Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset
-
Kasvatusmetsä on verrattavissa kasvuyritykseen, joka hinnoitellaan sen mukaan, mitä yritys tuottaa vuosien päästä. Kuka ostaisi 20 p/e kertoimella olevan auringonlasku alalla olevan firman osakkeita. Mutta jos jonkun voimakkaasti kasvavan yrityksen saa alle 20 p/e:llä, ostos voi kannattaa. Metsän arvokin hinnoitellaan markkinoilla. Jos hehtaarin puusto kasvaa 20 mottia tukkia vuodessa, olisi typerää myydä tuota summa-arvon miinustusten kanssa alle puuston hintaan ja terveillä kilpailluilla markkinoilla tuosta maksetaankin selkeästi yli puuston arvo. Toisaalta jos huonolaatuinen puusto kasvaa 3 mottia energiapuuta vuosittain, kukaan ei maksa tuosta puuston kasvusta odotusarvoa, päinvastoin kuvio hinnoitellaan alle puuston arvon. Odotusarvokerroin on yksitapa hinnoitella noin käypähinta, viisas arvioi ja laskee kuitenkin itse isoimmat kuviot.
Onhan tuossa järkeä, sellun myyminen ulos on kannattavampaa, kuin tehdä siitä Suomessa hienopaperia. Ja nyt tuo on jonkun ajatuksissa jo ilmastoteko ja vähentää metsien hakkuuta. Varmaan menee niin että kapasiteettia tälle uudelle kartongille tarkistetaan tilanteen mukaan, ei lakkoilla, kun tiedetään että vakaa aikomus on Oulussa jatkaa uudella tuotteella ja jos hyvin menee ottaa toinenkin kone uuden tuotteen valmistukseen.
Hakkuulla repussa on tietysti laippa, ketju, meisseli jolla saa laipan vaihdettua ja ketjun kiristettyä sekä muutama viila ja sytytystulppa. Raivaussahoja varten hieman eri tavarat, mutta en juuri terää ja ilmanputsaria kummempia varaosia raivuilla kanna, varateräkin voi jäädä pois, jos palsta lähellä autoa. Talvi raivuulla tietysti tarvitaan varulta lukkosulaa tai vastaavaa. Sahojen kanssa ei juuri ongelmia ole, jos joku isompi vika tulee, niin varasaha vähentää mieliharmia ja vian voi korjata omalla ajalla kotona.
Todella harvoin on autolle yli kilometriä ja tuon matkan kulkee edestakasin alle puolessa tunissa. Useinmiten auto alle 5 minuutin kävelyn päässä. Pari kertaa on varasahaa tarvittu ja käytetty. Ja on se priima kuntoinen varasaha sikälikin hyvä olla, kun seuraavana päivänä voikin olla eri työmaa, kun koneet muuttaa työjärjestystä. Sama hakkuu hommissa, hyvä olla kaksi huippukuntoista sahaa, minullakin suurin osa palstoista niin että autolta ei puoltakilometriä ole perimmäiseen nurkkaankaan. Mutta jos se kävely on niin vaikeaa, voihan sitä kantaa jokapäivä palstalle narupyöriä ja pihtejä jakoavaimia, kulmavaihteita ja kytkimiä, mäntäkin kannattaa pitää sivutaskussa. Kukin tavallaan, mutta kun autossa istutaan yli tunti päivittäin, niin vituttaisi rassata munia tuolla palstalla, jos joku kohta sahasta antautuu lopullisesti.
Ei öljyrahasto vielä ole myynyt. Jos myisivät normi pörssi kauapankäynnissä laitaan kaikki, eli muutamassa päivässä, tulisi huimia ostopaikkoja, kun omistuksia öljyn ja kaasuntuotannon yrityksissä on 32 miljardilla ja yksittäisissä yhtiöissäkin satoja miljoonia. Öljyrahasto myi kokonaan Nordean osakkeet, eli myivät sadoilla miljoonilla Nordeaa, josta johtuen Nordea on halventunut. Nyt pelkkä ilmoitus öljyrahaston myynneistä on varmaan muuttanut suunnitelmia sijoittajilla. Pitää ihmetellä sivusta.
Missähän määrin nuo vesi etfien omistukset on noita ylivelkaisia putkiliikkeitä. Usan etfiä ei saa enää nordnetin kautta ja siellä olisi monenlaisia.
Jätkältä asiaa tuosta karsinnasta. Kevyt saha mahdollistaa suorilla jaloilla työskentelyn, mutta ei se ole silti järkevää. Paljon nopeutisi karsinta, kun pyyhkäisee 3 oksaa puoleltaan kerralla, jalkoihin vauhtia lisää, eli ukko siirtyy vauhdilla ja jalat joustavat pyyhkäisyissä, sulkapallo ja jalkakyykky olisivat hyviä treenejä moottorisahatyötä varten. Kädet väsyisi painavammalla sahalla tuollaisessa turhassa sahan ilmassa pyörittelyssä ja tietysti selkä, jos yrittäisi suorilla jaloilla kurotella pitempiä pyyhkäisyjä kaukana rungosta.
Hyvä kun toimii, samallalailla mullakin oli haasteita saada ominaisuudet toimintaan, työkaverilla oli huawei ja neuvoi ja netistä loput.
Maastokartan lisäominaisuudet ovat koekäyttöjakson jälkeen maksullisia. En ole tarkkaan perehtynyt, mutta esim. Pinta-alat lasken Karttapaikan työkalulla, kun maastokartassa se on mielestäni maksullinen palikka.
Räntää sataa täälläkin, muutoin olisin omassa metsässä raivuulla. Kohta pitäisi alkaa palkkametsurina taas ja maastokartan käyttö on sitten jokapäiväistä.
Eilen myin laitaan lähes kaikki jenkki osakkeet. At&t jäi salkkuun. Xom oli paras 20% tuotolla ja Gmlp huonoin, joka osingon kanssa tuotti ehkä prosentin tappion. Kotimaiset metsäosakkeet ja Nordea jäävät myös salkkuun, Stora ainoa joka selkeästi plussalla. Liian hankalaksi menee Euroopan talous ja Kiinan ja Usan neuvottelutkaan eivät etene pelkillä twiittauksilla. Nyt on varmaan huono hetki pörssissä, ei auta muhkeat osingot. Metsäliiton osuuksiin laitan hankintakaupan tulot, varmin sijoitus nyt omasta mielestä.
Minusta se että tukea myönnetään pohjoiseen on nimenomaan verrattavissa infran ylläpitoon. On selviö että pohjoisessa lämpösumma kasvaa lähitulevaisuudessa ja sitäkautta puuston kasvu jopa tuplaantuu. Eli sillonhan tuki on kohdillaan, kun tekijä kokee että metsänkasvatus ei hänen elinaikanaan kannata, mutta kansantaloudellisesti ja ilmaston takia kannattavuus palkitsee. Järkevämpi kannustin olisi tietysti toimivat eli kilpaillut pienpuu markkinat.