Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
MV:n mallin mukaisia ”metsiä” kasvatellaan aika paljonkin ja erilaisilla pohjilla. Eli muokkaus ja unohdus vuosikymmeniksi. Minun silmiin ei ole osunut yhtään hyvää, kaikki ovat täysiä katastrofeja.
Ravinteista sen verran, että luonnon kuuntelu ja ymmärtäminen ei auta yhtään jos kuviolta puuttuu vaikkapa boori. Ei siinä auta heinien ja vesakon kasvattelu eikä niiden niittäminenkään. Ravinnetta on silloin tuotava jossainmuodossa kuvion ulkopuolelta. Omaa metsää saa toki näännyttää aivan vapaasti ravinteiden puutteessa, mutta yleisohjeeksi siitä ei ole.
pH:sta vielä. Avohakkuu ja taimikkovaihe ovat erinomaisia maankunnostajia, pH nousee merkittävästi.
Suorittava tarkoittaa varmaan sitä viimeistä taimikonhoitoa, jota taimikonharvennukseksi kutsutaan? Näitä riukuvaiheen raivauksiahan ei nykyisin juuri kukaan tee/teetä, jäädään odottelemaan, ah, niin tuottoisaa ja ilmaista (!) energiaharvennusta. Sellaisen jälkeen kuvio on siinä määrin päreinä ettei se ruotsalaisen esimerkin malliin enää taivu. Paitsi taipuu tietysti, mutta huonosti.
Ruotsissa tehdään tietääkseni edelleenkin pieneltä osin kauppaa myös hehtaarihinnalla, eli maastoon merkityltä kuviolta maksetaan könttäsumma ja sillä siisti. Sopinee vain avohakkuuseen…
Tässä ketjussa on unohtunut olennaisin asia. Mihin rungonosahinnoittelun (= runkohinnoittelun) jälkeen tarvitaan enää ulkopuolisia konsultteja puukauppatilanteessa? Eikö tämä merkitse valtakirjakaupan loppua? Tai saahan sitä valtakirjaa kaupata jatkossakin, mutta mitä lisä-arvoa se tuottaa?
Minulle on epäselvää miten uudessa mittaustavassa suhtaudutaan välivähennyksiin? Jääkö motokuskille harkintaan laitetaanko tukkimittainen pätkä kuitukasaan kuilun hinnalla ja millä perusteella? Vai jääkö se ostajan tappioksi?
Tarjousten vertailuun vaikuttaisi enää kylkiäisten arvottaminen. Kylkiäisiä ovat esim. muokkaus, taimet ja istutus sekä erilaiset sijoitustuotteet. Eivät kovin monimutkaisia kylkiäisiä, mutta toki metsätaloudesta vieraantuneille.
Tosiasiallisesti katkontaan ja järeän puun ”arvostamiseen” uusi mittaustavalla ei mielestäni vaikuta mitenkään. Leimikon laadun merkitys voisi kasvaakin? Poistuman keskijäreys, kulkuyhteydet, leimikon koko jne. saavat lisää arvoa?
Hyvä, että ”olot vapautuu”, siitä olen samaa mieltä, kukin kasvattakoon kuten parhaaksi näkee. Erilaisten kasvatusmallien taloudellisesta ja puuntuotannolisesta järkevyydestä kuitenkin saanee keskustelua (jankkausta…) käydä? Minä en päästä istutuskuusikkoa ylispuustoiseksi, en näy siinä mitään järkeä. Joku toinen päästää ihan suunnitelmallisesti ja mikäs siinä. Kyseisen toiminnan taloudellista perustaa en ymmärrä. Keskustelu varmasti jatkuu…
Taitaa tuon artikkelin olennaisin opetus olla se, että taimikonhoito tulee tehdä tarkasti ja kuusen latvat tulee pitää kokoamaan vapaina. Tällä palstalla ainakin yksi keskustelija kovin vakuuttelee, että istutuskuusikkokin kannattaa päästää ylispuustoiseksi, jotta saa sitten 30-50 mottia energiapuuta motokorjuulla myydäkseen. Ei oikein istu Erikssonin veljesten kasvatusmalliin…
Taneli voisi vielä selventää ikä siitä mäntysellusta tekee vähemmän varman nakin? Perusteletko hankalamman keitto- ja valkaisuprosessin perusteella vai lopputuotteen nykyisen ja tulevan markkinatilanteen perusteella?
Taneli kirjoitti varmasti faktapohjalta, mutta uskon kuitenkin uusien ison mittakaavan laitosten olevan raaka-aineen suhteen jatkossakin tarkkoja. Havulinja on havulinja jatkossakin. Uusia mekaanisenmassan laitoksia en usko rakennettavan ja kemiallisiakin on käännetty havupuulle (esim Enocell). Havupuissa lienee myös enemmän potentiaalia biojalostuksen näkökulmasta.
Yksinkertaisesti metsänomistaja minimoi riskinsä ja erittäin todennäköisesti maksimoi tulonsa, jatkossakin, tuottamalla järeää havupuuta kohtuullisen lyhyellä kiertoajalla. En usko, että biotalouskaan tulee imuroimaan pieniläpimittaista sekapuuta sellaiseen hintaan, että metsää kannattaisi hoitaa ylispuuvaiheen kautta, ei ainakaan vielä.
Laajakatseisuus on hyve itse kullekin. Puuston järeyden lisääminen on Suomen olosuhteissa ollut aina kannattavaa enkä usko tähän tulevan muutosta uudessa uljaassa biotaloudessakaan. Riittävä järeys mahdollistaa puun käytön kaikkein monipuolisimmin ja se tarkoittaa markkinataloudessa parempaa puustamaksukykyä.
Viime vuosikymmenet tukki ja siitä tarjottava hinta ovat olleet puukaupan moottoreita. En näe mitään syytä etteikö näin olisi jatkossakin. Passiivinen ja jopa aktiivinen hoitamattomuus johtaa ainakin VMI:n mukaan lähinnä energiapuun ja pieniläpimittaisen kuitupuun tarjonnan lisäykseen tulevaisuudessa. Aktiivinen hoito ja aktiivinen hoitamattomuus eivät kustannuksiltaan eroa toisistaan ratkaisevasti. Ainakin jeesmiehen malli eroaa omastani keskimäärin vain sen yhden raivaussahatyöstön verran. Noin 300-400€/ha kustannusero siis.
Jeesmiehellä voi olla parempaa tietoa, mutta itse olen siinä käsityksestä, että vaikkapa Äänekosken toivottavasti toteutumassa biojalostamossa raaka-aineena tulee olemaan havupuu. Ei siis esim. leppä, pihlaja, haapa tai koivu.
Nyt kun keskusteluun osallistuu asiaa tieteelisesti ja pitkään tutkinut Kari M, niin kysyn kuinka tarkkaan viljelykuusikon toisen harvennuksen voimakkuuden vaikutusta loppupuuston järeytymiseen on tutkittu?. Kuinka paljon 500 isointa runkoa hyötyy siitä, että otetaan 500 runkoa kuviolta pois? Muistan lukeneeni Skogen lehdestä, että metsikön 300 isointa puuta (hehtaarilla) ovat kiertoajan (olisko ollut 80v) lopussa jokseen yhtä isoja harventamattomassa (loppuun asti 2000kpl/ha) ja harvennetussa metsässä… luonnon poistuma on toki huomioitava ja itse on kokonaan ilman harvennusta kasvattaisi mitään puulajia (paitsi energiapuuta).
Kannattaako 50-60 rehevän pohjan viljelykuusikon harvennus nykyisillä hintasuhteilla jos lähtötilanne on 1000-1200kpl/ha suunnilleen tasaisesti jakautuneena? Vai kannattaisiko mennä yli 1000kpl/ha tiheydessä päätehakkuuseen vaikka yhden lannoituksen voimin?