Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Varmaan on niin, että urakoitsijat eivät saa kantokäsittelystä kustannuksia vastaa korvausta. Asian kuntoonsaattamiselle oikea ja ainoa paikka on urakkaneuvottelut. Käytännössä kaikki metsät on pefc-sertifioitu, jossa on yksiselitteinen kriteeri, kannot käsitellään tartunta-aikana tehtävissä hakkuissa. Uuden kemeran käytännöt ovat täysin sivuseikka. Metsänomistajalle ei voi edes tarjota hakkuusopimusta käsittelyllä tai ilman niin kauan kuin myös puunostajat ovat sertifiointiin sitoutuneet.
Kesähakkuut ovat välttämättömiä, kausivaihtelun hintalappu on nyt noin 100M euroa ja puu tarvitaan tuoreena teriin.
Aivan erityistä uskoa tarvitaan jos puuntuotannossa keskittyy energiapuun ja kuidun tuottamiseen ja tietoisesti pidentää kiertoaikoja huonolla hoidolla (=päästää metsän sellaiseen tilaan, että energiaharvennus on ainoa vaihtoehto).
Metsätalouden raskaat investoinnit saa kuolletettua vain keskittymällä tukin tuottamiseen kohtuullisella kiertoajalla. Laskutapoja on toki monenlaisia.
Auton valinta ja hankinta ovat vahvasti tunnepuolen juttuja suurimmalle osalle meistä. Nelivedon hankinta on perusteltua kovin harvoin. Maatalous on hommaa jossa liikkumaan tarvitsee päästä kelissä kuin kelissä ja aina ei ehdi traktoria viritellä lumitöihin. Helsingin keskustassa citymaasturi on myös kelpo värkki kun osuu se luminen talvi.
Kuviokoko ei ole yhtä merkittävä asia kuin ”käsittelyala”, eli se, että samalla alueella on samassa rytmissä olevia kuvioita riittävä määrä. Mielellään 5ha. Siihen ainakin itse pyrin.
Alle hehtaarin kuvio on kuitenkin jo pieni. Jos metsätaloutta ohjaa Kemera, niin nuorenmetsänhoidon tuen osalta minimi on 2ha käsittelyala joka voi koostua minimissään 0,5ha erillisistä kuvioista. Ihan hyvää ohjausta tällaiset rajat. Pinistä kuvioista ei ole kuin harmia, ne lisäävät esimerkiksi tuulenkaatojen määrään ihan tutkitustikin.
Riittävän kuviokoon ylläpitämiseksi en juurikaan suosi alikasvoksen kasvattamista. Jos vaikka 3ha mtvistutusmännikössä on pari 0,5 ha aluetta joilla on kattava kuusialikasvos, niin raivaan ne kyllä alas. En halua tuollaisia pikkukuvioita. Tulevaisuudessa niiden oikea-aikainen hoito ei ainakaan helpotu.
Tavallisesti boorinpuutos ”hellittää” harvennuksen jälkeen useamman vuoden ajaksi ja tässä tapauksessa korjuu oli tehty vielä kokorunkona. Jos kyseessä todella on vt-pohja, niin sellaisilla tuskin typpeä on ”liikaa” missään olosuhteissa.
Ylipäätään boorinpuutos on vt-pohjilla hyvin harvinaista. Kysyjä on ilmeisesti uusi metsänomistaja ja voihan olla niinkin, että kyseessä on rehevä turvemaapohja? Alunperin vähäpuustoisilla ja paksuturpeisilla pohjilla kaliuminpuutos on tyypillistä ja kokorunkokorjuu ei asiaa ainakaan paranna. Booristakin voi olla puutetta näillä pohjilla.
Jos harvennuspoistuma oli paljolti mäntyä ja rangat varastoitiin kuvion lähellä yli kesän, niin ytimennävertäjä on todennäköinen tuhonaiheuttaja. Pahimmillaan se kuivattaa mäntyjä pystyyn ja latvavauriot ovat yleisiä.
Uskottele sinä vaan Jeessi rauhassa ja nostele niitä risutilejä. Hyvää tuossa on se, että metsää käsitellään edes jotenkin. Minä ja muutama muu taantumuksellinen konservatiivi kasvattelemme ainespuuta ja nostelemme sitten ainespuutilejä.
Fixteri on hyvä esimerkki ennakkoluulottomasta tuote- ja menetelmäkehityksestä. Se voi hyvinkin olla ratkaisu jostain syystä hoitamatta jääneisiin metsiin. Se, että tällaisia koneita kehitellään ja jopa käytetään ei kuitenkaan lainkaan tarkoita sitä, että kasvatusketju jossa kyseinen käsittely tarvitaan olisi metsäomistajalle taloudellisesti kannattavin.
Jos lannoittelee ”varmuuden vuoksi”, niin 200g/ha on varmaan ok, mutta varsinaisessa boorilannoituksessa annetaan 2-3kg/ha ja tasaisesti levitettynä. Näin saadaan kiertoajan mittainen vaikutus tai ainakin 20v mittainen. Kokemusta pidemmästä ajasta ei taida olla.
Minun mielestä kun kerran kuvion kävelee läpi, niin kannattaa antaa täysi annos ettei joudu toistamaan lannoitusta.
Alhaisiin magnesiumpitoisuuksia olen itsekin saadut neulasnäytteistä. Metlan/luken tutkijat kuitenkin ovat sitä mieltä, että Suomessa ei magnesiumin puutetta voi olla kuin erittäin karkeilla maalajeilla kuten sorakuoppien metsitysalueet. Kuusen kasvupaikat ovat yleensä ihan toisenlaisia. Ilmeisesti puutosrajat eivät ole oikein määritelty?
Ammattiraivooja ei selvästikkään ole nähnyt kitkettyjä kuvioita. Kitkentä tehdään 4-6 vuotta istutuksesta. Taimet ovat siis pieniä ja juuristo ei ole paljoa mättään ulkopuolelle levinnyt.
Voi olla, että kokematon kuski talloo pahimmillaan jopa 100 istutustainta hehtaarilla. Hui kauhistus! Nekin säilyvät pääosin hengissä ja voidaan harvennuksessa korjata pois. Tai kasvattaa tukiksi.
Jatkuvatoiminen mätästäjä on tervetullut lisä ketjuun, mutta se ei ole Suomen oienillä kuvioilla parhaimmillaan. Yleensä kaivinkonetta tarvittaisiin myös jos ei muokkaukseen niin liittymien siistimiseen jne. Istutuskone pystyy molempiin, muokkaus+istutus sekä tarvittava kuivatusoja sinne missä se on tarpeen.
Oikean menetelmän ja hoitoketjun valinta eri kohteille on avainasemassa. Se vaatii ammattitaitoa ja sitä on valitettavan harvassa.Hienoa, että jeessi ymmärtää koneellisen metsänhoidon päälle. Siinä on tulevaisuus vaikka muutosvastarinta on kauhea. Fixteri voi olla yksi ratkaisu jos metsä on päästetty piloille. Sonnasta ei saa kultaa, mutta tulee edes jotain.
Koneellistamisen osalta suurimmat mahdollisuudet on viljelyketjun alkupäässä. Koneistutus tekee oikeilla pohjilla KESKIMÄÄRIN jo paremman jäljen kuin manumies. Laatu on parempaa etenkin kokonaisuus huomioiden (mättäiden laatu, taimien kunto, taimien määrä kpl/ha, taimien sijainti mättäillä jne.). Koneellistaminen vaatii kunnollisen kuviokoon joten joka paikkaan se ei sovi.
Koneellinen kitkentä on myös jo valmis menetelmä. Olen nähnyt aika paljon kitkettyjä kohteita ja jälki on kertakaikkiaan hyvää. Tuloksena yleensä laadukas sekametsä johon ei tarvitse mennä seuraavan kerran kuin kannattavalle ainespuuharvennukselle. Istutustaimien kasvu kiihtyy kun kilpailu vähenee. Jos haluaa viimeisen päälle jäljen, niin seuraavana kesänä voi raivaussahalla paikata jotain kulmia ja reunoja jos haluaa. Kokonaisuuden kannalta se ei isoilla kuvioilla ole tarpeen.
Puun takuselle, ainakin Pohjois-Savossa neulasnäytteitä otetaan boorinpuutoskohteilta enää hyvin vähän. Normaaleilla käyttömäärillä ja tasaisella levityksellä yliannostuksen vaaraa ei ole vaikka kohteella ei olisi puutostakaan. Näytteen ottaminen ja analysointi on turha ja aika iso vaiva ja kulu.
Suometsät ovat asia erikseen, niillä neulasanalyysi on yleensä paikallaan, mutta muutenkin kuvion ominaisuuksia tulisi tarkastellan. Esimerkiksi turvekerroksen paksuus. Turvekerros on voinut painua kuivatuksen seurauksena kymmeniä senttejä ja puut saavat jo pohjamaasta ravinteita
Jeesmies haluaa näköjään määritellä miten minä metsää kasvatan. Hänen uskottelustaan huolimatta en lakaise kaikkia koivuja maahan. Ne joilla on potentiaalia saavat jäädä vaikka viimeisessäkin harvennuksessa pystyyn. Päätöksen teon perustana raivatessa ja harvennettaessa on se, että onko rungolla mahdollisuus kasvaa tukkipuuksi. Jos ei ole, niin se kaadetaan pois. Tällä mallilla kuusikkoon tavallisesti jää 100-200 RAUDUSkoivua. Jos istutuskuusikossa valinta täytyy tehdä männyn ja koivun välillä, niin mänty todennäköisesti jää. Ensiharvennuksessa tehdään sitten toinen valinta, vain tukkipuuaihiot jätetään. Vain selkeisiin aukkoihin jätetään todennäköisesti vain kuitu/energiapuuksi kasvava runko. Iksinkertaista ja tuottavaa. Tulevat säästöpuuryhmät merkkaan jo ensiharvennusleimikkoon, jos ehdin.