä parempaa tietoa Venäjällä harjoitettavien hakkuiden kestävyydestä? Tuleeko kuitupuu Suomeen harvennushakkuilta vai olisiko niin, että se kuitenkin kertyy pääasiassa avohakkuilta? Onko teillä tietoa siitä miten nopeasti kyseiset hakkuualat alkavat taas sitoa hiiltä?
Sitolkalle siis sopii että kesä-aikainen tuoreen puun saatavuus turvataan tuonnilla Venäjältä? Ilmeisesti linnut pesii rajan takana ihan et aikaan kuin Suomessa?
Osaatko Jeesi arvioida kuinka monta tuntia per haapahehtaari olet vahimmilla istutuksilla aikaa viettänyt aitojen kohenteluun ja tarkastuskäynteihin? Kuinka monta kilometriä olet ajanut per haapahehtaari tähän mennessä?
Kausivaihtelun tasoittamiselle on monta perustetta ja työvoiman saannin turvaaminen ei ole niistä vähäisin. Kaikki meistä varmasti arvostavat sitä, että työtä on tarjolla edes jotenkuten tasaisesti ja lomaakin on suunnilleen ennakoitavasti.
Kuinkahan suuri osa metsä-alasta avohakataan tai edes harvennetaan pesintä-aikaan? Uudistushakkuita tehdään noin 140 000 hehtaarin alalla vuosittain. Jos näistä 30 000 hehtaaria osuu pesintä-ajalle, niin se on 0,13 prosenttia metsäpinta-alasta, eli 22,8 miljoonasta hehtaarista. Toisin sanoen 99,87 prosenttia metsäpinta-alasta ei uudistushakata vuosittain.
Inhimillisesti ajatellen uudistushakkuu on tietysti pesiville linnuille katastrofi, mutta mittasuhteet on hyvä tiedostaa. Pesiä tuhoituu luonnon ilmiöiden takia varmasti monikymmenkertaisesti vuosittain ja pääsääntöisesti linnut ehtivät pesiä uudestaan.
Omalla kotikylällä (Uusimaa) evakkojen tilat lohkottiin kantatilojen reunoilta, sinällään ihan fiksusti. Ei ne parhaita peltoja olleet jos ei huonoimpiakaan. Alkuperäisten asukkaiden peltoja on vuosikymmenten saatossa paranneltu salaojitettu jne. joten nyt jos vertaa niin onhan ne evakkojen pellot NYT selvästi heikompia. Vuokraviljeltyjä osin jo vuosikymmenten ajan.
Pelin piti jo olla selvä ja pari lohkottua tilaa oli jo vaihtanut omistajaa kaupoilla kun Aso lähestyi isoa tilaa 50-luvun puolivälissä. ”Vielä pitää saada kaksi tilaa lohkottua…”. Siinä ei auttanut ”neuvottelut”, tilat lohkottiin keskelle vanhan sukutilan maita. 50 prosenttia oli maanhankintalaissa maksimi mitä toimivasta maatilasta voitiin lohkoa asutustoimintaan. Monelta tilan osalta tähän ”päästiinkin”. RKP sai Ruotsin valtion mukaan painostamaan ja rannikon kartanoalueella selvittiin rahalla. Ja sillähän ei ollut mitään arvoa. Tosin muutama rannikon ruotsinkielinen isäntä haksahti luovuttamaan rahan sijasta saaria ja tuottamatonta rantaa, sillä kun ei katsottu olevan mitään arvoa. Samaa tapahtui Saimaalla.