Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset
-
Laitoin kiinasta tilatun vajaa 10 euron zama kaasarin ms200 sahaan pari vuotta sitten. Hyvin on toiminut.
Energiantuotannossa on vertailu kovaa.
Itse aloitit metsien ojituksen ja turvetuotannon vertailun.
Jos HEX indeksi laski vuonna 2018 noin 9500 pisteestä noin 8700 pisteeseen, niin miten paljon tuo lasku on prosentteina?
Silti eläkeyhtiön tuotot seuraa suurinpiirtein indeksiä ja lamassa työttömyys lisääntyy ja maksukertymät pienenee.
Ei houkuttele eläkesäästöjä kerryttämään, kun eläkeyhtiöt ei pärjää edes indeksille. Mitäs jos tulee 10 vuoden lama?
Turvetuotanto on liiketoimintaa, mutta metsänhoito on kansantalouden kannalta tärkeää.
Turvesoilta tulee tuulen mukana enempi laskeumaa, kuin muutama vuosi sitten metsätaloutta varten ojitetulta vastaavan kokoiselta suolta.
Voittivat indeksin, vaikka äkkiliikkeet valtavilla omistuksilla ovat mahdottomia tai ainakin taloudellisesti järjettömiä. Eri meillä pienomistajilla, omistuksen voi myydä päivän kurssilla suoraan ostolaitaan.
Microsoft on ollut aina bugeja täynnä, toimii kuitenkin kun sammuttaa välillä. Kun microsoft laittoi nt tekniikan tietokoneidensa pohjaksi, bugien lisäksi koneiden käynnistämisestä tuli todella hidasta. Unixin palvelin nousee nopeammin pystyyn kaikkine palveluineen, kuin jokapojan windows läppäri. Oikeastaan windowsista ei tiedä milloin se on täydellisesti käynnistynyt, ohjelmat vuotaa ja kerryttää roskaa muistiin vaikka vain käynnistää laitteen.
Tuskin kukaan ipadia ostaa pyörittääkseen tietokantaa. Ipad on nopea ja varmatoiminen loppukäyttäjän laite. Minua on enempi tietotekniikka laitteissa harmittanut se että täysin kunnossaolevia laitteita pitää siirtää syrjään, kun ohjelmistot eivät enää tue käyttöjärjestelmiä ja uudet käyttöjärjestelmät eivät toimi taas vanhoissa laitteissa ollenkaan. Niinhän se intiaanipäällikkö sanoi, että valkoinen mies hukkuu paskaan ja tarkoitti juuri älylaitteita.
Kesäharvennus on nimenomaan kuitupuulle tai energiaranka hakkuulle. Jos isossa leimikossa tulisi vähän tukkia sieltä täältä, niiden saaminen sahalle ennen pilaantumista voi olla järkevällä korjuulla ja logistiikalla mahdotonta – > tukkia ei tehdä. Jos puustosta tulisi harvennuksessa 10% tukkia, joka logistiikan takia katkotaan kuituun, pitää kuidun hinnan olla lähes 3 euroa motille suurempi, jotta puunhinta korvaisi edes meneteyn tukin hinnan. Vähäisten tukkien teosta kuituun kannattaa sopia kaupanteon yhteydessä. Pikkutukin kanssa sahattavaa voi tietysti tulla harvennuksella riittävästi, jolloin ajokone ja puutavara-auto voivat toimittaa puuta kokoajan valmistuneelta osalta leimikkoa
Katsoin nyt tuota vertailua indeksiin. Hex25 on pärjännyt hyvin, joulusta noussut 10%. Samalla omasalkku välppäyksineen ja valtavien kaupankäyntikulujen kanssa on noussut 20%. Laiskahko aktiivinen kaupankäynti toiminut vahingossa? Toisaalta ostamalla 27.12. Storaensoa olisi tulos nyt sama +20%. Ensimmäiset ostokset joulun jälkeen tuottivat hyvin heti, jos katsotaan vain tämän vuoden tuottoa, indeksi jää vain 2%. Ja jos myy kaikki nyt, kaupankäyntikulut pienentävät hieman tuottoa. Tolopaisen väite, että indeksille häviää aina, on kuitenkin ihan höpöjuttua, joku voittaa indeksin vahingossa joku voi luottaa hyvästä syystä oikeaan hevoseen ja joku tiedostaa milloin pitää osakepainoa pienentää.