Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Osaatko Jeesi arvioida kuinka monta tuntia per haapahehtaari olet vahimmilla istutuksilla aikaa viettänyt aitojen kohenteluun ja tarkastuskäynteihin? Kuinka monta kilometriä olet ajanut per haapahehtaari tähän mennessä?
Kausivaihtelun tasoittamiselle on monta perustetta ja työvoiman saannin turvaaminen ei ole niistä vähäisin. Kaikki meistä varmasti arvostavat sitä, että työtä on tarjolla edes jotenkuten tasaisesti ja lomaakin on suunnilleen ennakoitavasti.
Kuinkahan suuri osa metsä-alasta avohakataan tai edes harvennetaan pesintä-aikaan? Uudistushakkuita tehdään noin 140 000 hehtaarin alalla vuosittain. Jos näistä 30 000 hehtaaria osuu pesintä-ajalle, niin se on 0,13 prosenttia metsäpinta-alasta, eli 22,8 miljoonasta hehtaarista. Toisin sanoen 99,87 prosenttia metsäpinta-alasta ei uudistushakata vuosittain.
Inhimillisesti ajatellen uudistushakkuu on tietysti pesiville linnuille katastrofi, mutta mittasuhteet on hyvä tiedostaa. Pesiä tuhoituu luonnon ilmiöiden takia varmasti monikymmenkertaisesti vuosittain ja pääsääntöisesti linnut ehtivät pesiä uudestaan.
Omalla kotikylällä (Uusimaa) evakkojen tilat lohkottiin kantatilojen reunoilta, sinällään ihan fiksusti. Ei ne parhaita peltoja olleet jos ei huonoimpiakaan. Alkuperäisten asukkaiden peltoja on vuosikymmenten saatossa paranneltu salaojitettu jne. joten nyt jos vertaa niin onhan ne evakkojen pellot NYT selvästi heikompia. Vuokraviljeltyjä osin jo vuosikymmenten ajan.
Pelin piti jo olla selvä ja pari lohkottua tilaa oli jo vaihtanut omistajaa kaupoilla kun Aso lähestyi isoa tilaa 50-luvun puolivälissä. ”Vielä pitää saada kaksi tilaa lohkottua…”. Siinä ei auttanut ”neuvottelut”, tilat lohkottiin keskelle vanhan sukutilan maita. 50 prosenttia oli maanhankintalaissa maksimi mitä toimivasta maatilasta voitiin lohkoa asutustoimintaan. Monelta tilan osalta tähän ”päästiinkin”. RKP sai Ruotsin valtion mukaan painostamaan ja rannikon kartanoalueella selvittiin rahalla. Ja sillähän ei ollut mitään arvoa. Tosin muutama rannikon ruotsinkielinen isäntä haksahti luovuttamaan rahan sijasta saaria ja tuottamatonta rantaa, sillä kun ei katsottu olevan mitään arvoa. Samaa tapahtui Saimaalla.
Missä tahansa sijoittamisessa pitkä pitoaika, pääsääntöisesti, parantaa tuottoa ja joku pääsee vaikkapa vaurastumaan. Ehkäpä metsä- ja maaomaisuuteen liittyvä tunneside ja ajatus, että ”maata vain ostetaan, ei koskaan myydä” johtaa pieneen vääristymään. Nokia oli 90-luvun alussa kansanosake. Veikkaan, että suurin osa ehti myydä Nokiansa viimeistään kun kurssi oli 10-kertaistunut. Toisaalta moni uskoi kurssin aina vaan nousevan ja menetti lainatutkin rahansa… Metsäomaisuuden osalta arvonnousun liikkeet ovat hitaampia ja kynnys myydä pohjineen on verraten korkea. Parhaiten pärjää se joka myy puuta aina kun mahdollista, eli järkevällä tukkiprosentilla ja sijoittaa sitten niitä rahoja osakemarkkinoille tai vaikka asuntolainan maksuun.
Siirtolaisten asuttaminen taisi omalta osaltaan pelastaa Suomen kommunismilta vaikka syvälle sekin juurtui. Maanhankintalain mukaan valtio maksoi luovuttajille käyvän hinnan (tai sinne päin), mutta hyvin harva isäntä sijoitti rahat inflaatiolta turvaan. Jos rahoilla ostettiin hevosia niin penniäkään ei ole jäljellä. Tästä on ihan oman suvun kautta tietoa :). Inflaatio saatiin Pekkalan hallituksen voimin sellaiseen vauhtiin, että vaati todellista näkemyksellisyyttä jos onnistui säilyttämään omaisuuden inflaatiolta suojassa. Maan ostaminen ei ollut mahdollista, Valtio toimi markkinassa ohituskaistalla pitkälle 50-luvulla. Ja lisämaiden osto oli mahdollista vain asutustiloille tai pientiloille.
Sitolkka, tarkoitatko, että kun seuraavien kesien lämpösummasta ei ole varmuutta, niin lannoittaminen ei kannata? Vai mitä oikein tarkoitat? Väitän, että ne viime vuosina lannoitetut metsät kasvavat tänäkin vuonna ainakin suhteessa yhtä paljon enemmän kuin lannoittamattomat. Joten tuottoa tulee. Tietysti jos tulee sellainen kesä että kasvukausi ei ala ollenkaan niin sitenhän mikään metsä ei kasva. Pidätkö tätä hyvinkin todennäköisenä? Ja pitääkö nyt välttää lannoitusta niissäkin metsissä joissa männyn neulaset on kiinni? Suhtaudutko lannoitukseen kielteisesti ideologisista syistä, tutkimustietoon perustuen vai onko sinulla huonoja kokemuksia?
Ok, en varmaan osaa käyttää ja tulkita excelin antamaa tulosta oikein. Tehdään se lannoitus vaikka elokuussa 2017 ja hakataan elokuussa 2024. Eli seitsemän kasvukautta lannoitusvaikutusta. 16,4% täyttäisi antavan.
Korkolasku on sikälivekkulia, että vielä parempaan korkotuottoon pääsee kun realisoi lisäkasvun jo neljän kasvukauden kuluttua elokuussa 2021. Oletetaan, että lisäkasvua ehtii kertyä 13mottia/ha ja edelleen 55€/motin hinnalla siis 715€/ha. Sisäinenkorko 17,12%.
Rationaalinen metsänomistaja siis uudistaa lannoitetun kuvion jo neljän kasvukauden jälkeen kun sillä saa paremman korkon lannoitusinvestoinnille? Itse en näin toimisi, mutta onhan se mukava tietää, että ei se lannoitus pieleen mennyt vaikka jostain syystä, vaikka hyvän hinnan takia, uudistaisikin etuajassa. Korkoprosenteilla ei kuitenkaan osteta maitoa kaupasta ja vielä vähemmän mersuja.
Tolopaisen kysymykseen liittyen, eli miski oletan lisäkasvun olevan vain tukkia. No siksi, että lannoitan lähinnä vain hyvässä arvokasvussa olevia kuvioita. Kuviot jotka ovat saavuttaneet päätehakkuujäreyden uudistetaan, ei niitä enää lannoiteta. Toki käytännössä tätäkin tapahtuu kun koitan välttää pienien kuvioiden uudistamista erikseen.
Otetaan tähän yksinkertainen korkolasku. Jos investoin metsänlannoitukseen 380€/ha (maakonelevitys, salpietaria 550kg/ha, alv0%) ja hakkaan kuviolta kahdekasn vuoden kuluttua 20 mottia enemmän tukkia (a 55€/motti) kuin ilman lannoitusta, niin tuotto on 1100€/ha. Tämä tarkoittaa kyseisenä aikana 16,4% sisäistä korkoa. Eli siis kun 380 euroa muuttuu 1100 euroksi, niin sijoituksen vuotuinen korko on 16,4 prosenttia. Laskinko väärin?
Olen lannoittanut paljon myös ensiharvennuksen jälkeen. Näissä koron laskeminen on vaikeampaa kun ei voi tietää milloin päätehakkuun aikanaan tekee. Se on kuitenkin tullut selväksi, että lisäkasvu on muutenkin kunnossa olevilla kuvioilla paljon enemmän kuin perinteisesti luvattava 15mottia lannoituksen vaikutusaikana (noin 8 vuotta). Esimerkiksi Keski-Suomessa paremman laidan vt-istutusmaännikkö (kuvion koko 7ha, lannoitushetkellä 40v) on kasvanut viime vuodet yli 15mottia/ha vuodessa. Ilman lannoitusta tuskin päästään 10 mottiin per vuosia. Kiertoaika lyhenee aika huimasti kun lannoittaa pari kertaa kiertoaikana. Ja laatu on aivan ok.
Kun latva vaihtuu, niin toki riski poikaoksan muodostumiselle on korkeampi. Kuivunutta latvakasvainta ei voi poikaoksana kuitenkaan pitää. Sellaisen muodostuminen vaatii sitä, että kilpaileva ”latva” jatkaa useamman vuoden kasvuaan.
Hysteerisyyteen ei kannata itseään kiihottaa ihan jokaisen ”rasahduksen” takia…
Jotenkin vaikuttaa siltä, että nämä ahavan(?) aiheuttamat latvankuivumiset eivät poikaoksia juurikaan aiheuta. Kuusentuomiruosteen jäljiltä niitä syntyy ehkä useammin? Liittyneekö siihen, että kyseisen ruosteen ”iskiessä” sivuoksan aihiot ovat tyypillisesti vielä kasvussa ja onko niin, että puu ei osaa silloin ”päättää” mistä niistä muodostuu seuraava pääranka?
Kilpalatvojen ja paksujen oksien poistaminen voi olla ihan järkevää, mutta siihen työhön ei kannnata ryhtyä ennenkuin on selvää, että kilpalatva/poikaoksa on todella muodostumassa. Jos karsii liian aikaisin, niin tekee todennäköisesti 90-100 prosenttisesti turhaa työtä. Edelleenkin pätee se, että kuusi pyrkii kasvamaan yksirunkoisena/latvaisena.
Jos latvanvaihtojuen syynä on boorinpuutos, niin se pitää tietysti ensin korjata. Tuomi on hieno puulaji, mutta pidän ne kuusentaimikoissa ja niiden liepeillä jokseenkin matalana.