Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Juuri niinkuin Anneli totesi. Eikö ole erikoista, että Pukkala ja kumppanit pitävät verrokkina kuitenkin ”vakiintuneita viljelymetsien kasvumalleja” kun perustelevat japen/erkin parempaa kannattavuutta? Vaivihkaa työntävät myös ajatusta siitä, että erkissä puustopääomaa ”kannattaa” pistää korkeampana kuin puhdasoppisessa mallissa sen takia, että metsä näyttää enemmän metsältä…
Esimerkiksi Saksassa maanomistaja on vastuussa riistaeläinten tuhoista ja jos hän on vuokrannut metsästysoikeuden, niin tyypillisesti vuokrasopimukseen on kirjattu miten menetellään.
Metsästysoikeus on Saksassa ”arvotavaraa”. Yleinen käytäntö on, että ulkopuolinen arvioitsija tekee arvion. Tuhoja on metsissäkin, mutta isot rahat liikkuvat peltoviljelyssä. Villisioille esimerkiksi maissi on kuin huumetta. Peltolohko voi mennä ns. päreiksi jos iso lauma pysähtyy siihen. Ymmärtääkseni viljelijät ovat korvaustasoon kuitenkin tyytyväisiä. Tuhot arvoidaan puolueettomasti ja korvaukset ovat sellaisella tasolla, että viljelijät ovat tyytyväisiä.
Luonnollisesti metsästys on Saksassa melkoisen kallis harrastus. Ja riista kannat vahvat ja tuhoja on paljon. Tilanne on kuitenkin tasapainossa, metsästysoikeuden vuokraajia on jonoksi, vuokrahinnat määräytyvät markkinoilla ja tuhot korvataan täysimääräisesti. Tällaiseen systeemiin Suomessa tuskin mennään, meillä ei villisikaa (onneksi) ole eikä paljon kauriitakaan. Hirvi ja peura liikkuvat isolla alueella.
Meni väärään ketjuun
Minun käsitykseni mukaan kemerasta ei makseta hirvituhosta (tai valkohäntäpeura) johtuvan uudelleen viljelyn kustannuksia. Ne maksetaan nimenomaan hirvituhokorvauksena. Metsänviljelyn kuluja maksetaan muiden luonnontuhojen osalta kemerasta, esimerkiki myyrätuhot.
Selventää ken tietää tai luulee tietävänsä.
Karsinnasta vielä. Olen sitä kyllä tehnyt viimeksi viime viikolla periaatteessa kohtuulaatuisessa männyntaimikossa johon metsämyyrä teki tuhojaan 2007-2008. Latvasilmujen syönnin seurauksena mänty tekee latvaan todellisen häkkyrän. Siitä saattaa lähteä seuraavana kesänä 10-15 kasvainta ilman selkeää latvaa. Näitä olen sitten fiskarsin saksilla typistänyt ja leikannut. Laatutyveä ei enää tule, mutta toiveissa on, että 10-15v päästä rungossa ei näy vikaa. Jonkinsortin huijaamista tämä ehkä on tulevan ostajan osalta 50v päästä, mutta kun en usko laadusta silloinkaan maksettavan merkittävää lsiää, niin menköön nämäkin tukkina.
Tutkimustuloksiin tai kokemuksiin en ole tällaisen korjailun osalta törmännyt. Kiuruhan tätä on tehnyt hyvinkin aktiivisesti vuosittain. Itsellä ei aika riitä vuosittain tehtävään korjailuun, olen odottanut, että latva löytyy ja korjaillut sitten vuosien mittaan tätä kesämökin viereistä kuviota.
Riippuu aina kuvion tilanteesta, mutta oksikkaaksi kehittyvässä männikössä tärkeintä on huolehtia siitä, että järeytyminen on madollisimman nopeaa. Paljon näkee omistajiensa mielestä ”räkämänniköitä”, joiden harventamista viivytellään. Se on virhe. Huonolaatuisen männikön laatua voi parantaa vain järeyttä kasvattamalla. Se korjaa jossain määrin jopa mutkaisuutta. Tärkeintä on siis huolehtia siitä, että elävän latvuksen osuus pysyy minimissään 40 prosentissa kokonaispituudesta. MT-pohjilla myös typpilannoitus voi kiertoajan loppuvaiheessa olla hyvinkin kannattavaa jos sillä voidaan kasvattaa tukkikertymää. Joskus oksikkuuden syynä voi olla myös boorinpuutos. Se kannattaa korjata aina kun sen havaitsee.
Karsinta ei auta iso-oksaisessa männikössä. Se parantaa vain maisemaa, ei metsänomistajan tiliä. Karsinta kannattaa, jos kannattaa, vain jo valmiiksi hento-oksaisessa, muta hyväkasvuisessa männikössä. Niissäkin elävän latvuksen osuus kannattaa pitää yli 40%.
Voi olla, että runkoluku 700kpl/ha voi joissain tapauksissa olla hyvä tavoite ensiharvennuksen jälkeen. Riukuuntuneisiin puustoihin se ei sovi. Surkeimmissa tapauksissa, joita on lopulta hyvin vähän, on parempi tuottaa vain massaa ja silloin runkolukua ei kannata tiputtaa alle 1000kpl/ha. Voi olla, että joku 1200-1300kpl/ha olisi paras ratkaisu, jotta kasvu ei notkahda harvennuksen jälkeen.
Palstan koko ei kannattavuutta ratkaise, tässä suhteessa olen eri mieltä monen ammattilaisen kanssa. Ainakin minun mielestäni suurissa +100ha tiloissa ei saa minkäänlaista määrä-alennusta. Etelä-suomen alle 10ha palstat ovat asia erikseen, niissä tämä puuhapalstailmiö ehkä näkyy.
Pienelläkin palstalla voi olla hyvät tieyhteydet ja järkevä kuviokoko. Ne ovat tärkeämpiä asioita kuin ”keskittymän” koko.
Pienet palstat ovat myös likvidejä myytäessä ja niiden suhteen onnistuu tappion tekeminen metsävähennyksen tuloutuessakin. Niitä on myös paljaaksi hakattuna edullista siirtää seuraavalle sukupolvelle, jolla ei välttämättä ole isoja pääomia ostoon tai lahjaveron maksuun.
Puun tarjonnan kannaltarekisteriyksikön koko ei ole ratkaisevaa vaan se, että tilat ovat aktiivista metsätaloutta harjoittavien hallussa.
MV, olen ymmärtänyt, että pyrit parhaaseen mahdolliseen tukkipuun tuotokseen jopa kustannuksista välittämättä. Minkä takia et hyödynnä nykyisen viljelymateriaalin kiistatonta jalostushyötyä?
Oston jälkeinen 10v jakson kassavirta riittävä ja palstalla riittävä markkina-arvo sen jälkeen. Siinä kriteerit metsätilan ostoon. Muut arvot ovat plussaa, mutta vaikkapa järvenrantatontilla ei tulevaisuudessa suurta arvoa ole ( muutama tonni?), poikkeuksena Saimaa, Päijänne ja mikä tahansa lutakko alle 100km Helsingistä.
Muutama sata douglaskuusta on tullut istutettua. Viimeisin oli metsämaalle noin 30 aaria. Istutus 2012 keväällä rehevälle metsämaalle, moreenia. Tuntuu olevan istutuksen jälkeen tosi herkkä ahavalle. Peloonreunametsien reunoihin ja muualle suojaavat puuston kupeeseen istutetut säilyvät hyvin, mutta kasvu on heikkoa.
Hieno puu kuitenkin ja vaikuttaisi aika kestävästä kunhan kasvu pääsee vauhtiin.