Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset
-
No minä möin sen Nesteen aikoja sitten. Nokiaakin tosiaan oli, sillä tuli ehkä tonnin tappiot, jotka siiten päiväkaupassa muuttuivat voitoksi, reilulla 2 euron ostin nokiaa ja jotain warrantteja ja 6000 euroa tahkosin. Lapsille ostin reilun 2 euron nokiaa pitkään salkkuun. Minusta se oli halpa silloin ja shortattu pitkään ja joku posari tuli ja shortit lähti.
Myöhemmin pelasin noilla warranteilla ja riskipitoisilla osakkeilla. Ei olisi kannattanut, aikaa meni ja nollatulos. Eli viisain olisi tosiaan ostaa silloin kun muut on myyneet ja unohtaa koko pörssi, jos siellä sijoittelet osinkoja, niin osta vain aina lisää parhaita lappuja.
No minä kuitenkin ostin 2008 marraskuusta eteenpäin osakkeita. Vaimon kanssa seurattiin sattuneesta syystä m-realin tilannetta kauhulla, kiinnostuttiin osakkeista ja ostot pörssistä alotettiin, kun alkoi näyttää että alemmas ei voi mennä. Virhe oli se että alettiin hajauttaa ajallisesti, osakkeissa ei ollut kiinni kuin joku kymppitonni, kun ostettavaa ei enää alle 10 p/e:llä löytynyt ja kyllästyin seuraamaan, myin kohta pois ja ostin metsiä, vaimolla ja lapsilla on noita lama osakkeita. Itsellä oli Mrealia, umppia, storaa, metsoa, cargotecia, elisaa, teliaa, fortumia, nestettä, konecranesia, nordeaa annista ja varmaan jotain muutakin. Mutta kun panokset oli pieniä, niin eipä tuosta hirveitä kertynyt kun 100% tuotto riitti hyvin. Eli lapset ja vaimo osaa, minä en. Neste on vissiin noussut 1000%?
Tolopainen ei ymmärrä koko pörssikauppaa. Kai ne osakkeet tippuu, jos ostaa jotain bittinikkareiden kioskeja. Meillä on reilun 7 euron nesteitä ja alle 10 euron Elisaa, 2008 – 2009 ostettiin laatuyhtiöitä, oli kyllä velkaisia, mutta ei pelottanut. Ihan sama vaikka ostaa noilla osingoilla kaljaa.
Metsäboardin tuloksesta puolet tuli Fibren osuudella. Tolopainen oikeassa, jos rahoitamme korkoautomaattia halvalla puulla, miksi jaamme voittoja ulkopuolisille. Paljonko Äänekosken tuloksesta menee suoraan aasialaisille ja paljonko boardille, niinpä niin.
Metsäliiton tuloksesta alle 10% tuli boardin osingoista.
Ilmeisesti osuuskunta ei ole myynnissä. Mutta jos joku taho tarjoaisi osuuksista vaikka kolminkertaista hintaa, jos saisi siten yhtiön toiminnot haltuunsa, ostajia voisi joku olla. Aika erikoista, että kaikki jäsenet eivät sijoita, mutta vaikkapa Upm saattaisi ostaa koko putiikin kolme kertaa kalliimmalla.
Himmeli on rakennettu ehkä kannustavaksi ja osuuksien jako sitäkautta tehty. Onko jäsenet tyytyväisiä, vai tuntuuko että jako tehtiin avoimilla korteilla?
Joo, tuo Kemin projekti on selvä että tapahtuu kapasiteetin lisäystä jollain tavalla. Mutta kun Kemi on valmis, rahavirta vain kasvaa ja puut on Suomessa täyskäytössä.
Minulle taas on soitettu pankista ja kysytty että lopetetaanko tämä sinun tili, kun rahaa ei ole ollut vuosikausiin.
Metsäliitolla oli kassa liian suuri, kun alettiin ostamaan hienopaperitehtaita suljettavaksi alle 20 vuotta sitten.
Ei kukaan pidä miljardeja sukanvarressa, jos joka vuosi tulee taas lähes miljardi lisää. Voi miettiä omalta kohdalta, mikä on järkevä tilin saldo, loppu raha laitetaan joko tuottamaan tai turhuuksiin.