Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
On ehdottomasti kunnioitettava tapa pitää vanhasta rakennuskannasta huolta. Parhaiten talon säilymisen takaa kuitenkin se, että sillä on yksi emäntä tai isäntä. Poikkeuksiakin voi olla, ehkä Timpan porukka on sellainen.
2 miljoonalla eurolla saa Väli-Suomesta 50 000 – 60 000 mottia puuta ja taimikot päälle. Hyvällä tuurilla hiukan enemmänkin. No se pinta-ala on jokseenkin Timpan mainitsema 500ha. Jos käteistä olisi tuo summa niin sillä ei tietenkään kannata ostaa metsää. Vähintään toinen miljoona kannattaa ottaa lainaa. Se jo nostaa oman pääoman tuottoa lähes kaksinkertaiseksi. Silti, en minä mitään hyvää busnestä pyrkinytkään ehdottamaan. Kuitenkin näitä isojen pinta-alojen haalijoita on nyt moninkertainen määrä entisiin aikoihin verrattuna. Jos kyseistä toimintaa harjoittaa, niin miksei sitten yhteismetsämuodossa? Mitään veronkiertoa en itse siinä näe varsinkin jos unohtaa tuon mainitsemani ”purkaa koko roskan pois”. Tällaisesta ei taida olla esimerkkiä, enkä usko sellaista tulevankaan.
Metsäpalstoja aktiivisesti ostavan metsävähennys riittää hyvinkin pitkään, mutta yhteismetsästä kyllä ajanmittaan loppuvat ellei sitten palstoja osteta koko ajan lisää. Se saattaa olla vaikeaa kun osa osakkaista tarvitsee sitä rahaa ihan muihin tarkoituksiin. Uhteismetsäosuuden kaupassa ei synny metsävähennystä, eli sikäli edullisempi tapa on tehdä sukupolvenvaihdos kaupalla.
Sellainen tapaus tulee vielä mieleen, että mikäli isoon yhteismetsään liitettävällä metsätilalla on käyttämätöntä metsävähennystä, niin se hyöty menee kaikille yhteismetsän osakkaille, siis niille ison yhteismetsän osakkaillekin. Kannattaa siis hyödyntää metsävähennys ensin ja liittyä yhteismetsään vasta sitten.
Täällä puhutaan nyt aidasta ja aidan seipäästä. Timpan tapauksessa yhteismetsä oli ratkaisu suvun tilanteeseen, mutta Reima kyselee kannattaako metsätila liittää olemassa olevaan yhteismetsään vai saako myymällä tilan paremman taloudellisen tuloksen.
Timppa, miksi metsätila pitäisi säilyttää suvussa? Siksi, että vanhoihin rakennuksiin on varaa tehdä kattoremontit?
Yhteismetsä saattaa kaikkein parhaiten soveltua metsäsijoittajalle. Riittävän ison metsäomaisuuden, useita tiloja ympäri Suomea, voi lmuuttaa yhteismetsäksi valtion kustannuksella. Sanotaan vaikka 500ha. Yksi osakas riittää. Jos on muutakin omaisuutta ja pääomatuloa, niin veroaste on 6%(!) pienempi. Riittävän iso pinta-ala mahdollistaa yhteismetsälle lainan saannin ja pinta-alaa voi kasvattaa. Tiloja voi myös ”jalostaa” myymällä niitä pois, vaikka niitä ”alkuperäisiä”. Ja taas myyntivoitot pääsee korjaamaan pienemmällä verokannalla. Lopuksi voi purkaa vaikka koko roskan. Mitenköhän metsävähennys silloin tuloutuu vai tuloutuuko ollenkaan ja missä tilanteessa?
Minulla ei ole kokemusta Kainuun markkinatilanteesta, mutta väitän silti, että metsänomistaja voi sielläkin vaikuttaa ratkaisevasti omien leimikoidensa kiinnostavuuteen. Kokonaiskertymä, poistuman keskijäreys ja yleensä myös tiestön kunto ovat asioita joihin voi vaikuttaa. Syyllinen löytyy peilistä jos leimikko on pieni ja korjuuolosuhde on heikko. Pienellä tilalla ei kannata pyrkiä tasaisiin hakkuutuloihin. Laatuleimikot käynevät Kainuussakin kaupaksi. Valitettavasti ei ole mitään merkkiä siitä, että huonojen leimikoiden menekki olisi paranemassa.
Kannattaa muistaa tuhkanlevitystohkeissaankin se, että paras taloudellinen TULOS saadaan kuitenkin ihan tavallisten vt ja mt kivennäismaametsien typpilannoituksella. Omatoimisuuskin niillä ratkaisevasti helpompaa kun 600kg/ha riittää.
Timppa, jos sillä kuviolla kanerva viihtyy oikein hyvin, niin se on vaan liian kuiva ja vähätyppinen kuuselle. Kanervalla on kyllä allelopatisia ominaisuuksia, eli se pyrkii estämään männyn siemenen itämistä ja sirkkataimen kasvua. En ole kuullut, että se vaikuttaisi istutustaimiin millään tavalla. Kanervakankailla tarvitaan äestys joka poistaa kanervaa tehokkaasti. Auraus olisi vielä parempi. Ja kulotus.
Tutkimusten mikaan pelkkä tuhka ei karuilla kivennäismailla lisää kasvua käytännössä lainkaa. Kanervaa kasvava räme ja ohutkunttainen kivennäismaa ovat kyllä totaalisen erilaisia kasvupaikkoja. Se on toki yhteistä, että monemmissa typpeä on liian vähän.
Happamuuden säätämiseen metsämaalla täällä taas uskotaan. Siitä ei ole hyötyä kuin aivan poikkeustapauksissa. Suomalisen metsän kasvit ovat sopeutuneet happamiin olosuhteisiin. Ph- nostolla ei saada lisäkasvua, mutta tuhkan sisältämällä fosforilla ja kalumilla kyllä saadaan, varsinkin turvemailla.
Näin keskiyön aikaan kun miettii, parin(?) vsop:n jälkeen, niin onko tällä ”suvussa säilyttämisellä” mitään perustetta puhtaiden metsätilojen osalta? Maatilat ja sukutilat, puhtaat metsätilatkin, osalta asia on toinen ja näiden osalta tarkoita sellaisia kokonaisuuksia joissa sukupolvia on takana jo useampia. Kukin tietenkin arvottaa jatkuvuutta omista lähtökohdistaa.
Varsinaisten sukutilojen, sanotaan nyt vaikka kartanoiden, osalta jatkuvuuden turvaa minun mielestä vain siirto, tavalla tai tosella, yhdelle henkilölle. Yhteismetsäksi jakaminen on näissä tapauksissa sama asia kuin tilan jako. Se on iso päätös. Jatkuvuutta tavallaan sekin. Ajat muuttuu, mutta itseäni viehättää ajatus siitä, että talo pysyy mutta isäntä vaihtuu. Isännän sukunimikin vaihtuu. Kun katsoo isojen tilojen historiaa, niin harva niistä on ollut yhden suvun hallussa pitkään, siis pitempään kuin vaikkapa 100 vuotta. Jos on, siis yli 100 vuotta, niin minäkö se olen joka en pystynyt yhtä jatkajaa kasvattamaan?
Anneli, kannattaa perehtyä vanhoihin tutkimuksiin, niitä on paljon, suon metsälle muuttamista on tutkittu Suomessa paljon, mutta opit ovat unohtuneet. Ohutturpeisia metsiä on kahta tyyppiä, korpia ja rämeitä (niinkuin paksuturpeisiakin). Ohutturpeisilla karuilla mailla (entisiä soistuneita mäntykankaita) lisäkasvua antaa vain typpi. Tämä löytyy 80-luvun lannoitusohjeistakin, ”ohutturpeisten männiköiden loppulannoitus typellä”. Mikäli kuivatus on kunnossa (=soistuminen on pysähtynyt), niin kasvupaikat vastaavat kivennäismaan puolukkatyyppiä. Kun turvekerros on alle 40cm, niin 40-150v puustoissa juuret ulottuvat kivennäismaahan (=fosforin ja kaliumin tarve on turvattu). Näillä pohjilla lisäkasvua saa lisäämällä typpeä. Edullisin tapa lisätä typpeä on levittää salpietaria. Booria on hyvä lisätä myös.
Metsäkupsa, jos omistat useamman tilan niin mikset vain laittaisi niitä jakoon perillisille? Ja jos kyseessä on sukutila, niin ainoa vaihtoehto on mielestäni myynti, lahjoitus tai testamenttaaminen yhdelle perilliselle. Piste. Tai sitten myyt omistukset ja rilluttelet rollaattorilla. Joka tapauksessa parhaan perinnön annat kun saatesanoissa vielä toteat, että tilan saa ilman muuta, ehdittomasti ja tottakai myydä pois jos siltä tuntuu.