Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Kasvupaikkaluokitteluun mahtuu paljon vivahteita. Näillä esimerkkini savikoilla ei vuosikymmenienkään aikana synny minkäänlaista kunttaa, eli orgaanista kerrosta maan pinnalle. Kuusen juuristo jää hyvin pinnalliseksi. Vanhemmiten kuusi kasvaa hyvin, mutta ensimmäiset 10 vuotta istutuksesta tuntuvat hitailta. Kuusi kyllä nousee ja esim heinäämistä ei tarvitse tehdä. Mätästystä on tehty moneen eri malliin ja lopputulos on sama. Laikkumättääseenkään ei kovin kummoista kerrosta orgaanista ainesta saa. Rouste on paha ongelma, istuttajalta vaaditaan kokemusta ja näkemystä. Korkeita kekoja täytyy tietysi välttää, niillä ei kasva mikään puulaji.
Mistä sitten ljohtuukaan, mutta paikka paikoin savimättäät ovat 25v jälkeenkin paljaita. Rouste ja eroosio lievät niin voimakkaita ettei mikään kasvillisuus pääse tarttumaan. Savi myös kuivuu rutikuivaksi ja onko se sitten kaatosade kun pyyhkii sammaleenkin pois? Samasta syystä koivun luontainen uudistuminen on aika maltillista. Haapaa hyllä tulee hirven rehuksi aivan tolkuttomasti, mutta siihen ongelmaan on omat konstinsa.
Kaikki savikot eivät automaattisesti ole omt:tä vaikka toki rehevämmästä päästä mt:tä ne ovatkin. Näin ainakin opaskasvien perusteella.
Männyn alkukehitys näyttää ainakin näillä savimailla olevan aivan omaa luokkaansa ja ilmeisesti nykyinen taimiaines on sen verran laadukasta, että rungot ovat ainakin suoria. Oksia toki kasvaa, mutta näyttää siltä, että noin 2200kpl/ha tiheys kuitenkin riittää siihen, että tyvitukin oksat kuivuvat ennenkuin ehtivät liian paksuiksi.
Kävelin eilen läpi yhden reilun 6ha (käsittely)kuvion Etelä-Suomessa, joka on suurelta osin savimaalla. Todennäköisesti MT:n rehevämpää osaa. Pääosa kuviosta on istutettu rauduskoivulle mättäisiin, mutta osa on kuusella ja myös mäntykuvio löytyy.
Istutuksesta on aikaa 25 vuotta. Kuviolta hakattiin silloin järeä kuusivaltainen puusto.
Näistä selkeästi paras oli se mäntykuvio. Ei sekään näyttänyt laadultaan huippuhyvältä, mutta männyt ovat suoria ja aivan selkeästi järeämpiä kuin koivut ja kuuset. Rauduskoivu ei viihdy savimaalla ja huonommilla osilla tukkia ei ole tulossa lainkaan. Osa on ihan ok. Istutuskuuset näyttävät hyviltä, mutta ovat vasta nyt pääsemässä kunnon kasvuvauhtiin.
Ensiharvennus tehdään nyt kesällä jos kelit ovat kuivat. Maaperä on hyvinkin savensekaista, mutta se kantaa kuivalla säällä oikein hyvin. Kuivatus on kunnossa ojitusmätästyksen ansiosta. Mäntytjen osalta ensiharvennus on hieman myöhässä. Luontainen kuusi on tulossa koivikon ja männikön alle.
Tämä olisi kannattanut istuttaa männylle koko kuvio. Laatu on riittävää ja järeytyminen ylivoimaista kuuseen ja koivuun verrattuna.
Koivua harvennetaan kuviolta todennäköisesti alle 30mottia/ha ja männyn poistuma tulee olemaan yli 60mottia/haPuulajivalinta on tarkkaa puuhaa. Pelkkä kaavamainen ”mäntyä vain vt:lle” ohje ei riitä. Savimaat ovat hankalia.
Varmaan aika moni meistä (kaikki?) on myynyt päätehakkuita joissa tukkiprosentti on yli 80, ainakin Väli- ja Keski-Suomessa metsää omistavat (poislukien Harjavalta), mutta kuinka moni on myynyt koivikon jossa tukkiprosentti on 66? Minä en ole myynyt ja parin kuukauden takaisen koivikon päätehakkuun jälkeen en tule siihen omana elinaikanani pääsemään ellen sitten tule ostaneeksi hyvää koivikkoa. Se minun paras koivikko nimittäin hakattiin nyt ja siinä päästiin 56 prosenttiin. Pettymyshän se oli ja ei auttanut vaikka koivuvanerinvalmistaja sen hakkasi.
Hyvin hoidetusta 50v istutuskuusikossa tukkiprosentti on parempi kuin hyvin hoidetussa istutuskoivikossa ja paremman prosentin lisäksi sitä tukkia kertyy enemmän. Eli sikäli kuusikon kiertoaika poikkea koivikosta. Se on sitten asia erikseen kannattaako kuusikkoa hakata kesken arvokasvun. Jeessi on päätynyt raakapuumarkkinan suhdanneennusteessaan siihen, että koivutukin hinta menee kuusitukista ohi. Minä en siihen usko, mutta se näkee ken elää.
Männyn, oksikkaankin, tukkiprosentti on todennäköisesti korkeampi kuin koivun kunhan runko on riittävän suora ja järeä. Koivikon päätehakkuussa saa olla tyytyväinen jos tukkiprosentiksi saa 50. Riittävän järeässä männikössä se kohoaa käytännössä aina aivan vertailukelpoisiin lukemiin kuusikoiden ja ”männyn maan” luontaisten/kylvettyjen männiköiden kanssa. Usein korkeammaksikin jos vain järeyttä on reippaasti.
Omakohtainen 4,2ha koe-ala on menossa Keski-Suomessa. Heikohkolle MT-pohjalle istutettiin 2011 keväällä 1200 mäntyä ja 1000 kuusta hehtaarille. Kaksoisvakkaa ei ollut käytössä ja metsäpalveluyrittäjä antoi palautetta, että mäntyä ja kuusta ei pysty samalla kertaa vakkaan laittamaan (tai pikemminkin taimien ottaminen oli kuulemma hankalaa) joten ohjeistin, että istuta sitten aina joka toinen vakallinen kuusta ja toinen mäntyä. Seurauksena se, että männyt ja kuuset tuli hieman ryhmiin ja osittain ”nauhamaisesti”. En ole ehtinyt palstalla käydä viime kevään jälkeen. Silloin taimet olivat jo osin reilusti yli metrin mittaisia, varsinkin männyt. Mielenkiintoista nähdä miten tämä kehittyy.
Viereinen 15 vuotias kuusentaimikko antaa selvää merkkiä siitä, että mänty on kyseisellä pohjalla parempi valinta, luontaiset männyt ovat keskimäärin selvästi istutuskuusia pidempiä. Vanhassa ja uudessa metsäsuunnitelmassa pohjaksi on merkattu mt ja sitä se minunkin mielestä on, mutta sen karumpaa laitaa. Alueen hirvikanta vaikuttaa turhan isolta joten tein nyt tällaisen sekaistutusratkaisun. Saas nähdä koska hirvet pistää männyt matalaksi. Tulevana kesänä teetän jokatapauksessa varhaisperkauksen.
Keskimääräiselle ja hiukan heikommalle mt:lle aivan harkitsemisen arvoinen vaihtoehto on männyn istutus jos vain hirvitiheys antaa myöten. Istutusmännikön kehitys on suorastaan huimaa, vetää vertoja rauduskoivulle. Varsinkin mt:n karumpi laita ja alueet joilla peruskallio on lähellä sopivat männylle oikein hyvin. Valtaosa aikaisemmin kauhistelluista ”räkämänniköistäkin” hakataan kahden harvennuksen jälkeen tukkileimikoina.
Väitän, että mt-pohjan istutusmännikkö ensiharvennetaan jopa kymmenen vuotta vastaavaa istutuskuusikkoa aikaisemmin ja etumatka säilyy kiertoajan loppuun. Toisaalta hyvää kakkosharvennettua männikköä voi kasvattaa vaikka satavuotiaaksi. Ja se toinen harvennus voi olla yläharvennus jos sellainen kiinnostaa. Männikön alle saa myös kuusentaimikon samalla todennäköisyydellä kuin koivikkoon.
Kuusen juurikääpä ei tartu mäntyyn joten siinäkin mielessä mänty sopii kuusikon jälkeen kasvatettavaksi.
Anton saa itkupotkuraivarit kun puhutaan kuusen viljelystä kuusen jälkeen, mutta ihan turhaan. Kun se lahokuusikko on sitten kasvatettu toiseen kertaan, niin voihan sen sitten tuleva sukupolvi laittaa superjalostetulle koivulle, h-haavalle tai vaikka eucalle. Aurinko nousee idästä seuraavanakin aamuna.
Samaa mieltä pätkäjätkän kanssa. Kuusella on erittäin voimakas taipumus kasvaa yksilatvaisena. Jostain luin, että kuusi vaihtaa latvaansa keskimäärin 16 kertaa kierron aikana, siis jokainen runko. Ja silti meillä päätehakataan pää-asiassa vain yksilatvaisia kuusia.
On tietysti houkuttelevaa tehdä leikkuuta jo heti kun haaroittumisesta on merkkejä. Työ on kevyttä ja vauriota ei synny, mutta tällöin joutuu käymään taimikkoa läpi lähes joka vuosi ja työ on suurimmalta osin turhaa. On taloudellisempaa tehdä korjaukset sitten kun ”tilanne on selvä”, eli kaksi latvaa tai poikaoka on selkeästi syntynyt. Tämä siitäkin huolimatta, että jonkinasteinen vika voi jäädä runkoon. Jos haaroittuminen johtuu boorinpuutoksesta, niin se pitää tietysti korjata ensin.
Juuri näin Puuki ja Taneli, turvemaita on todella monenlaisia ja ne kaikki vielä kehittyvät eri tavalla kuivatuksesta tai sen puutteestaan riippuen.
Huomionarvoista on se, että iso osa parhaista suometsistä ei ole suometsiä enää ollenkaan. Vuosikymmenten kuivatuksen ansiosta paksukin turvekerros on voinut painua niin, että turvetta on alle 30cm. Nämä vastaavat ravinteisuudeltaan kivennäismaita ja niillä uudistamiseenkin kannattaa investoida.
Hilatieto ei riitä metsä-alan toimijoille eikä metsänomistajille joten siihen ei pidä tyytyä. Metsäkeskuksen rooli on luonteva tiedon kerääjänä ja jakelijana, mutta juurikaan mitään palveluita sen ei pidä eikä kannata rakentaa. Se on kaupallisten toimijoiden tehtävä.
Kuviotieto koostuu ”hiloista” sekin, eli pienennetään vaan sitä hilaa vaikka 1m*1m kokoon tai pienempäänkin, niin kuviorajat piirtyy. Niin kauan kuin kemeraa jaetaan, niin kuviokoon määrittely on tarpeen.
Metsätiedon ajantasaisuudessa ja tasossa kannattaa rimaa nostaa korkealle. Tekniikka kehittyy koko ajan.
Ne sovellukset sitten ovat tosiaan kaupallisten toimijoiden kenttää. Periaatteessa tarvetta ei ole edes koko metsään.fi palvelulle. Ja kaupallisten toimijoiden osalta ei tarvitse pelätä etteikö kilpailu toimisi, nyt jo sovelluksia on tarjolla käytännössä ilmaiseksi.
Toivottavasti yhtiöt ja mhy/mtk ymmärtävät mihin tässä ollaan menossa. Metsätiedon panttaaminen ei ole tätä päivää, eli kyllä tavoitteen tulee olla se, että jatkossa kaikki toimijat päivittävät tekemisensä metsään.fi tietokantaan. Kilpailu käydään sitten palveluilla, ei tiedolla.
Bortrac on kätevä ja olen käyttänyt vain 30litraa vettä hehtaarilla. Käytännössä siis 10litraa vettä ensin säiliöön ja 5litraa bortracia. Ainakin Solo merkkisessä reppuruiskussa on vakiona messinkinen kierrettävä säätösuutin. Sillä saa suihkun säädettyä pistemäiseksi ja ”kantomatkaa” saa sillä useita metrejä. Ei tarvise kuviota kovin tiuhaan kävellä kun sillä ruiskuttelee hiukan yläviistoon.
Ruiskun pesu/huuhtelu täytyy muistaa levityksen jälkeen. Bortrac + vesi seos jos pääsee kuivahtamaan, niin seuraavalla käyttökerralla ruiskun pumppu voi hajota. Kokemusta on. Huuhtelu on tietysti aina syytä tehdä levittää sitten mitä vaan. Toinen huomio bortracista on, että se on kylmänä aika jäykkää ja ei heti sekoitu veteen varsinkin jos sekin on kaivokylmää. Viime keväänä säilytin bortracia ja vettä kuvion reunalla viikon yli ja yöllä lämpötila meni ainakin nollaan. Tein seoksen enkä paljon sekoitellut. Bortrac painui pohjalle ja pummpu oli kovilla kun sitä pumppailin. Voimakas ravistelu sai ne sekoittumaan ja homma alkoi pelata.
Raivaussahan levityslaitteesta löytyy googlella kuvia kun laitta hakusanaksi kantosirppi. Se ruiskutti seoksen terän alapintaan ja lopputuloksena oli jonkinlainen ”aerosolipilvi”, ei hyvä.
Pienen ruiskun tai ”jatkuvasti kosteana pysyvän” pensselin virittämistä raivaussahaan en ole vielä kokeillut. Uskon, että toimisi kuitenkin hyvin. Ihan jokaista kantoa ei tarvitse käydä erikseen käsittelemässä, joten ajan menekki ei nousisi ainakaan isommaksi kuin kahden erillisen raivaussahatyöstön.