Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,281 - 1,290 (kaikkiaan 3,003)
  • pihkatappi pihkatappi

    Metsäliitto jakaa vaivaiset 10% tuloksestaan osakkaille. Osuudet on kohta jaettu tällä tahdilla. Joutuuko Metsäliitto jossainvaiheessa kilpailemaan puiden ostossa hinnalla,  kuitupuun hinnalla yhtiö on pelattu huippukuntoon ja luotu kasvun mahdollisuus. Jos kohta kasvun mahdollisuudetkin on käytetty, aletaanko maksamaan osuuskorkoina yhtiön tuloksesta 20% ja aletaan maksamaan puusta korkeampia hintoja. Mihin yhtiö tarvitsee muutaman vuoden päästä kasvavaa miljardi kassaa?

    pihkatappi pihkatappi

    Taitaa ollakin tasan 900 miljoonaa, tuo lienee täyttymässä ihan justiinsa?

    pihkatappi pihkatappi

    999 miljoonaa on a-lisäosuuksien maksimimäärä. Tuota pitää kasvattaa, osakkaiden rahaa kannattaa käyttää investointeihin.

    pihkatappi pihkatappi

    Ei tarvitse tappioitten vähennysoikeutta enää suunnitella omaisuuden myynneillä. Osingot tai mitkä vain pääomatulot käy. Tämä muutos on minusta erinomainen, minkälaista päänvaivaa ja ylimääräistä järjetöntä vekslausta nuo tappioiden nollaukset ennen aiheuttikaan, nyt voi tappiolla myydä ja vähennysoikeuden saa käytettyä paljon helpommin.

    Eli metsävähennyksellähän tuon metsätalouden tuloksen säätäminen onnistuu, 20000 euron puukauppatulolla metsävähennys noin 12000, eli se 12000 on säätövaraa + menovaraus tuossa reilu 1000.

    pihkatappi pihkatappi

    A-lisäosuuden koron sijoittaminen a-lisäosuuksiin on korkoa korolle + 15% lahja koron päälle. Tuota korkoa kun tulee muutama tonni vuodessa ja todellinen VEROTON vuosikorko on sitten noin 6%. Vielä kun lisäilee pääomaa tuonne puukaupoista, niin saa sitä ihmetellä eläkkeellä, että mistä näitä euroja oikein tulee. Normaali sijoitus, mikä tuottaa yhtä suurella varmuudella verottoman 6% on vaikea löytää, osakkeen osinkotuoton pitäisi olla yli 8% ja tuo osinko pitäisi saada sijoitettua ilman kuluja heti vastaavasti tuottavaan kohteeseen, ei onnistu ihan helposti. Toki parempiakin sijoituksia on, mutta harva uskaltaa ääneen kehua, muutakuin jälkeenpäin.

    pihkatappi pihkatappi

    Täysillä vähennyksillä on menty ja usein metsätalouden pääomatulo on noin nolla. Nyt tulee pari vuotta plussaa, mutta täydet vähennykset säilyy.

    Toinen kohta missä metsävähennyksen käyttämättä jättäminen olisi taloudellisesti perusteltua on myyntitappioiden nollaus. Eli vaikkapa osakekaupan tappiot. Ja tuotahan voi käyttää suunnitelmallisestikin, vaikka myymällä tappiolla olevat osakkeet pois ja säätämällä metsäverotuksen voitto vastaamaan tappion määrää. Osakkeet voi ostella takaisin, mutta hieman pitää odotella, ainakin seuraavaan päivään. Myös omantunnon kysymys, onko kyseessä rehti verosuunnittelu vai veronkierto. Verottaja tietää varmasti miksi venkutus on tehty, jos kaupankäyntiä on vähän ja ne kaksi kauppaa verovuodelle on vain tuo venkutus ja silloin verottaja ei tuota hyväksy, vaikka osakekauppojen väli olisi hieman pitempikin. Mutta jos käy lähes päivittäin kauppaa, verottajan varmuus asiasta on liian kyseenalainen ja venkuttaja onnistuu ”verosuunnitelussa”, kunhan takaisin osto ei ole samalle päivälle. Vähempi kauppaa tekevät verosuunnittelijat ajoittavat tappiomyynnit vuoden vaihteeseen ja takaisinoston seuraavalle vuodelle ja verottaja ei ilmeisesti puutu. Jos luopuu lopullisesti koko yhtiön omistuksesta, eli ei osta osaketta takaisin, silloin metsävähennyksen käyttämättä jättäminen ja verotuksen nollaus on kiistattomasti rehtiä verosuunnittelua.

    pihkatappi pihkatappi

    Noin minäkin olen ymmärtänyt. Kauppoja joutuu tekemään tiheään, jos haluaa käyttää a-lisäosuussijoituksen hyödyt.

    Kieliposkessa vähän vastailen. Tämä on hiukan farssi.

    pihkatappi pihkatappi

    Noinko se oikeasti menee. Sittenhän tuo on ihan ok toiminnaltaan. Harmi että asian ymmärtäminen ei onnistu muutakuin takakäteen tarkistelemalla.

    Eli sama vaikka sijoittaa sitten 10 vuoden välein ja bonukset ropisee, vaiko. . Harjavallan jesse oli tästä erimieltä, kuten minäkin. Hieman jää vielä epäilyttämään.

    pihkatappi pihkatappi

    Tuntuu olevan simppeli jokapojan ymmärtää miten paljon himmeli tuottaa lisäetua.. ?

    Tolopaisen tyyliin, hankintakaupat kun sijoittaa kokonaan lisäosuuksiin ja tekee sen joka vuosi, niin jotain extraa tulee ja laskenta jääköön tietokoneelle. Olen sitä mieltä että kannattaa sijoittaa tähän ja olen sijoittanut alusta asti. Se että joku pitää tällaista himmeliä firman rahoittamiseksi erinomaisena ei minulle avaudu. Isojen kauppojen teko pitäisi palkita yhtähyvin tai paremmin kuin jatkuvat pienet kaupat.

    pihkatappi pihkatappi

    Eli olenko käsittänyt kuitenkin oikein.

    Tykkääkö motokuskit, autoilijat ja ostomiehet siitä että tilan hakkuut tehdään pienissä erissä vai kerralla? Koneiden siirrot, mahdolliset auraukset ja pienten puukasojen logistiikka vie kannattavuutta. Ja rakennettu puukaupan lisäosuus himmeli ohjaa toimintaa joissain tapauksissa juurikin pieniin kauppoihin tiheästi, kun sen tuoma etu on paljon suurempi kuin muut puukaupan lisät.

Esillä 10 vastausta, 1,281 - 1,290 (kaikkiaan 3,003)