Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Turvemaan raivauskielto olisi vähintään perustuslain vastaista. Suomessa emme sitä vissiin huomaa, mutta maailmalla on krooninen ruokakriisi meneillään. Suomen olosuhteissa nurmirehun tuotanto ja nautakarjatalous on hyvin perusteltua ja se on jopa tulevaisuuden kasvu-ala. Tällainen raivauskielto loukkaisi yksittäisten, mutta kuitenkin lukuisten maanviljelijöiden oikeutta kehittää ja laajentaa elinkeinoaan. Peltoa ei usein ole saatavissa tilan vierestä lisää ja jos kylällä on kaksikin laajentavaa karjatilaa, niin pellon saatavuus on vaikeaa ja hinta karkaa käsistä.
Ilmaston muutoksen torjunta on tärkeää, mutta joku tolkku täytyy sentään olla siinä mihin kaikkeen sitä sovelletaan. Hieno juttu, että raivauskielto kaatui!
FAO:n mukaan seuraavan 50v aikana tulee tuottaa yhtä paljon ruokaa kuin ihmimskunta on historiansa aikana tuottanut. Samaan aikaan kuivuus vaivaa yhä pahemmin isoja alueita. Maatalousmaan pinta-ala vähenee joka vuosi noin 1% verran. Olisi pähkähullua samaan aikaa estää pellonraivaus Suomessa.
Olisin A.Jalkasen esittämän kasvatusmallin suhteen hyvin varovainen. Viime talvina on koettu ensiharvennetuissa metsissä merkittäviä lumituhoja varsinkin kun harvennus on tehty myöhässä. Puut ovat olleet riukuuntuneita, varsinkin ne hieno-oksaiset joiden vierestä se paksumpi oksikas puu on poistettu. Lopputuloksena se ettei tule hieno- eikä paksuoksaista tukkia. Ilmeisesti ilmastonmuutoksen takia nämä runsaslumiset talvet ovat vain lisääntymässä :).
Taimikkovaiheessa tiheyttä tulee olla, mutta viimeisessä taimikonharvennuksessa (pituus 4-6m) tiputan runkoluvun 2000-2200 tasoon.
Ajoitus korostuu entisestään jos yhdistettyyn energiapuu-ainespuu korjuuseen mennään laajemmin. Nykyinen meno metsissä ei tähän ainakaan omaa luottamustani paranna. Vaikka esim. Jeesmies on aina saanut huippuhinnan omista energialemikoistaan, niin se ei poista sitä tosiseikkaa, että korjuu on kalliimpaa kun järeyttä ei ole. Väitän, että Jeesmieskin tulee tämän vielä huomaamaan. Mielestäni tulevaisuuteen varautuu parhaiten kun pyrkii kasvattamaan kasvupaikalle sopivaa ja hyvin kasvavaa puulajia, jolle on monipuolista käyttöä (energia, kuitu, mekaaninen). Vielä kun kuviot pitää isoina ja antaa riittävästi kasvutilaa, niin on leimikkoineen aina eturivissä menee maailma sitten mihin suuntaan tahansa. Niin ja toki sitä huippulaatuakin kannattaa kasvattaa kun sitä on tulossa, esim., siemensyntyiset hieno-oksaiset männyt ja koivut istutuskuusikossa.
Katsos Jees tuolta ”koneet ja laitteet” osiosta, kysymykseni sinulle.
Siinä se sitten tulikin, eli akkujen vaihto parin viikon välein. Itse kukin miettiköön onko omalla kohdalla realistinen vaihtoehto. Minulla etäisyys palstoilleni on 200-600km. Kesäloma-aikaan 0-400km.
Itse olen päässyt viime vuosina tutustumaan kirjanpainajaan liiankin hyvin. 10m3/ha järeää kuusta on mielestäni liikaa jo sekin. Jos perään osuu kuiva ja kuuma kesä, niin ”epidemian” puhkeaminen pystypuustoon on aivan konkreettinen uhka. Seurauksena isommassa mitassa on se, että vanhoja kuusikoita hakataan ”torjuntahakkuina”. Siinä kaatuu monta sellaistakin kuusikkoa joita metsänomistaja ei muuten ainakaan elinaikanaan olisi hakannut. Seurauksena ei siis ole ainakaan luontojärjestöjen suosimien varttuneiden metsien määrän lisääntyminen. Päinvastoin. On siis monimuotoisuudenkin etu, että varsinkin kuusikoiden osalta korjuuvelvoitteen raja asetetaan alas. Nimittäin kun torjuntahakkuisiin lähdetään, niin hyvin helposti siinä menee sitten useita hehtaareita kerralla. Vanhan kuusikon rajaaminen pieneksi kuvioksi on vaikeaa ja eihän se ole perusteltuakaan. Tälläpäin isoimmat tällaiset aukot ovat olleet yli 20ha…
Männyn osalta riski on pienempi, ytimennävertäjä ai taida juurikaan tappaa puita pystyyn. Sellaista olen kyllä nähnyt kun integraatti unohti 300mottia mäntykuitua tien varteen kesäkuun viime päiville asti. Ytimennävertäjä aiheuttaa merkittävää kasvun alenemaa useiden vuosein ajaksi, eli minä kyllä korjaan männytkin pois aika tarkkaan ja toivon naapurinkin niin tekevän.
Minun mielestäni lehtipuuvaihe ei ole cit-vt pohjilla koskaan perusteltu ratkaisu. Pahimmilla tyvitervasalueilla lähinnä Saimaan itä- ja eteläpuolella tekisin itse kyllä kontojen noston ja poiskuljetuksen. Voipi hyvin olla, että nykyisin ne saa jo myytyäkin tai ainakaan laskua ei tule? Nostotekniikka kehittyy kuitenkin koko ajan.
Sähköpaimen nyt vaan ei ole realistinen ratkaisu kuin aivan erityisissä poikkeustapauksissa. Minkäänlaista tutkimustietoa ei myöskään ole sen toimivuudesta huollettunakaan. Täytyy muistaa, että lanka täytyy pitää kerta kaikkiaan puhtaana kaikesta kosketuksesta. Yksikin langalle kaatunut heinä purkaa akun nopeasti. Ja verkkovirtaa on harvan taimikon laidalle saatavissa. Sähköpaimen vaatii siis jatkuvaa huoltamista ja kohentelua. Käytännössä aidan alustan joutuu ruiskuttamaan glyfosaatilla jotta esimerkiksi kastikkaa ei tarvitse niittää jatkuvasti. Akkujen vaihtaminen ja raahaminen kuvion laitaan on myös aikamoinen tehtävä. Ainakaan omilla palstoillani joka kuvion reunaan ei mene tietä. Vielä kun muistaa, että koivu on altis syönnille talvellakin, niin varmaan alkaa ymmärtämään tämän paimenpoikametodin mahdottomuuden. Aika harvalla on niin paljon aikaa kuin Jeesmiehellä tähän puuhaan.
Kun kerran kysytään, niin kerrotaan. Olen leimannut poistettavia puita ja vähän jätettäviäkin. Pellonmetsitys kuusikkojen ja koivikkojan ensiharvennuksessa se on mielestäni tarpeen. Niissä on tavallisesti paljon monilatvaisuutta ja poikaoksia, jotka on vaikea tai mahdoton ohjaamosta havaita. Kuviot ovat olleet pieniä, maksimissaan 2ha, joten työ käynopeasti. Olen siis leimannut vain ehdottomasti poistettavat puut. Muuten olen ohjeistanut vain tavoiterunkoluvun harvennuksen jälkeen. Nämä monilatvaiset ovat usein metsikön suurimpia puita, eli ne senkin takia helposti jäisivät pystyy. Olen myös huomannut, että harvennuksen jälkeen kaksilatvaisesta kuusesta hyvin helposti repeää toinen oksa ja se on sitten koko puu mennyttä.
Olen myös leimannut jättöpuita ”pystyyn”, lähinnä jättöpuuryhmiä. Jos sitä ei tee, niin kuviolle jää helposti pystyyn vain isoimmat haavat ja osittain lahot isot koivut. Minä suosin jättöpuina hiukan pienempiä haapoja, raitoja, leppiä ja mäntyjä mielellään ryhmään jätettynä. En halua isoja haavan rotiskoja kaatuilemaan taimikon päälle. Monimuotoisuutta voi vaalia myös pyytämällä kaatamaan rotiskot maahan, ei taida önniäiset tehdä eroa sen suhteen onko puu vaakatasossa vai pystyssä? Kolopuut leimaan jättöpuiksi kuitenkin ja olen myös teettänyt isoista lahoita haavoista eurokantoja tikkojen aihioksi.
Leimaukseen olen käyttänyt kirvestä, mutta myös tähteeksi jääneitä sisä- ja ulkomaaleja. Koivun leimaamiseen ei tosin maalarinvalkoinen oikein sovi.
”Neon” spray maalit ovat todella käteviä myös, helpottaa motokuskin työtä. Joskus olen maalannut metritolkulla nuolia lumihangelle ohjaamaan kuskia poistamaan leimikon ulkopuolella olevia puita, esim. koivuja joita en halua siementämään tulevalle männyn kylvö-alalle…Metsuri Motokuski mainitsi heijastinnauhapätkillä terästetyn kuitunauhan. Itse en ole motoa koskaan ajanut, mutta kyseistä kuitunauhaa käytän aina leimikon rajaukseen. Konekuskeilta tulee aina kiitokset nimenomaan heijastinnauhan käytöstä. Näkyy kuulemma rajat todella hyvin. Mielestäni aika pieni lisäkulu jos sillä pystyy työtä oikeasti helpottamaan.
Täytyy taas sohaista hiukan.
Karuilla kasvupaikoilla ei leveälehtistä rojua kasva vaikka mitä tekisi. Varpuja korkeintaan, mutta nekin ovat tuotantopiuuston kilpailijoita. Nimenomaan karuilla kasvupaikoilla metsän pohja kannattaa pitää puhtaana vesakosta ja havupuistakin. Mikroilmasto paranee sillä, että ilma pääsee kiertämään, maa lämpenee keväällä aikaisemmin ja mikrobien hajoitustoiminta vilkastuu. Nämä mikrobit sitten tarjoilevat typpeä, fosforia ja kaliumia mykorritsoile otettavaksi ja edelleen puiden juurille luovutettavaksi. Ei siinä maasta vesakkoon nousseiden ja edelleen maahan kaatuneiden vesojen ja leveälehtisten kasvien ravinteita tarvita. Reippaan typpilannoituksen vaikutuksesta aluskasvillisuuskin rehevöityy muutamaksi vuodeksi ja sen aikanaan maatuessa ravinteet vapautuvat puuston käyttöön. Ravinne on tässä tapauksessa kuitenkin kuvion ulkopuolelta tuotua.
Monesti viljelymännikön alle syntyy hyvinkin tiuha alikasvos vesakkoa ja kuusia. Nämä kun raivaa alas, niin männikön kasvu kiihtyy selvästi. Kyse on vesi- ja ravinnekilpailun vähenemisestä ja erityisesti lämpö-olosuhteiden paranemisesta. Samasta syystä vaikkapa Kainuussa viljelytaimet muokatussa maassa kasvavat reippaasti nopeammin kuin luontaiset paksun kuntta kerroksen alla sinnittelevät vapautetut alikasvokset. Se kuntta on melkoinen eriste, joka pitää maan kylmänä pitkään. Tällainen kuntta sitten vain paksunee ajanmittaan jos isoa kiertoa ei toteuteta vaan pidetään metsä jatkuvapeitteisenä. Lopputuloksena siis ns. paksusammalkuusikko.
HUOM! jos joku haluaa paksusammalkuusikoita kasvattaa niin siitä vaan. Itse en vain näe siinä järkeä taloudellisesti enkä monimuotoisuudenkaan kannalta.