Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,021 - 3,030 (kaikkiaan 3,172)
  • pihkatappi pihkatappi

    Noissa JK:n teoreetikoissa on kaksi koulukuntaa, toiset kasvattaa tiheämmässä kokoajan ja toisilla taas tuo PPA pudotetaan hakkuissa aika alas.

    Lähde taisi ihannoida sitä vähintään ppa 20 metsää. Tekiköhän sitten niitä pienaukkoja.

    Omatoiminen polttopuuta myyvä voi noilla pienaukoilla kasvatella verhopuustona 130 euroa motille polttopuuta ja saa jatkuvankasvatuksen kannattamaan Etelä-Suomen MT-kankaalla. Hieskoivun nopea alkukasvu hyödyntäen ja kevyillä menetelmillä omaa työpanosta käyttäen.

    Jos viljelyketjulla ei päästä 3 % korolla laskettuna positiiviseen netootulojen nykyarvoon voi ihan perustellusti miettiä jotain muutakin. Eli kun ollaan jossain rämeellä tai Lapissa monessakin tapauksessa. Niin ja tietysti tilaisuuden tullen nuo itsestään syntyvät kaksijaksoiset, ainakin omatoiminen hyödyntää kannattavasti, mutta sehän on vain uudistamismenetelmä.

    pihkatappi pihkatappi

    http://www.tekniikkatalous.fi/energia/upm+ottaa+hoitaakseen+5000+kilometria+sahkolinjojen+vieressa+olevaa+metsaa/a988588

    Sähkönsiirtoyhtiö Caruna on solminut UPM Silvestan kanssa kahden vuoden puitesopimuksen vierimetsänhoidosta sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi.
    Hoidettavaa vierimetsää on noin 5 000 kilometriä.

    Sopimuksen arvo on noin kymmenen miljoonaa euroa.

    Eli tuosta tulee 2000 euroa kilometrille UPM:n Silvestalle. Ilmeisesti kannattaa ja vastuu on varmasti tuolla hinnalla kaikesta luovutettu Silvestalle. Tuleekohan korvaus maanomistajalle tässäkin projektissa vain vahingonkorvausten kautta, vai kenties 10 euroa motille puista.

    Toinen mielenkiintoinen asia tässä on se että sähköyhtiö sopii alueiden hoidosta kolmannen osapuolen kanssa, vaikka sähköyhtiöllä ei ole mitään sopimusta alueisiin.

    pihkatappi pihkatappi

    MTK (metsänomistajan asialla) ehdottaa että sähkölinjojen vierialueilla kasvatetaan energiapuuta. Kilometrikin kun on tuota vierialuetta niin metsäntuotto pitäisi pudottaa MTK-MHY akselin ruokkimiseksi neljän hehtaarin alueella kolmasosaan. Eiköhän se olisi sähköverkon omistajan aika tehdä maanomistajien kanssa sopimukset, kerta korvaus vierialueista, kasvattakaa mitä tykkäätte.

    pihkatappi pihkatappi

    Valopuiden synty edellyttää pienaukkoja, jotka sitten heikentävät kokonaiskasvua. Ja mikä pahinta tuollaset pienaukot alentavat metsän arvoa, jospa se jälkipolvi ei haluakaan omistaa metsää.

    pihkatappi pihkatappi

    Keski-Suomessakin tuo susiongelma hoidettiin ainakin aikoinaan talkoilla. Onhan noita Venäjän puolella vaikka kuinka ja eikös ne hirvikärpäset tulleet sieltä.

    pihkatappi pihkatappi

    Luitko sä tuon Pohjolan sanomien keskustelun, kaveri totesi että kymmeniä motteja oli kaadettu hänen maalta, eikä mitään tietoa metsän omistajalle. Minultakin kaadettiin tukkipuita, ei mitään ilmoitusta.

    Onhan se aika ihmeellistä että ajetaan motolla toisen metsässä ja kaadellaan puita ilman mitään sopimista.

    pihkatappi pihkatappi

    Tässä vielä Pohjoinen ulottuvuus asiaan, onneksi en ole ainoa tässä asiassa.
    http://www.pohjolansanomat.fi/Paikalliset/1194950623193/artikkeli/metsanomistajat+vaativat+sahkoyhtiolta+vastuullisuutta.html

    pihkatappi pihkatappi

    Taneli: Siinä Kristiinassa Pyhävuoren lähellä on yksi palsta ja toinen sitten sun palstasta ehkä 50 km pohjoiseen. En mä siis tuolla Lauhanvuoressa mitenkään asiaan ole vaikuttanut, eikä mua oikeastaan liikuta tuo susiasia nyt kun niitä ei ole tässä lähellä. Joskus oli karhuja ihan pihapiirissä ja paskovat melki kansakoulun pihaan, erauspennut ovat semmoisia pöljiä. Mutta tuo susi ei taida olla samanlainen pöljä.

    pihkatappi pihkatappi

    Vielä tuosta vierialueiden hoidosta. Metsänomistajien ja linjayhtiön välillä ei ole vierimetsän hoidosta mitän sopimusta. MTK on sopinut, miten vierimetsiä tulisi hoitaa. Nyt sitten jostain syystä MHY huseeraa noita vierimetsien hoitoja ja hieman huonosti on tähän asti tiedotus toiminut. Kyllä tuosta MTK:sta on viisain päästä eroon, eihän metsänomistaja tiedä edes mitä hänen puolestaan on sovittu.

    pihkatappi pihkatappi

    Minulla on 4 ha linja aluetta ja vierialuetta toinen 4 ha. Vierialueen hoidosta aiheutuneista haitoista voi hakea korvauksia Fingridiltä. Eipä ole tullut vielä haettua, mutta syytä olisi, kerrankin oli ajettu motolla tai ajokoneella ura tuonne pitkittäin linjan suuntaisesti, eikä mitään asiasta etukäteen ilmoitettu, eikä tietysti jälkikäteenkään.

Esillä 10 vastausta, 3,021 - 3,030 (kaikkiaan 3,172)